Muistoja ja toiveita ystäville jouluksi

Project Gutenberg's Muistoja ja toiveita ystšville jouluksi, by Arvi Jšnnes This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org Title: Muistoja ja toiveita ystšville jouluksi Author: Arvi Jšnnes Release Date: June 14, 2008 [EBook #25790] Language: Finnish Character set encoding: ISO-8859-1 *** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MUISTOJA JA TOIVEITA *** Produced by Matti Jšrvinen and Distributed Proofreaders Europe. MUISTOJA JA TOIVEITA YSTńVILLE JOULUKSI Arvi Jšnnes Ensimmšisen kerran julkaissut Weilin & GŲŲs'in OsakeyhtiŲ 1889. Puolustukseksi. Koska minš monen mielestš olin ennen "pilpattanut pahasti", enkš itse ole milloinkaan luottanut runokykyyni, vein tšmšn kokoelman kšsikirjoituksen viime Lokakuun lopussa vanhan opettajani ja isšllisen ystšvšni Aug. Ahlqvist'in luo, pyytšen hšneltš ankaraa arvostelua siitš. Olin nim. kahden vaiheella, kannattaisiko kokoelmaa semmoisenaan julkaista, vai olisiko parempi painattaa ne uudet runoelmat, joilla oli yleisempi sisšllys, Valvojaan ja jšttšš muut siihen ahtaaseen piiriin, johon ne aineensa puolesta alkujaan kuuluvat. Hšn kuitenkin heti vastasi kysymyksellš: "Mitš sinš niitš huolit Valvojaan haudata?" ja huomautti samalla, ettš kaikki lyyrillinen runous on oikeastaan semmoista subjektiivista laatua kuin ne runot, jotka olivat minua arveluttaneet, mutta lupasi muuten tšyttšš pyyntŲni. Muutaman pšivšn kuluttua hšn toikin runot minulle takaisin, antoi niistš yleensš odottamattoman hyvšn lausunnon ja teki muutamia pieniš muistutuksia, enimmiten kieleni karjalaisuuksista, mutta -- nimen omaan kysyttyšni -- ei ehdottanut yhtškššn runoa pois jštettšvšksi. Hšn oli siis ottanut vastaan sen omistuksen, jonka olin pannut kokoelman alkuun, ja tšmš astuu nyt julkisuuteen hšnen edesvastuullaan. -- Syyskuun 25 p:nš olin kirjoittanut "Oksaselle," lopettaen sanoilla: "Kauvan viel' elšŲs, kunnia syntymšmaan!" Marraskuun 23 p:nš olin kantamassa hšntš hautaan, ja tuo toivomukseni jši siis tšyttymšttš -- tavallaan. Niin, tavallaan vaan, sillš hšn elšš tššllš maankin pššllš Suomen tieteessš, Suomen kirjallisuudessa, Suomen runoudessa ja "Sydšmissš Suomalaisten Yli kaiken Suomen maan." "Heršš, Suomi" runosta ei ollut Ahlqvist'in kanssa erittšin puhetta, sillš minš en epšillytkššn, ett' ei hšn sitš hyvšksyisi. Mutta koska olen ruvennut nostamaan vainajia tuekseni, turvakseni, niin panen tšhšn sitš koskevan otteen kirjeestš, jonka toinen opettajani ja ystšvšni Julius Krohn, lempeš mies, kirjoitti minulle Toukok. 17 p. 1882: "Se on -- -- -- niinkuin omasta sydšmestšni puhuttu. Pššasiallisesti sama ajatus on jo vuoden aikaa ollut mielessšni -- --." Sitš vastenmielisyyttš, joka on tullut tuon laulun osaksi monelta taholta, jossa varmaankaan ei ole mitššn syytš ottaa sitš itseensš, en saata selittšš muulla tavalla kuin sen kautta, ettš eršs sanomalehden-kirjoittaja kerran puoluetaistelun riehuessa ehdotti sitš otettavaksi "Maamme" laulun sijaan ja siten loukkasi monen hellimpiš tunteita. Kuinka lieneekin, niin minš tahdon kšyttšš tštš tilaisuutta lausuakseni, ettš mainittu lauluni ei ollut aijottu miksikššn muuksi kuin oman tunteeni ilmituojaksi, joka nškyy siinš kšytetystš yksikŲn ensimmšisestš persoonastakin. Helsingissš 11 p. Jouluk. 1889. _Arvi Jšnnes._ SISńLLYS. Sivu. Oksaselle...................................... 1. I. Isšnmaallisia lauluja. Heršš, Suomi!.................................. 5. Karjala........................................ 8. Kalevala, Suomen kruunu........................ 11. VšinŲlšn lapset................................ 17. Hakkapeliitta.................................. 19. II. Naisten kuvia. Kolme tyttŲš................................... 25. Vaimolleni..................................... 28. ńitini muisto.................................. 30. "Talla"........................................ 32. "Elli"......................................... 34. Aune........................................... 35. Isošiti........................................ 37. Emma tšti...................................... 41. Vanha impi..................................... 44. PššstŲkirja Oprille............................ 47. III. Sukuni ja kulkuneuvot. Kuinka Giovanni Genovesesta tuli Ruotsalainen.. 53. Kuinka iso-isšni pššsi herraksi................ 56. Poku........................................... 58. Matkamiehen kerskaussanat...................... 61. Veljelleni..................................... 64. Lauri ŃrpŠd.................................... 66. Sotalaulu pojilleni............................ 68. IV. Tuokiokuvia erššltš matkalta. Juna lšhtee Pietariin!......................... 73. Runeberg'in kuvapatsaan nškŲala................ 74. Uusia katuja................................... 75. Sieniš ja sekamelskaa.......................... 76. Suomesta Ruotsiin.............................. 78. Elma rouva..................................... 80. V. Yhtš toista. Lapsen rukous.................................. 85. Uskovainen..................................... 87. Erššlle ystšvšlle.............................. 89. Keisarin tulenta............................... 91. Kulta-unelma................................... 95. Koulunjohtajan malja........................... 98. Y. K:lle....................................... 100. Erššlle naiskirjailijalle...................... 100. Inhuuden ihantelijalle......................... 101. Hššdistikhoni.................................. 103. Kaarlo Blomstedt'in hautaseppeleeseen.......... 103. Hautauslaulu................................... 104. Pihlajanmarjat................................. 105. VI. KššnnŲksiš. Eesti mš oon................................... 111. JššnlšhtŲ Kššpšn joesta........................ 113. Syksyiset mietteet............................. 117. Vieraalla maalla............................... 119. Satakieli...................................... 121. Julistus....................................... 123. Mššrš kšvi vššrššn............................. 126. Agnes.......................................... 128. Bor ritari..................................... 135. Toldi. Neljšs runo............................. 139. Vanhan Aaron kaupunginmatka.................... 156. Lumihiuteet.................................... 163. Oksaselle. Kellekš kantaisin minš lahjaks lauluni koelmat, Kellen, Sulle jos en, henk'-isšn', ohjoajain, Jolta ma oppinut oon tštš Suomen soipoa kieltš Lapsuudestani ast', viel' ikšmiehenškin; Jolta ma oppinut oon tštš poimentaa runopolvein, Laulujen laadintaa, kšyttŲš kantelehen; Josta ma huomata sain, miten mies voi kantoa murheen, Kuinka hšn kunniataan nŲyršnš kantoa voi; Josta jo nuorena nšin, kuin tehdšhšn tyŲ kotimaalle, Josta ma oppia sain Suomea lempimšhšn! Verta sa Castrťn'in sekš LŲnnrot'in jalotŲisten, VšinŲn kantelehen kaikuhun saattaja taas! Katsos kasvelevaa yhš oppilahittesi seuraa, TŲitšsi jatkavien, jšlkišs astelevain! Katsos, kuin valo uus, valahuttama tutkijakuntos, Ympšri maailmaa ššreti paisuelee! NšhkŲsi rakkaus tuo, ęSškenŲidesiĽ syttšmš Suomeen, Taas kokountuneheks ympšri harmajan pššs! Kuulkosi, ystšvies kuin kaikuelee tuhat ššntš: ęKauvan viel' elšŲs, kunnia syntymšmaan!Ľ 1889. I. ISńNMAALLISIA LAULUJA. Heršš, Suomi! Suomeni, kansani, synnyinmaa! ńitini kurja ja kallis! Kšrsinyt ain' olet sorrantaa; VielškŲ kšrsisit kauvempaa, VielškŲ luontosi sallis? Suottako, kansani, keskeen jššn Raivasit maan ihanimman, Suottako suojasit suojas tššn, Suottako všlkytit peitses pššn Keskellš taisteluvimman? Turhanko kantelo soinut lie VšinšmŲn tenhosa, raikas? Turhanko synnyt kaikk' opit sie, Turhako Sammon nou'anta-tie, Turha sun muinainen taikas? Vieras sun runteli ruumistas, Suomeni suur', jalopeuran', Sorti sun ššnes ja valtas kaas, Ilkkuen kuolon-taisteluas, Niin kuni isketyn teuraan. Poikas myŲs, moni kunnoton, oi, PŲyhkšnš pšštšsi tallaa, Maidon, jonk' utaristas joi, Pilkoin palkiten, min vain voi -- Rintansa tšynnš on hallaa. Heršš, Suomi, niin loppuu yŲ, Nouse jo pois, jalopeura! Ken sua kieltšvi, sortaa, syŲ, Luotasi luo, tahi maahan lyŲ! Suuri on lastesi seura. Vasta kun leijona valveutuu, Loppuvi kšrsimys Suomen; Kun, ken kansoa halveksuu, Sortuvi niin kuni juureton puu, Silloin on Suomessa huomen. Suomeni, kansani, synnyinmaa! ńitini kultainen, kallis! Kyllin jo kšrsit sš sorrantaa, EllŲs kšrsikŲ kauvempaa, Ei sitš Luojasi sallis! 1881. Karjala. Kuss' aallot Laatokan vuoriin lyŲ, Kuss' Imatran innot raukes, Kuss' uurtaa vaaroja PielisvyŲ: Siell' ensin silmšni aukes, Siell' leikin lasna ma rantamalla, Siell' lepšš heimoni nurmen alla, Ja siellš neitonen Karjalan Sai lempeni leimuamaan. Siell' elšš kansa niin sitkeš Kuin vaahteren latva nuori; Se kyllin saanut on itkeš, Mut vankkana on kuin vuori; Se orjana ollut on ounaan herran, Se vaivaa nšhnyt on toisen verran Kuin Suomi muu, mut murtumaton Ja hilpeš vielš se on. Se soittaa vielškin kanneltaan -- Sit' usein lasna ma kuulin -- Ja vanhoja VšinŲn-laulujaan Se laulavi partahuulin; Ja urhoot astuvat kumpuin yŲstš Ja kertovat muinaiskansan tyŲstš Ja neuvovat polvea nousevaa -- Oi Karjala, muistojen maa! Siell' ensin lempimšhšn mš sain Tštš Suomen kansoa oivaa, Ja puolueetuutta Ruotsin lain, Jok' orpoisintakin hoivaa, Ja puhdast' uskoa Lutheeruksen, Mi mielen vaativi uudistuksen, Ei tyydy paastohon, tuohuksiin, Ei suitsutus-uhreihin. Ja siell' opin ensin kammoamaan Sit' inhaa oppia uutta, Ett' ihminen on vain muodos maan, Ett' ei ole kuolottomuutta: Se tarjovinaan on tiedon kultaa Eik' anna muuta kuin kalman multaa Ja ympšristŲnsš saastuttaa -- Ole valpas, Karjalan maa! Ja siellš nšin minš murheeksen', Kuin kšrsiš kansa saapi, Jok' ei ole vaan sopusointuinen, Vaan kahtia raukeaapi: Kuink' alla kauhean veljesvainon Ja alla vierahan vallan painon Oot, Karjala, kauvan všrjyillyt -- Yksmielinen olkosi nyt! Kun oikeuttasi, uskoas Ja VšinŲn-kieltšsi hoidat, Ei pelkoa sull' ole kateistas, Ei voittaa voi sua noidat: Sš kevšin kukkiva vanha tuomi; Sš jšlleen nuortuva vanha Suomi, Sš talvet vihreš vanha kuus, Sš Suomi Vanha ja Uus! 1889. Kalevala, Suomen kruunu. I. Joki juoksevi jolea, Kymi vieno virtoavi Suomen suurella salolla, Kalevalan kankahalla; Illan kuu kuvasteleikse Pinnassa joen pimešn, Taivas siintšvi sininen Synkšn virran všlkkehessš; Siinš joutsenet joluvat, Sinisotkat soutelevat Suomen vuon syvšntehillš, Poukamissa pohjattoman; Nškinkengšt kehkešvšt, Sikišvšt simpsukaiset Alla aaltojen syvien, Pššllš mustien mutien. Mistš synty vuon valion? -- Aamun pitkiltš pihoilta. -- Minne lasku laajan virran? -- Ihmisyy'n ikimerehen. Astui seppo ššrtš virran, Tietš tietšjš kšveli, Ihmeluontoa ihaten, Vuota katsellen Kalevan; LŲysi raakun rantiolta, Siitš simpsukan helešn, Keksi kiiltoa ve'essš: Se on kulta kuultavainen. Virkkoi seppo seisahtuen, Itseksehen ihmetellen: ęKusta on kulta tšnne saanut, Mistš simpsukka sijinnyt?Ľ Runon joutsen joikueli, Laulun sotka lausueli: ęKullat on koiton kalliosta, Aamun aikaisen mšestš; Helmet on heristynehet Alle aaltojen tuhansin Vanhan VšinŲn kyynelistš, Itkuista ikirunojan.Ľ Seppo sotkoa pyritti jou'utteli joutsenutta: ęSaaos, joutsen, johtajaksi Tuonne koiton kalliolle! Sotkani, sukelteleite, Tuo syvšltš simpsukoita!Ľ * * * * * Sai sotka sukeltamahan Alle aaltojen syvien, Nosti helmet herke'immšt. Toi ne tietšjšn kštehen; Joutsen johteli urohon Aamun kultakunnahille, Jossa viljalti viruivat Laulun kullat kuun ikuiset. II. Kun viimein koossa kaikki on laulun kullat Ja helmet, itkemšt ikilaulikon, Taas virtaa myŲten tietšjš-seppo kulkee Ja saapuu suojahan kotikuusiston. Ja uuras alkaa tyŲ: pajan urho laittaa Sen kuusen alle, pilvien korkuisen, Jon kuiskutusta kuuntelemaan hšn oppi Emoltaan armaalt' aikana lapsuuden. Hšn kullan sirpaleet neron ahjoon ahtaa Ja lemmen liekein kuumenemaan ne saa, Kun tuuli taivainen, pyhš kansanhenki Kšy kiinni palkeeseen sekš painaltaa. Jo ilmaan yŲlliseen kipunaiset kiitšš Kirkastain oksat kuusikon korkean, Ja kansan valppaat valveutessaan lausuu: ęKas enteet uuden aamusen alkavan!Ľ Mut kulta kuumentuu yhš kuumemmaksi, Ja juottuu sipru toisehen sipruseen, Ja harkon nostaa seppš jo ahjoksesta: Sill' ompi muoto kaunihin kanteleen. ęEi kelpaa vielš tššĽ, puheleepi seppš, Ja ahjoon tyŲntšš kantelon uudestaan, Ja taaskin yltyy valkea rakkauden, Ja kansanhenk' kšy jšllehen lietsomaan. Jo ympyršksi kantelon kaartuu laidat, Ei kulmaa jšš, ei liittoa siinš nšy; Alaisimelle ahkeran innon hšn jo Tulesta nostain sen, taetyŲhŲn kšy: Pihdillš tarkkuuden piteleepi kultaa Ja tarmon taidokkaan vasaralla lyŲ Ja huokaamatta, taukoamatta takoo, Jott' ei ois kesken tyŲnsš, kun pššttyy yŲ. Viiskymmen-sšrmšiseksi hšn laidan laittaa Ja sšrmiin kiintšš helmiš kiiltšmššn -- Ei tunnu ainutkaan vasarasta jšlki, Ei tunnu pihtien pitšmistškššn. Kun aamu alkaa, valmis on kultakruunu, Jon vertaa vaivoin nšhtynš maassa on: Se loistaa niinkuin koitto ja kuu ja pšivyt, Ja kaiku siin' on VšinšmŲn kantelon. Ja kruunun kantaa pois pajasesta seppo Ja pššhšn kŲyhšn Suometar-šidin vie, Ja kansat lausuu: ęLaulujen maailmassa Ei arvokkaampaa valtiatarta lie!Ľ III. LŲnnrot-Ilmarinen, joka kruunasit šitisi kŲyhšn, Katso, kansasi tšš tyŲtšsi siunaelee! LŲnnrot-Ilmarinen, tule maahan korkeudesta, Kaikkiin kaihoaviin henkesi lempeš luo! LŲnnrot-Ilmarinen, opetelkosi kaikkia meitš Suomea lempimšhšn, VšinŲš vuottelemaan! Eliaksenpšivšnš 1884. VšinŲlšn lapset. Kas Suomen lahdella hyrskyt Ja laajat Laatokan ve'et Ja vuolaan Tornion tyrskyt Ja Maanselšn harjanteet Ne halkoo Suomea suurta, Ne pilkkoo kansaa sen, Ne katkovat Sammon juurta, Ei juurru se uudelleen: Vaan kaikki VšinŲlšn lapset Jo eksyi toisistaan, Kuin tuulispššssš hapset Ne kaikk' ovat hajallaan: Ei Aunus, Vepsš tunne, Kust' Eestein kulkee tie, Ei Karjala tiedš, kunne Jo Kainuu hšipynyt lie. Mut ęjšljet VšinšmŲn laivanĽ Halk' aaltojen haimentaa, Ja ęviikatteens'Ľ yli taivaan Hšn vielškin kuljettaa; Yli Maanselšn kaskein sauhun Hšn nostavi harmaan pššn, Ja kautta kuohujen pauhun Ikitietšjšn kuuluu ššn'. Ja vanhan VšinšmŲn haamu Se silloin laulavi noin: Vois sullekin koittaa aamu, Sš kansani onnetoin; Ei viel' ois aikas ilta, Jos _heimoushenkeš_ ois, Vaan syntyš voisi silta, Mi kansani yhteen tois. 1882. Hakkapeliitta. (Osaksi G. Moser'in mukaan.) On usvast' astunut aamu Jo LŁtzen'in aukeillen, Kun mustempi, murheen haamu Taas peittšvi pšivyen: On poissa Kustavi suuri -- Hepo juoksee haltiaton -- Ja puhtahan uskon muuri Hšnen kanssaan murtunut on. Eršs urhosa poika Suomen On maassa, haavoissaan; Ei koittane uusi huomen Tuon silmšhšn milloinkaan. Maa ruskovi rinnan alta, Jo silmiš peittšš yŲ; -- Mut kuolla hšn viel' ei malta, Kun kesken on kaikki tyŲ. Ja toivoen tuskissansa Hšn selvšhšn aistelee, Kuin Ruotsin ja Suomen kansa Taas eistyen taistelee. ęGud med oss!Ľ[1] kasvaen kaikuu Taas puolelt' ystšvien, Ja ęHakkaa pššlle!Ľ jo raikuu Kuin pauhina Pauvanteen. Hšn tempaa suitset ratsaan, Taas sšihkyvi sšilšn suu, Ja lailla paatisen patsaan Hšn selkšhšn istautuu. Ja kussa taistelu kuumin, Etumaisna hšn raivoaa Ja johtaja-urhon ruumiin Vihamiehiltš valloittaa. Kun viimen on voitto saatu, Ja tehtynš kaikki tyŲ, Hymysuin hšn maahan kaatuu, Ja silmšt peittšš yŲ. Kustaa Aadolfin pšivšnš 1882. [1] Jumala kanssamme! II. NAISTEN KUVIA. Kolme tyttŲš. Tiešn Helvin hienohelman, Sulosuun, soleavarren; Valmis ois vaeltamahan, Kerallani keikkumahan Vaikka tunturin laelle, Tahi santahan Saharan; Vaan on pikkuisen pilalla: Ylen šijšn ymmšrtšjš, Viisastelija visuinen. Minš tuhmaksi tulisin, Menisin mitšttŲmšksi Rinnalla tytŲn rivakan. Tiešn sirkešn Selinan, Punaposken, pulleaisen, Mielialalta mieluhisen, Aina ihmehen iloisen. Taitaisi minulle tulla, Ruveta kotiratoksi; Vaan ompi všhšn vialla: Ylen šijšn ššntelijš, Melke'in kovin meluisa, Laulelija, taitelija, Soittojen sovittelija. Tuosta korvani kuluisi, Lukkohon lupistuneisi, Saisi vielš kuuromykkš Tšstš potrasta pojasta. Tiešn, tiešn Elli kullan, Muistan impyen ihanan! Eilen iltamyŲhšsellš Ellin silmiš nšhessš Tšhet tuikki kirkkahammin, Maa ja taivas leimahtivat, Oma syŲmmeni sykšhti: Kaikki kaihoni katonut, Lemmen tuli tukehutettu Astui alta jšisen kuoren Ehommaksi entistšnsš; Kaikki syntini syvimmšt, SyŲjštšrten syytelemšt, ÷isnš hšyrynš hšvisi, Himot hurjat hiljenivšt. Tuli tyyni tuntohoni, Tyyni myrskyjen tykŲinen, Tuli riemu rintanani, Riemu murhe'en mukainen. -- Tuopa neiti turvissani, Jaksaisin jaloille tŲille Isšnmaalleni iloksi; Vaan on virhi suuren suuri: Kylmš on kysynehelle, Lemmen liekin tuntematon. 1875. Vaimolleni. (Matkakirje.) Minš kiittelen onnean' aimoa, Joka suuntasi lempeni Sinuun, Ja ma kiitšn Luojoa taivahan, Ja ma Sulleki kannan kiitostan', Kuin kiintyi lempesi minuun: Sinš vartia mieleni puhtauden, Sinš ensi ja ainoo armahuen', Sua kiitšn! Vuoskymmentš toista jo vierinyt on, Kun mulle Sa itsesi annoit, Ja Sa kestit kanssani kaiken tyŲn, Levštessšnikin monen valvoit yŲn, Sekš pšivšn heltehen kannoit: TyŲkumppani kallis, kultainen, Osan-ottaja kaikkien rientojen, Sua kaipaan! Kaks tainta meiltš jo Taivainen, Tien viittoen luokseen, niitti, Ja mun tarhani tššllš, mun pienoseni, Sinun kantamasi, Sinun vaalimasi, Meit' yhdemmšks yhš liitti: Emo lasteni hellš ja suuttumatoin, Yhš rakkaudessasi muuttumatoin, Sua siunaan! Jos vielš mš kanssasi yhtyš saan Sekš istua taas sylityksin, Niin suutelen ššneti silmššs Sun, Ja Sa kuulet vain, miten rintani mun LyŲ Sulle, ja Sullen yksin: Kotilieteni Sie hyvš haltiatar, Sinš mieleni yksin-valtiatar, Sua lemmin! 1889. ńitini muisto. Jerusalemin tiell' Liki porttia lampaitten Oli ihme-lampi Betesda, Joka poisteli sairaudet, Kun enkeli taivahinen Tuli tenhoista vettš sen vellomaan; Joka terveeks taas teki rammat, Sai kuurot kuulemahan, Palautteli silmien valon, Sai vaimenemaan joka vaivan, Teki ehjšks raajan ruhjouneen, Min turmio murskas. Niin meillškin viel' Ilon-aikana lapsuuten' Oli ihme-lampi Betesda, Joka poisteli saastaudet, Pois huuhteli riettauden, Sai syntien tarmon taittumahan; Joka hššteli mielien vammat, Sai itkevšt riemuamaan: Se ol' onnisa taattola-talon'; Ja se puhtonen enkeli taivaan, Joka liikutti kirkkaan lammikon ve'en, Oli šitini hurskas. 1871--89. "Talla." Tuli niinkuin tuuliainen ęTallaĽ tšhšn maailmaan, Pieni, laiha lapsukainen, Kituvainen alkujaan. Mutta Luoja kasvun antoi, Pššsti lapsen taudista: Toisna vuonna jalka kantoi, Kiiteli jo kolmanna. Nyt hšn on jo aika likka, Auttaa všhin šitiššn, TyŲtš tekee niinkuin tikka, Joutuu myŲskin leikkimššn. Kieli niinkuin kivitasku Hyppii suussa sukkelaan, Kaikki kšy kuin mšenlasku -- Hiukan vinoon toisinaan. Haasta, ęTallaĽ, laulahdellos Isšn, šidin iloksi, Luontoasi noudatellos: Kyll' on tuppisuitaki! Anna luistaa leikkis, tyŲskin, Lapsi ollos huoleton: Kyllš hitaita on myŲskin, Kyllš parsijoita on! 1889. "Elli." ęElliĽ, pieni peiponen, Hellšmieli hempuen', Uskollinen umppuen', Eron tuskan tuntia, Kaihon pitkšn kantaja! Paljon ovat kšrsineet, Kovin hellšt sydšmmet: ElkŲŲn sinun hellyyttšs HellimštŲn herjatko, ElkŲhŲn sun sydšntšs SydšmmetŲn sortako, Uskollista lempešs ElkŲŲn saako uskoton, Herra sua suojatkoon! 1889. Aune. Miks, Aune, armas lapsuen', Miks, sinisilmš sirkkusen', On suusi pieli ryppyinen? Oletko nauranut? Ei paljon Aune nauranut, Ei monta kertaa muhoillut, Iloinnut ei kuin lapset muut, Ikšnsš itki vaan: Ikšnsš itki ailuitaan Ja vaikeroitsi vaivojaan, Ja jšljet hšnen tuskistaan Suupieliin painuivat: Syvšlle poskiin painuivat Nuo tuskain jšljet tuikeat, Nuo kšrsimysten kertojat; Mut kerran aamulla... Erššnš talviaamuna, Kun pšivš alkoi valjeta, Ja kaikk' ol' hiljaa huoneessa, Jo kuivi kyynelvuo: Jo Aunen kuivi kyynelvuo, Katosi tuskan jšljet nuo, Kun kšymšhšn tul' Aunen luo Taivaasta enkeli: Tul' Aunen luokse enkeli, Mi posket siivin silitti Ja sinisilmšt himmensi -- Me jšimme itkemššn. 1889. Isošiti. Talossa taattoni ol' ennen vanha muori: Me ę_gulle Farmor'iksi_Ľ[1] hšntš kutsuimme. Ol' tarkka hšllš silmš, juhlallinen kuori, Mutt' ystšvšllinen hšn oli kaikille; Hšn pyylevšnš istui liekkutuolissaan Ja aina nuuskasi ja aina neuloi sukkaa, Ja valko-_nťgligť_ se peitti valkotukkaa, -- Hšn oli kŲyhšn nimismiehen leski vaan. Hšn puhui suomea kuin muukin Turun nainen, Sen hullunkurisuutta nauroin ęmonda kerdaaĽ, Ja ruotsinkieltš lauloi hšn kuin Ruotsalainen, Ja hšnen lauseparsillaan ei ollut vertaa. Jo Ruotsin aikana ol' hšltš mennyt nuoruus, Kesk'-išllššn ol' tullut ęVanhaan SuomehenĽ, Ja Ruotsin prameus ja Suomalaisen suoruus Hšnessš solminneet ol' liiton herttaisen. Mš aamuin nousin ennen muita useinkin Ja puolihšmšrissš yksin leikitsin; Mut kello kuus ma hiivin mummon luoksi: Siell' oli valkeaa, siell' oli lempeš, Ja tarjona ol' kahvitilkka lšmpimš; Ja sitten pitkin sekš poikki juteltiin, Ja hauskat kertomukset virtanansa juoksi: Hšn haasteli, mš kyselin ja kuuntelin. Ajoista menneistš hšn kertoili jos jotaan: Isšnsš lšhtŲš hšn muisti Kustaan sotaan, Niskassa kankipalmikko ja miekka vyŲllš, Kun sotaan yhtyš ol' tullut kšsky yŲllš. Kuin eilispšiv' ol' Suomen sota muistossansa. Kun kurja neljšs Kustaa pantiin viraltaan, Hšn oli Tukholmassa sisartensa kanssa Ja tunsi Adlercreutz'in, maansa kostajan. Hšll' isošit' ol' ollut Silfversparreja -- Se nimi mummon suusta vasta helkšhteli -- Ja presidentti Feuerstern'in johdolla Hšn nuorna Tťlťmaque'in ranskaks opiskeli. Ja Suomen valta-ylimysten joukkioon Likeinen tuttavuus tai heimo hšnet kytki: Hšn tuns Depont'it, Rehbinder'it, Armfelt'itki, Ol' kummi -- turha tyŲ -- myŲs Casimir von K:n. Hšn oli niinkuin keskipiste kodissan', Kuin aurinko, jonk' ympšrillš kaikki pyŲri, Jon silmšin alla kaikki liikkui, toimi, hyŲri Ja jolle kaikki teki tilin toimistaan; Voi piikoja, jos pšivšllist' ei tuonehet, Kun mummo huomautti: ę_Hon šr redan ett!Ľ_[2] Kun valkolakissan' ens-lyyry všlkkšeli, Ja jouduin eukon kysymysten uhriksi, Ja kaikki vaiheeni hšn tarkoin tutkiskeli, Ja ękalaasistaĽ tunnustin, kuin minut kaas se, Niin mummo murahtain: ę_Nej si man pŚ de' ase'!_Ľ[3] Toi kihlasormuksensa muistoks sormeeni. Všlistš koreissaan tul' meille Maija-Liisa, Jok' aikaisin mun hurmas silmin kaunehin, Mut mummon katsehet ne kššntyi pukimiin, Ja tulleelle hšn virkkoi lausein lempein: ę_Kom hit, mitt gull, och dina agremanger visa!_[4] Postilloja ol' meillš montakin, ja niistš Enimmin ukko Lutheerusta viljeltiin, Mut všlistš me, noudattaen mummon mieltš, Otimme jšlkiruuaks saarnan Hagberg'istš: Kas siin' ol' miestš, siinš Ruotsin aijan kieltš! Schaumann'in ššressš hšn saattoi uinahtaa, Sanoen sitten: ę_Biskopen var lšng i da'!_Ľ[5] Kun vanhus sairastui, ja tohtor' niinkuin kaarne Ajokseen tahtoi iskeš, niin sairas pani top: ę_Nej, nej, min nŚdiga herr Doktor, sota barne', For Guds skull inga knifvar pŚ min gamla kropp!_Ľ[6] Vanhuuden vaivoista hšn nukkui rauhaan Herran. Jo aikaa monta on, kun hšltš viime kerran Sai kuulla tunnettua: ę_mjuka tjšnarinna!_Ľ[7] Mut muistonsa, kuin Syyskuun ilta ihana, Kuun kirkastama, tyyni, lšmmin, taruisa, Muistoistan' muinaisist' on milt'ei herttaisinna. 1889. [1] Isošiti-kullaks. [2] Kello on jo yksi. [3] Kas vaan sit' raatoa! [4] Tul' tšnne kuldasein ja nšytš koristeesi! [5] Pispa oli pitkš tšnššn! [6] Ei, armollinen herra Tohtor', lapsi kulda, Ei Herran tšhden veist' mun vanhaan ihooni! [7] NŲyrš palveljanne! Emma tšti. Emma tšti, taaton sisko, ńiti perheen armahan! Vaalenisko, vanhenisko Kuvas kaunis muistostan'! Kesti kotiin eellš joulun Neljš pšivšš kulkea, Pšivšš neljš oltiin kouluun Tammikuussa matkalla. Paljon silloin talvisššssš Pienet saimme kšrsiš; Mut Sa ętšti niemenpššssšĽ Tiemme olit keskellš. Kohmettuneet koululaiset Lempešsti lšmmitit, Vatsat nšlkšš naukuvaiset Runsain ruuin tšyttelit. Laulus korvat lauhdutteli Porokelloin huumaamat, Haastelusi haihdutteli Kodin-kaipuut katkerat. Suussa illan kšvit vielš -- Tokko tohdin virkkaakaan? -- Saahan yhtš toista tiellš: Pšitš kšvit kampaamaan! YŲksi patjat pŲyhyyvšiset, Peite lšmmin laitettiin, Siihen nukkui retkelšiset Niinkuin helmaan Aapramin. Uuden aamun valjetessa Tiellš taas ol' miehyet, Tšdin ruoka vatsasessa, Sydšmmessš kiitokset. * * * * * Paljon mulle, rakkahillen' Senkin jšlkeen hyvšš teit; Min teit meille pienosillen Sillšpš jo syŲmmen' veit: Emma tšti, taaton sisko, ńiti perheen armahan, Vaalenisko, vanhenisko Kuvas kaunis muistostan'! 1889. Vanha impi. Hšn rauhass' istui aukiossa akkunan Ja všhšt huoli myllškšstš maailman, Ja ase hšll' ol' teršvš ja katsekin, Sen kiinnitti hšn ihmisien lapsihin. Ei ollut mikššn syŲjštšr hšn kuitenkaan Hšn kangasta vain kirjaeli neulallaan, Hšn elšttihen ompelija-neitinš Ja koululaisten kasvattaja-šitinš, Ja runsas hšll' ol' kšs ja sydšn lempeš, Mut komennon hšn vankan piti kodissaan. Ei saanut hšnen huoneissansa vihellellš, Ei saanut hšnen tuolejansa ęrinkuttaaĽ, Ei, Herran tšhden, Mosse-kissaa hšrnšellš! Ei sortaa saanut pienempššnsš heikompaa, Ei itkeš kuin tyttŲ-parat ętossukatĽ; Ei vilpin sanaa hšlle saanut hiiskahtaa, Ei katuloilla haihattaa kuin retvanat. -- Ja lakkaamatta neuloi kšsi kšnsšinen, Ja tyŲtš oli tehtšvš myŲs poikien, Hšn silmšns' alla aina piti lapsiansa. Mut kyllš saattoi viihtyškin, ęTšdinĽ kanssa: Hšn kaikki tiesi Suomen miehet mainiot, Kuin Nimikirja, muisti niiden kohtalot Ja kertoeli heistš pitkin iltoja Ja taaksepšin ja eteenpšin loi siltoja, Joit' astua sai nuorukaiset aatteissansa. Ens-jouluks hšltš ęSškenišĽ Oksasen Mš sain, mš poika Karjalan kaks-murteinen: Niist' innostuin ja Suomen opin kirjakielen. Ja kertomuksin Castrťn'ista kallihista Ja veljestšnsš, kuuluisasta Wallin'ista Hšn minussa jo varhain nosti kaukomielen. Ens-matkallen' kun ulkosin ma sittemmin, Mš siunauksen hšltš sain ja kompassin, Arapiassa kšyneen kanssa Wallin'in. Sen johtehella korpisoista Karjalan YŲn helmassa ma kylštietš noutelin, Sen johteella ma suussa meren Valkean Sumussa yksin Turjanmaalle soutelin, Ja kallihina perintŲnš Wallin'ein Mua kaikillen on seurannut se matkoillein. -- Mut kasvattaja-šidin muisto tahraton Mull' elon teillš johtimenan' ollut on. 1889. PššstŲkirja Oprille. Saloilla kolkon Suistamon Ol' synkkš synnyntšsi; Lapspuolen kovan kohtalon Sait siellš kšrsišsi; Valotta vartuit lapsuus-aijan, Puol'-pakanuuden nšit ja taijan, Ja pyhimysten haamuja Sait jumaloinas palvella. Sš neinnš rengintŲitš teit Ja miesten kanssa raadoit, Sš rahtikuormin rautaa veit Ja kuormista sen kaadoit; Mut puhtahana pysyi kieles, Ja neitsyellisenš mieles, Ja viimein palveluksehen Sait meille, rannan puolellen. Ol' sydšn sulla paikoillaan, Ja silmšpari sirkku, Ol' pššsi herkkš oppimaan, Ja kšs' ja jalka virkku: Sun liitti kuntos meihin kiinni, Kuin niinipuuhun liittyi niini, Jšseneks perheen meille jšit, Kanssamme riemut, murheet nšit. Ja meillš hankit aapisen, Sš suuri piika uusi, Ja tavuun liitti toisehen Sun murteellinen suusi, Luther'in virret veisaelit Ja taika-uskot unhottelit, Sait tuttavakses piplian, Sait uskon yhteen Jumalaan. Kun isšn kuollen katkesi Kodistan' kurkihirsi, Ja kohta jšlkeen kaikuili Emoni kuolinvirsi: Sš ęrouva-vainaasĽ orpoloille Osotit, ett'ei paateroille Se rakkaus ollut ravissut, Jot' olit hšltš nauttinut. Sš autoit meitš itkemššn, Syliisi meidšt suljit, Ja pesšn uuden etsintššn Kanssamme kauvas kuljit. -- Ja lemmittyn' kun mulle jšlleen Toi onnen, annoit lempes hšllen, Taas meitš kauvan palvelit Ja lapsiamme lemmitsit. Nyt, armas, oiva Oprini, Sš palvelija parhain, Jo pššttyi palveluksesi Ja nousus aamuin varhain: Oot viimeisellš vuotehella, Ja silmšllšsi rauvenneella Sen katsot Herran puolehen, Ku lausunut on nŲyrillen: ęKetk' ovat tššll' alentuneet,Ľ ęTeen tuolla ylimmiksi,Ľ ęEsimmiks joutuu viimeiset,Ľ ęEsimmšt viimeisiksi;Ľ ęSš hyvš huoneenhallitsija,Ľ ęSš uskollinen palvelija,Ľ ęKšy saamaan palkka palvelun,Ľ ęKšy sisššn Herras riemuhun!Ľ 1889. III. SUKUNI JA KULKUNEUVOT. Kuinka Giovanni Genovesesta tuli Ruotsalainen. Kerran tššn tarinan mun mummoni jutteli mulle: Golfin kiiltšvi pinta, ja laivoja lykkivi laineet, Tuul' yli vetten kšy, koin-ilman huokuva henki; Muiden laivojen eell' on muhkea ęGenovaĽ uusi, Kulkeva Intiahan tavaroita ja toivoa tšynnš; Laivaa ohjaelee peršmiehenš nuori Giovanni, Geenuan kaupungin merimiesten kuulusa kukka. Kohta jo Korsika jšš kera Sardinian vasemelle, Oikeellen Baleaarit jšš Pityuusien kanssa, Kolmann' iltana lasketahan jo Ibeerian aukkoon, Aamu kun alkavi taas, etelššnpšin kššntyvi kulku. Siinšpš synkistyi yht' škkiš taivahan ranta, Synkkeni myŲs merimiehien mieli, kun uhkaavaisna Afrikan ššrilt' ilmautui iso kaapparilaiva. ęKaupit, antaukaa! Tavaroista jo luopua saatte,Ľ Huutavi torvellaan etšhšltš jo Maurien pššmies. Vastaus annetahan karbiini- ja nikhaka-paukkein, Pakoon pyrjitšhšn; mut rosvojen eistyvi laiva, ęGenovanĽ ššrihin entraushaat pian iskien kiinni. Tappelutantereheks saa laivan kiikkuva kansi, Vinguntaan vihurein sekauntuvi taisteluhuudot, Vihreyteen merilainehien punahurme jo vuotaa. Geenualaiset puoliahan piti leijonan-innoin, Kaksipa Mauria on koht' yhtš Itaalialaista, Kaks merirosvoa tšys-asehista ja harjaunutta; Kauvoja kestšnyt ei, kun rauhaisat merimiehet Kaikk' oli kaatunehet tai kahleiss' syŲstyna ruumaan, Ei toki kaikki: Giovanni on haavaumatta ja vapaa, Vaikka jo hšntškin uhkaelee verisurma ja vankeus. Kun kadotettuna siis oli kaikki jo laiva ja toivo, Hyppšsi haaksestaan merehen meren urhea poika, Lšhtien uiskelemaan. Tuul' laivat vei mukanansa. Yksin taisteli mies Neptuunon varsoja vastaan, Eessššn vellova ves', takanaan vain taakea taivas, Siks kuni taas nškyviin nous uhkea haaks etelšstš, Jonk' oli maston pššss' sinikeltava liehuva lippu. Voimin riutunehin pšin laivoa uipi Giovanni, Geenuan kaupungin merimiesten kuulusa kukka, Viittaelee sekš huutavi noin: ęApu tuokate mulle!Ľ Hšntš jo huomaavat sekš purren laskevat aaltoon, Soutavat uivan luo, nuo Ruotsin rohkeat urhoot, Auttavat uupunehen venoseensa ja laivahan vievšt, Ruokkivat einehitŲntš ja hoitavat armeliaasti, Kulkien taas pšin pohjasehen, Karlskronoa kohti. Niin, nšet, palvelemaan tuli lippua uutta Giovanni, Geenuan kaupungin merimiesten kuulusa kukka: Hengestššn elšmšns' avun antanehelle hšn antoi. Ruotsia palveli hšn elin-aikans' iltahan asti, Ruotsinmaalle hšn jši, sekš Bleekingittšren otti Vanhana vaimoksensa, ja Ruotsiin lapsia siitti, Joissa Itaalian hehku ja Pohjan jšš suli yhteen. 1889. Kuinka iso-isšni pššsi herraksi. "Lars Andreas šr mit namn mig till šra och ingen skam dett šr mig, Śr 1770 d. 3/2 mŚn i dopet gifvit och i lifsens --k inskrifvit. NB: i Carls--ona." _Vanhan virsikirjan kannesta._ Poijat vanhan Juhanin Joutui eri toimihin: Yhdestš sukesi paakar', Lassista satulamaakar'. Kisšlliksi pššstyššn Matka-into syttyi tššn: Reppu selkššn, taskuun passi! Patikoimaan lšksi Lassi. Taittuessa vuosisa'an Lassi lšksi Eurooppaan: Kulki Venššt, Puolat, Tanskat, Preussit, Itšvallat, Ranskat. Paljon lienee saanutki Satuloita kaupaksi: Sota syŲpi satuloita, Niinkuin niissš istujoita. Všsynyt kun Tuoni on, Voitettu Napoleon, Lassi Pohjaan palauupi, Vanhaan Suomeen asettuupi. Lassi oli kunnon mies, Luvun, kirjoituksen ties, Valtakielet hšltš luisti, Ruotsin lait hšn vielš muisti, Kansankielen taitoa Kysyttihin harvalta: Eihšn silloin ollut meitš Suomenkielen lehtoreita. Siispš tehtiin ukkoni Herra vallesmanniksi, Vanhan Suomen vartioiksi, Uutehen sulattajoiksi. 1889. Poku. (Karjalan hevos-ystšville omistettu.) Poku, kaunis Karjalan orhi, Isšn' armaan ylpeys aikoinaan, Jalo, kirkassilmš ja tyyni, Oli parhain juoksija Suomenmaan. Rodun oivimman valikointa, Hyvš, hellš kasvatus aikainen, Hyvš ruokko, Karjalan kaura Sekš tyŲ ol' saanehet aikaan sen. Ja se korvas hoitajan huolet, Hepo sšysy, ketteršsššri tuo, Ja se kaiken korvasi ruokon, Stepa rengin vaivan ja kaurat nuo. Kun ol' ukko konttorityŲssššn Kamarissaan istunut kyllikseen, Tai huolet mieltš kun painoi, Pokun tuotti hšn sekš kilpareen. Ja hšn valjait' tutkivi ensin, Jopa kouraans' ottavi ohjat hšn Sekš korjaan istuvi viimein; Poku poika lšhtevi lŲnkkimššn. Ja kun lahden pššsivšt jššlle, Poku tehtšvšnsš jo tarkoin ties: Lumitierat lensi, ja poijaks Oli kšynyt harmajapšinen mies. Punan nostaa poskihin tuuli, Veret vanhat nuorena kiehuvat, Lumitierain lailla jo tuuleen Murehetkin lentšvšt mustimmat. Pekunoineen tuolta ja tššltš Moni yhtyy naapuri kilpaan nyt; Poku poijallenpa se mieleen: Likimailleen yhtš ei pššstšnyt. Poku kilpaan kiihteli varsat Sekš miehet Karjalan kaunihin; Hevosmiesten nosti se innon, Hepokunnon myŲs koko Suomenkin. Nevan jššllš nšytti se sitten, Miten eespšin rientšvi Suomenmaa, Sekš Moskovan pajareille, Miten oivan meillški kyydin saa. * * * * * Kšsivars kun herposi herran, Tutun ššn' kun kaikunut enšš ei, Poku hiljalleen, alapšisnš Ikirauhaan herransa ruumiin vei. Ja se meiltš muutaki silloin Veti rattaillaan ikipšivikseen: Elinvoiman šitini hellšn Sekš nuoruus-aikani riemuineen. 1889. Matkamiehen kerskaussanat. Jo poikana uin yli Impilahden Ja ohjailin ulapoille hahden Kera lapsuus-ystšvšn armahan, Ja veikkoni kanssa ma luistin kahden Yli Laatokan syysjššn notkuvan Ja hiihdin korkeimman kotimšen. Ja nuorukaisina ratsastimme Kera tarkan tutkijakumppanin Halk' Aunuksen sekš Vepsšnkin Ja Karjalan kankait' astelimme. Ja sulhasmiesnš mš pulkassain Poron vuohisen kapsetta kuulla sain Sekš sšihkyntšš revontulten nšin. Ja nuorikon kanssa mun kiidštteli Hepo hŲyryn Unkari-heimon luo; Ja miesnš mun laivoin liidštteli Tsheremissihin, Mordvahan Volgan vuo, Ja Jasvan joen yli haapiollaan Mun Permin mies meloellen loi, Voguulipa hurjalla valjaikollaan Uraalin harjujen poikki mun toi. * * * * * Mut runoratsuin kuitenkin On kulku kaikkein hupaisin: Sen kaviot on kultaa, Sen turpa tuiskuu tulta, Sen karvat kipunoivat, Sen silmšt salamoivat, Ja siivet sill' on oivat, Ja lento sill' on verraton, _Fantasia_ sen nimi on. Tuo vapaa hengen tuoma On Luojan mulle luoma, Se tulee, kun sen aika saa, Ja lšhtee, konsa haluaa, En tiedš kusta, kunne. Ei kammitsaa se tunne, Ei satulaa se kanna, Ei kannustaa se anna. Otavan olkapšitse Se tšhtitarhaan minut vie, Ja pohjoisnavan jšitse Vilahtaen sen kšypi tie; Se Hornan huokaajoihin Yht'škkiš mun vaivuttaa Ja Luojan kartanoihin Se samassa mun nostaltaa; Se tuokiossa tuopi Taas aijan ammoin mennehen Ja vastaisuutta suopi Ihailla minun silmien'. Kun nousen sille selkššn, Sen lyytš všliin pelkššn, Mut runoratsuin kuitenkin On kulku kaikkein hupaisin. 1889. Veljelleni. "Minš olen laulaja poika" "Mull' on laulun-ššni." Armas ainoa veikkosen', Kasvinkumppani kultainen, Parhain ystšvš nuoruuten', Kantama šitini rakkaan! Varhain voimasi riutuivat, Pššttyi pšivšsi riemuisat, Toivees hautasit armaimmat, Kšrsiš sait ylimššrin. Mutta Sa voittelit aineen lait: Laulun lentimet oivat sait, Niillš Sš tuskihis unheen hait, Henkesi lens vapahaisna. Lauluin viehštit armaitan', Lapseni veit satumaailmaan, Murheen multakin poistumahan Soittosi sai useasti. Kauvan nšin elelimme myŲ. Mutta jo nyt erohetket lyŲ, Toisaall' alkavi Sullen tyŲ: Jššhyvšisiksi mš laulan. Kestit vaivasi niinkuin mies; Viimein valkeni Sunkin ties, Kohta jo Sull' oma leimuu lies, Laulusi viet lavealle. Kauvas soipi jo ššnes Sun, Yhtyy kansa jo lauluhun, ęHeršš, SuomiĽ-kin Sun ja mun Kaikuva on yli Suomen. Sorja soittaja-veikkosen', Laulinkumppani kultainen, Parhain ystšvš miehuuten', Kiitos veljeydestšs! 1889. Lauri ŃrpŠd. Niinkuin Balaton'in pinta Esikkon' ol' kaunoinen; Niinkuin Tihany-vuoren rinta Toivon' nousi korkeellen; Tšys' ol' perheonneni, Kuin FŁred'in rypšleet -- Mutta Tuoni katkasi Maiset riemut, toivehet: Tauti julma taloon hiipi, Kallistihe kštkyehen, Poskusilta ruusut riipi, Kohta kasvoi enkel'-siipi Hartiohon pienosehen. -- Maiset toiveet haihtuivat, Mutta aukes taivahat, Ja ma syŲmmin sšrkyvin Hautakiveen kirjoitin: ęMaan on laina maan povessaĽ, ęTaivon lahja taivahassa.Ľ 1879--1889. Sotalaulu pojilleni. Ei aasinkyytiin tyytyš Kšy teikšlšisten laihin, Ei istuimiinne hyytyš, Kiinn' kasvaa leipšmaihin: Te Suomen poijat reippahat, Te hevosmiesten aaluvat, Ei veltostella kelpaa! Viel' leikkijousin urhoat, ęTutoniĽ, varma piltti, Ja leikkitorvees toitotat, Pien' Eljas poika kiltti; Hyv' on: kšsivarsi varmistuu, Ja silmšn tarkkuus tarmistuu, Ja korva tottuu torveen. Ykskolmatta kun tšytštte, Soi torvi toisenmoinen, Te miekat saatte vyŲllenne, Ja leikki alkaa toinen; Te raisut saatte ratsahat, Ja silloin niinkuin patsahat Selšssš istukaatte! Jos silloin pššlle tšyttšen Vihollisjoukko karjuu, Pelotta, tyynnš olkaatten Kuin Kangasalan harju! Kun kšsky soipi: eteenpšin! Rivissš Suomen ratsuvšen Kuin leivot lentškšštte! Niin, entškšš kuin lentimin Vastaamaan vainolainen, Ja saakaa nimi sankarin Kohottain maanne maineen, Ja eestš ehjšn Suomenmaan Ja uskollisen ruhtinaan, Jos tarvis, kaatuotte! Ei aasinkyytiin tyytyš Kšy teikšlšisten laihin, Ei istuimiinne hyytyš, Kiinn' kasvaa leipšmaihin: Te Hakkaa-pššllit nousevat, Te uudet Suomen rakuunat. Ei veltostella kelpaa! 1889. IV. TUOKIOKUVIA ERńńLTń MATKALTA. Juna lšhtee Pietariin! ęJuna lšhtee Pietariin!Ľ Rinkaiseepi Riihimšen asemamies: Matkustajat rientšš vaunuihin, Jššnehistš išks eroten kenties. Ristiin rastiin suudellen, Viime jššhyvšisten jštšnnšssš kai, Veljespari hieno, partainen Soperoipi vielš: ęBrat, prashtshai, prashtshai!Ľ Keitš ryssšt lieneekššn? -- Suomen ruotsalaista parhaimmistoa; Isš kenraalina Venšjšn -- Iso-isš Sandels'in ol' urhoja. 1885. Runeberg'in kuvapatsaan nškŲala. Seljin seisot ruotsikkoteaatteriin, Kyljin kššnnyt Uusmaalaisten penaattiin, Vilkaista et viitsis _alma mater_'iin, Eikš silmšs kantais pieneen senaattiin. Mitš nšhnet, kaukokatse runoojan? -- Nššt kenraalikuvernŲŲrin hovilan, Itšisellš rannalla myŲs taivahan Kathedraalin katto nškyy nousevan. 1885. Uusia katuja. Pšškaupunkimme kaunokainen, nuori Laventumistaan laventuu, Ja levitšikse kivityksen kuori Aloille, joill' ol' ennen rŲykkelikkŲvuori Tai suo, tai jšyhš luonto muu. Kas korkeutta kiviroukkioiden Ja hiekkalšjšin laajuutta, Ja laumaa katso kadunlaskijoiden: On kirjopaita pššllš roimahousuloiden Ja housut saapasvarsissa. Sulasta armost' tyŲnsš meille myŲvšt -- Markoista -- taiturimme nšš: He kivistšmme limppujansa lyŲvšt, Ja limppunsa he tosin kyllš itse syŲvšt, Mut kivet omiksemme jšš. 1885. Sieniš ja sekamelskaa. Kun astuin ęvšntsaliinĽ, taas hauskan parin nšin: Hšmeestš herrasmies, jok' oli mulle tuttu, Puhuttel' outoa, ku, selin minuun pšin, Piteli hinkkiš: siin' oli pieniš Santarmilt' ostetuit' oravisieniš. Hšnellš yllšhšn ol' pitkš musta nuttu, Ja hattu pššssšnsš levešlierinen; Kun katsoin tarkempaan, niin alta lierien Alaspšin pyrkivšn ylitse kauluksen Hiustulvan tuuheen nšin; mut suomeks sujui juttu: _Herrasmies Hšmeestš:_ No, eikŲs naukkua? _Sieniherra:_ Mie, kiitoksii, en juo: Rakastain rahvasta oon njiistš kieldšydynnš; En njiin oo tunnotoin kuin Suomen papit nuo, Kutk' ei oo kansoaan eig' aigoans' šlynneet, Voan piispan hourehet hyvšksyin hšlynneet;[1] Meist' on jo monjigi viinasta ješksiyvynnš. (Nyt tuttu nški mun:) _Herrasmies Hšmeestš:_ Pšivšš, saan esittšš: Kirkherra Gribakof ja herra Jšnnes. _Sieniherra:_ ńš! _Minš:_ Puhutte Suomea jo niinkuin Venšjšš. _Sieniherra:_ Mie Suomess' oongi _Asemamies:_ Juna lšhtee! _Sieniherra:_ Syndynynnš. 1885. [1] Lienee tarkoittanut pappien kokousta Kuopiossa v. 1885. Suomesta Ruotsiin. Kitkat katkat Pitkšt matkat Keravalta Porvooseen, Ahtahassa Karsinassa Aika kuluu verkalleen. Pikku ęjššršĽ Matkan mššršš Piipitellen ilmaisee; Nikulassa, Marttilassa, Hinthaarassa viipyilee. Ilma himee, Pilvi pimee Peittšš taivaan, tantereen; Kitkat katkat Pitkšt matkat Keravalta Porvooseen. 1885. Elma rouva. Kevšinen tuuli tuoksusi Kesšinen lšmmin lšikšhti, Vaikk' oli kylmš, synkkš syys, Kun matkan pššhšn tultuani Tul' Elma rouva vastahani Ja luoksensa mun pyys. Ja siellš, hšnen kodissaan Kuink' aika lensi sukkelaan, Kuink' oli hetket herttaisat: Hšn vilpas ompi Suomen vaimo, Ja Suomen mies on miehens' aimo, Ja lapset reippahat! Niin, joka perhe pienonen, Miss' suusta sšštyvaimosen Soi Suomen kielen kauneus: On pilke pimeimmšssš yŲssš, On solki VšinšmŲisen vyŲssš, On Suomen linnoitus. 1889. V. YHTń TOISTA. Lapsen rukous. Gud, som hafver barnen kšr. Pimešssš peljšten Yksinšni astelen Metsštieltš eksyneenš, Lasna kymmenvuotisena. Tuuli tuima puhaltaa, Jšiset raidat rasahtaa, Musta varjo liikkuu tuolla: Susi ulvoo mšntysuolla. Yksi pilkkii tšhti vain Haljenteesta hattarain, Siihen siirtyy katseheni, Sanat saapuu huulilleni: ęIsš lasten armias,Ľ ęKaitse mua, pienoistasiĽ ęVaikka kunne kulkenenki,Ľ ęTurvanain on Herran henki.Ľ Tšhtitaivas selkesi, ÷iset hirmut hšlveni, Kohta silmišni kohti Kodin valkeat jo hohti. 1871. Uskovainen. Ulos aattehin uhkein kuljin Sulolaaksosta lapsuuteni. Pian rinnast' uskonki suljin, Emo armas! sun neuvomasi. Minš jšrkeni vuorehen luottain Filosofian lšhtehen hain. Siit', arvelin, mieltšni juottain Selon maasta ja taivaasta sain. Mut ei kauvas se kallio kanna, Jšren vuor' sai horjumahan; Elon vettš ei lšhde se anna, Janon jštti se polttelevan. Tuli kauhuni mun, kuni miehen, Pimešssš jok' eksyen kšy, Kun tul' škkiš jyrkkšmš tiehen, Syvš, synkkš, jon pohja ei nšy. Epštoivo jo valtasi mielen', Ja se myŲtšhšn muutakin toi: Olin syntien orja, ja kielen' Katumusta vain huoata voi. Tulin, kaivaten armoa Herran, Emon' uskoa muistelemaan: TykŲ Luojani taas tulin kerran Rukoellen -- ja lohtua saan. Kun hšn hiljaa rintahan' astuu, Sydšn riemusta sykkimšhšn! Ja mun mieleni kuihtunut kastuu Lšpivirvoten lšhteessššn. Elo uus minuss' uhkuta alkaa, Elo uusi ja toivokin uus, Eikš kiedo sen siipeš, jalkaa Side Kalman, ei kuolevaisuus. Yli yŲhisen Tuonelan lentšš Valon valtahan toivoni tuo, Eikš tyydy se, ennenkuin entšš Iankaikkisen Jesuksen luo. 1870. Erššlle ystšvšlle. Sš vieno Eino veikkonen, Opetuslapsi Jesuksen, Sinulla harhatoin on ohja Ja Sull' on horjumatoin pohja: Sš olet onnen mies! Jos kuinkin vaihees muutteleis, Jos maisen onnes turma veis, Jos syŲmmenverta vuotais haavas: Ijšisen kruunun tiedšt saavas, Sš kuolematoin oot! Ja onnen tuotit muillekin: Jaloilleen autoit juomarin Ja sairaita Sa oppielit Ja kuolevia lohduttelit Sanalla Herrasi. Elšmšs, oppis, uskosi Jumalan luokse johteli Usean mielen horjuvaisen, Usean mailman-matkalaisen: Sš olet suola maan! 1889. Keisarin tulenta. (Nšlkšvuoden muisto.) Maaliskuun raitis pšivš on tuskin noussut yŲvuoteeltaan ja koreilee vielš rusottavalla aamuvaipallansa; hanki kannattaa. Otan sukset jalkaani, pyssyn viskaan olalleni. Kaikkialla on mškiš ja kinoksia viljalta, mutta tuolla Huunukan harjulla, Impiniemen tutkamessa teiret kukertaa, pyyt pyršhtelevšt. -- Sinne lšksin. Koivut olivat yltšnsš valkoisessa huuteessa, ja silloin tšllŲin pujahteli niiden alta yhtš valkea jšnis levostaan pakoon. Mškien alla nškyi Laatokka avarana, tasaisena lumikenttšnš. Mikšpš tuolla kaukana nškyy? Onko se peuraparvi, joka pyrkii TŲysšn saareen etsien suojaa ja ravintoa, vai lienee nšlkšinen susilauma? Ei ole peuroja eikš susia: ihmisiš on pitkš jono, Impilahdesta lšhteneitš. Nyt nousevat saareen ja kiirehtivšt pieneen asumattomaan mŲkkiin, jonka kalastajat ovat rannalle rakentaneet. -- Minš hiihdin sinne heidšn jšlkeensš, tiedustelemaan, minne heillš matka ja mikš toimena. MŲkki oli saatu asuttavaksi; vilpas tuli paloi kiukaassa ja valaisi pirtin sisustan. Mutta mikšpš siinš oli nšhtšvšnš? Nšlšstyneitš, ryysyisiš vanhuksia, naisia ja lapsia, jotka keskenšnsš riitelivšt paraimmista paikoista ja paloista. Jo olin kššntyš pois tšstš sydšntš kouristavasta nšŲstš, kun huomasin harmaapartaisen arvokkaannškŲisen ukon, jonka tunsin vanhaksi Kuikaksi. Kaikki ššnet vaikenivat, kun vanhus loihe laulamaan: ęTuiki turvamme Jumala, Isš ihmisten ikuinen, Kujerrusta kuule Kuikan, Vaikerrusta vaivahisen! Ota orvot turvihisi, Vaippas alle vaipuvaiset, Saata saarehen Valamon, Pššstš paikkahan pyhš'šn! -- Huhu kuului Hunttilassa, Sanoma Sumerjan suussa Keisarimme kerkišvšn, Kulkevan kuningaskullan Linnasta Nevan likeltš, Kaupungista kaukaisesta Manasterin mahtavaisen Valamon on valkamoille Kansoansa katsomahan, Armottomi' auttamahan, Tuskistansa tuike'ista Vanhoja vapahtamahan. Kauvan hšnt' on kaivattuna, Kaivattuna, kaihottuna, Tosin hšntš toivotahan, Toivotahan, tarvitahan: Laita lailla lentšvšisen, Tuomana merisen tuulen!Ľ Hetken ššneti istuttuansa joukko taas alkoi valmistaita matkaan, yŲksi luostariin pššstšksensš. Minškin kiirehdin kotiini. Illalla olin rauhassa, omassa huoneessani ja pšivšn rasituksista všsyneenš, mutta nukkua en kuitenkaan voinut. Merestšpšin syntynyt tuuli oli kiihtynyt kiihtymistššn ja puhui nyt, myrskynš ikkunoita tšrisyttšen, minulle seuraavan tarinan: ęMinš tuulin pitkin avaraa jšštš, kun puolikymmentš virstaa Valamosta tapasin joukon ihmisiš ja heidšn keskessššn vanhan Kuikan; aijoin mennš ystšvšllisesti heidšn ohitsensa, mutta eivšt kšrsineet kylmšš henkešni, kun olivat všsymyksestš ja nšljšstš voimattomia. Siihen kaatui jššlle Kuikka ynnš pari hšnen kumppaliansa, ja sivuitse mennessšni kuulin vielš vanhuksen viimeiset sanat: ęęHerra kuuli Kuikan ššnen, Riutunehen ruikutuksen. Tulit, kultainen kuningas, Ko'istasi korkeasta, Simasuu suloinen kuolo, Tulit tuulen tuottamana Vieškses všsynehiš Saattoas samonnehia Tuskattomihin tupihin, Aivan ailuettomihin: Pysyvšisehen pyhš'šn Tai vahan iki-ilohon.ĽĽ 1868. Kulta-unelma. (Vanhan miehen kertoma.) Nšin unta lasna ollessani Hopeeta, kultaa kokoovani, ńveriššksi paisuvain; Ja kautta nuoruus-aikani Mua kulta-unen' seurasi. -- Jo sainkin kullan oman, Mut kullan kullattoman: Rikasta neitt' en noudellut, En Mammonaa ma muistanut, Kun kŲyhšn lemmittyni nain. Ja nuorikkoni kanssa rinnoin Mš nuorukaisen toivoin, innoin Levšhtšmšttš tyŲtš tein; Ja tyŲmme Luoja siunasi: Maa kasvoi, koti korkeni, Jo kullan helkkeen kuulin, Rikastuvain jo luulin -- Mut kerran kultaliekkeinš Nous koti kohti taivasta: Maantielle jouduin joukkoinein. Mutt' uudestaan ma toimeen tartuin, Taas uurastin ja taaskin vartuin Ja tyŲni hedelmšt jo nšin: Nšin tšhkšpššt jo tšyttyneet, Nšin laihon kultalainehet, Runsasta toivoin viljaa -- Mut hiipiellen hiljaa Tul' halla yŲllš pellollen', Ja vaimoineni, lapsinen' TŲin tuskin leipšhšn mš jšin. Tok' jšlleen toivoin, metsšš kaadoin Ja maata kuokin, suota raadoin, Ja suosta lŲysin aartehen: Nšin kullan kiillon mudassa Ja aloin tuota huuhtoa -- En saanutkaan kuin multaa Ja hiukan kiiltokultaa. En rikkautta lŲynnytkššn, Vaan kŲyhyyttš jšin kšrsimššn. -- Jo petti uni kultainen! Mut lapset kasvoi puutoksessa Ja tyŲssš, Herran nuhtehessa Kuviksi šidin hurskahan; Eik' eine heiltš loppunut, Eik' enšš Herra koetellut, Vaan menestystš lasten Nšin harmetessa hasten; Ja toisiansa seuraten Isšnmaan palveluksehen He lšhtevšt jo maailmaan. Hopeisna on jo partan', pššni, Lšhestymšss' on kultahššni, Eik' arkussani kultaa nšy; Mut rikkautt' on rakkaus Ja perheonnen kukoistus Ja lapsieni kunto Ja puhdas omatunto: En muuta kultaa kaipaakaan, Vaan kiitšn Luojaa lahjoistaan -- Unelmani jo toteen kšy. 1889. Koulunjohtajan malja. Niinkuin korkea kuus, vesakossa mi sorjana seisoo, Juuren juuttanut on Suomen maaemšhšn, Runkopa suora ja huolametoin pšin taivoa tšyttšš, Latva se tuuhea on, leyhkeš-lehvšhinen; Ei sitš vuoren tuul' voi taivuttaa tahi taittaa, Toukat, maan matoset juuria jšytele ei; Vaikkapa huuteellaan hopeoiki sen oksia talvi, Ei kado silloinkaan virttymštŲin viheryys; Nuorna se vanhana viel' yhš nuoria taimia suojaa, Jotk' ovat ympšri sen taajana kasvanehet; Pšivšn paistoa lientšvi vain, ei estele niiltš, Ilmoa salpaa ei, myrskyjš murtavi vain, Ihmenolapset myŲs, sen lehvšin all' asuvaiset, Kuusen tuon huminaa tarkkana kuuntelevat: Niin veli, ystšvš Sie, joka seisot johtajanamme, Nuor' oot, murtumatoin, vaikka jo harmeni pššs; Vaivoja vanhuuden, všsymyst' et vielš Sš tunne, Vuossata-neljšnnys vaikka jo vierinyt on Siitš kun tuimistui Sinuhun tuo taivahan Ukko, Kun ępedagoogiksĽ Sun sai viha Juppiterin. Nšet, kell' ystšvinššn on Apollo, Minerva ja Dike, Hšnt' ei haitata voi Juppiterin vihakaan; Sullapa johtiminas _tosi_ on sekš _kauneus_, _oikeus_ Siksipš aijan vuo ei Sua voittanut oo. Oikea oot, kova et, vaan lempeš velttoudetta; Lempeš kylvšnyt oot, lempeš leikata saat. Suomea lempinyt oot, opetellut lapsia Suomen, Suomi se mššršnšs on, voimas on _inhimisyys_. Kauvan siis elšŲs, suvun uuden nousua nšhkŲs, Jossa jo yhtyvš on Suomen mieli ja kiel'! 18 28/4 83. Y. K:lle. (SšhkŲsanoma.) Uuden valkeuden Sinš loit tššn maan takavuosiin; Kirkkaamp' on nykysyys, loistaen soihtusi Sun; Kauttasi koittava on myŲs vastaisuus valosampi; Itse Sš tyŲstšsi saat kansasi rakkauden. 18 23/4 87. Erššlle naiskirjailijalle. (Ruusun muassa.) Niinkuni kukkasvars, tšys umppuja, puhkeamallaan, Suomen on kirjallisuus, Sunkin hoitelemas. Kukkien hoitajatar! Ota tšškin lempesi huomaan: Kohta se kastamanas tyŲntyvi tuoksuamaan! 18 15/5 87. Inhuuden ihantelijalle. Sš kolme synnyinlahjaa suurta sait: Sait tietoniekan silmšn salamoivan Syvšlle ihmissieluun nšhdškses, Ja maalarin sait siveltimen oivan Kuvaillas kauneutta kansalles, Ja laulajan sait ššnen kauvas soivan Jumalan kunniata julistaas -- Mut kuink' oot kšyttšnynnš lahjojas? Tahallas tallaat kauneuden lait, Rumuuden katsot esiin kaikenlaisen, Ja kilvoin kanssa juopporenttujen Sš pššstšt rahjus-ššnen raakamaisen, Ja siveltimes aine mieluinen On inha kuva naisen lankeevaisen, Jon verhoat vain hoikin viivasin Tai hameryysyin lšpikuultavin. Sš varjopuolet kansastasi haet: Nšet maasi vaimot valapattureiksi Tai veltoiks, joill' ei voimaa, kuntoa, Kuvailet maasi miehet perkeleiksi Tai sortajiksi ilman tuntoa, Ja maasi kodit laulat helveteiksi! Pahuuden valtaan vaivut yhtenššn, Et jumaluutta nšytš missškššn. Jo lakkaa laulamasta, ole vait! Jo karsastunut katsehesi peitš! Ja saastutettu siveltimes tuo Kšsihin toisiin, puhtaampihin heitš, Tai kššnny polvillasi Luojan luo! Kenties hšn viel' ei armoansa eitš, Kenties sun tahraamias lahjojaan Hšn vielškin vois kšyttšš aseinaan. 1889. Hššdistikhoni. (SšhkŲsanoma.) Onnea nautiten ain' elšŲtten Leila ja Atle; Usko ja toivo ja lemp' elkŲhŲt eksykŲ pois! 1883. Kaarlo Blomstedt'in hautaseppeleeseen. Oivalle ęOpettajalleĽ, Kultasuulle kumppanille, Rahvahan rakastajalle, Suomen suoralle pojalle. 1888. Hautauslaulu. (Tsheremissilšisen aiheen mukaan.) Nousee taivahan laellen hattarat harmaat, Peittyy pilvehen pšivšn katsehet armaat, Myrskyt riehuvat, vait on lintujen kieli, Sateet syŲksyvšt, synkk' on ihmenon mieli: Aurinkoiseni eestš haihdu jo, hšivš, Ilman kansi jo seestš, pššstš jo pšivš Taas yli maiden ja metsien loistelemaan! Kalman lautojen all' on ainoa kulta, Lautain pššlle jo luotiin muikea multa, Riehuilee sydšmessšn' kaihoni myrskyt, Kyynel vierevi, kuuluu itkuni tyrskyt: Anna saalihis jšlleen, aukene, hauta! Nouse, muikea multa! Laukene, lauta, Ettš mš kultani kasvoja katsoa saan! Pihlajanmarjat. Metsšss' seisovi mullen mieluhinen pihlaja sorja, Juuret kiinsi se Suomen tanterehen, latva sen norja Huojuin pyrkielee pšin tai všhšsen korkoamaan, Eik' ole puu tuo ainoankaan tarhurin orja. Kevššn tultua taas kun kostuen maa nestehen suopi, Uuden ain' elon-innon pihlaja saa, voimoa juopi, Rintaa maan imiellen uhkuavaa; karttuvi syy Runkohon uus, puu lehteytyy, kukkia tuopi. Niihin kun kesšpšivšn koskevi suu, ruskovat marjat, Kohdakkoin punanaan on yltšhšn puu; lintujen karjat Kilvoin pihlajan ššreen parveutuu, terttuja syŲ; Marjoja maistain leikkiš lyŲ lapsien sarjat. Syyskin vaikka jo saa, vaikk' inkuvi sššt maall' avaralla, Noit' ei marjoja haittaa huutehet, jššt, ei pane halla: Kylmšin vasta ne tšysin kypsenevšt, konsa jo on Kultaiset lehdet pihlajikon jšštehen alla. * * * * * Niin myŲs olkohot myŲhššn raikahuneen lauluni teelmšt, Maallein joita ma nŲyršst' tarjoelen, virtteni veelmšt, Joihin koottuna kaikk' on rakkauten': syntymšmaan Nuoriso kšykŲŲn poimimahan hintelšt heelmšt! 1889. VI. KńńNN÷KSIń. Eesti mš oon. (M. J. Eisen.) Eesti mš oon sekš Eestiksi jššn, Kunnekka kalma mun peittšvi pššn' Eestiksi Luoja mun syntyš antoi, Eestiksi šiti mun ilmoille kantoi, Eestiksi ruokki mun šitini rinta, Eestinš astelin taattolan pintaa, Eesti mš oon sekš Eestiksi jššn, Kunnekka kalma mun peittšvi pššn' Eesti mš oon sekš Eestiksi jššn, Kunnekka kalma mun peittšvi pššn'. Eestien henkeš suoneni tykkii, Eestien verta mun syŲmmeni sykkii, Eestien kieli mun suustani raikuu, Eestien miel' lšpi aivoni kaikuu. Eesti mš oon sekš Eestiksi jššn, Kunnekka kalma mun peittšvi pššn'. Eesti mš oon sekš Eestiksi jššn, Kunnekka kalma mun peittšvi pššn'. Tšš nimi Eesti on auvoni oiva, Lempeni leima ja yllyke voiva; Vaikk' olis tarjona kulta ja maine, En nimešin tštš kiellš mš vainen. Eesti mš oon sekš Eestiksi jššn, Kunnekka kalma mun peittšvi pššn'. Eesti mš oon sekš Eestiksi jššn, Kunnekka kalma mun peittšvi pššn. Kantaen Eestien onnettomuutta, Suojaten Eestien onnea uutta Eestien kanssa ma riemuan, huolen, Eestien eestš mš hengin ja kuolen. Eesti mš oon sekš Eestiksi jššn, Kunnekka kalma mun peittšvi pššn'. JššnlšhtŲ Kššpšn joesta. (A. Piirikivi.) Kauvan kattoi rantoasi Lunten laajat peittehet, Kauvan kietoi aaltojasi Jšiden kylmšt kytkyet. Usein pššlle peittehesi Uhkuit, hanget hautoen, Mut sait kelpo harteillesi Katteen kaksinkertaisen. Valtoas on vaimennellut Talvi, vanha vainomies. Ootko suotta ponnistellut, Suotta mereen kšynyt ties? Ukko pilvivaippahansa Kštkee armaan auringon; Tuul' vie pilvet helmassansa Hajalleen ja roukkohon. Ukon ššn' kšy korkealla, Pilvist' ampuu Pitkšinen. Maassa hirmu-hirnunnalla Kulkee myrsky raivoten, Paljon turmaa aikaan saapi, Sade maahan virtoaapi. Puro pieni lainehtiipi, Mšeltš rientšš notkoon pšin; Lšpi tien ja maan se hiipii, Kššpšn puoleen kššnnšhtšin. Tuuli vinkuu, Lumi sinkuu, Oksat ohkaa, Veet ne vohkaa Tšyttšin Kššpšn tupo tulvilleen: Vesi nousee valkovaahtoineen. Kauvas kuuluu Kššpšn roiske, Vetten loiske, Jšiden jyske, Rantain ryske: Jšš jo lohkee -- lohkee lšhtien! Huimast' huudan sille riemuiten: Riennš, lennš, Joesta ennš, Kahle lauhain lainehien, Kate kaunorantasien! Pauvanne kun pauhoaa, Voiman, voiton Kššppš saa. Niin sun kylmšn kahlehista Kevšt pššsti kaunoinen; Lšpi surun sulkusista Jouduit riemujuhlallen. Nyt sš uhkut uusin toimin, Nouset vapauden voimin, Rannan hanget hajoovat, Vetten vaahtoon vajoovat. Nouse, mutta muista taas: ńyrššn all' on armas maas! ńšrihinsš astuu hyrsky, Laine heittšš loiskunnan, MŲyryynnšstš taukoo myrsky? Pšivyt paistaa rauhaisaan. Kas, mi tuolla veessš všikkyy Kaikuvasti kalskaten? Kalevaisten kalpa lšikkyy Lšpi laineen hiljaisen. Syksyiset mietteet. (L. Koidula.) Koivun latvasta jo lankee lehti, Kylmš tuul' kšy yli kesannon, -- Iltakellon viime lyŲnnit kaikuu, Vaijenneet jo riemun ššnet on. Armas pšivyt, ootko uupununna? Vaivoin pšštšs yllš kantelet; Surullisna katsot lapsiasi, Joit' on syksyn myrskyt riistšneet. Pilvet korkeell' yli merten, maiden Liitelee kuin pelvon ajamat; Kurkein huudot kaikuu kaipaellen, Kotiin pšin nuo lentšš oikovat. Kotiin pšin! Oi koti -- sana armas! Sydšn kšrsiŲs! Jo sinunkin Lšsn' on lšhtŲaikas, sillš Herra Viimein kutsuu sunkin kotihin. Vieraalla maalla. (Viron kielestš.) Yksinšin, yksinšin Tšytyi pois mun rientšmšin! Silmšn' tšyttšš kyynel karmas, Loitos jši mun maani armas, Kauvas kaunis Synnyinmaan'! Synnyinmaan', synnyinmaan'! Konsa taas sun nšhdš saan? Konsa kumpus mulle loistaa, Helmas hellš huolen poistaa Kaipaavalta kyynelin? Kyynelin, kyynelin Vierahissa kuljeksin! ńidinkiel' ei tššllš kaiju, Huuliltain ei laulu raiju: Kaukana on šidinkiel'! ńidinkiel', šidinkiel'! Lemmekšs kuin šidin miel'! Vieras kiel' on outo, vento, Tuosta taukos laulun lento, Vieras ššn' on lemmetŲn! Pohjolain, pohjolain! Siell' on hauska kulkeain! Siellš laulut vienot liikkuu, Kukkaumput siellš kiikkuu Pššllš niittyin loistavain! Satakieli. (Mordvalainen kansanlaulu.) Minš lintunen satakielinen Rusorintainen, kupukaunoinen. Pesšn laatisin tarhaan rikkahan, Alle katoksen, pššlle ortisen; Mutta siellškin minš varajan: Pojat pienoset kisakiihkoiset Pesšn rikkovat, kesšn hukkaavat. Minš lintunen satakielinen, Rusorintainen, kupukaunoinen, Pesšn laatisin kŲyhšn tanhuaan, Alle katoksen, pššlle ortisen; Mutta siellškin minš varajan: Katos kaatuvi, pesš rikkoutuu, Pesš rikkoutuu, kesš hukkautuu. Minš lintunen satakielinen, Rusorintainen, kupukaunoinen, Pesšn laatisin valtavainioon, Valtavainioon, pellon pientaroon; Mutta siellškin minš pelkšisin KyntŲpoikoa pŲlypaitoa: Pesšn rikkoisi, kesšn hukkaisi. Minš lintunen satakielinen, Rusorintainen, kupukaunoinen, Pesšn laatisin nurminiitulle, Nurminiitulle viherjšiselle; Mutta siellškin minš pelkšisin Niittopoikoa valkopaitoa: Pesšn rikkoisi, kesšn hukkaisi. Julistus. (M. VŲrŲsmarty.) Jšrkšhtšmšttš palvellos, Magyari, maatasi! Se kehtos on, se hautanas Sun kerran kštkevi. Tššn ainoon paikan pššllš maan Soi sulle sallimus; Tšss' elšš, kuolla tšytyy sun, Tul' onni, onnettuus. Sit' isšis hurmein kasteli Jo vuostuhantinen Ja nimin suurin, kallehin Pyhšksi vihki sen. Tšss' eestš maansa sotivat Nuot urhoot ŃrpŠd'in; Tšss' orjan kahleet katkesi Tarmosta Hunyad'in. Vapaus! Tšssš kannettiin Veristš lippuas, Ja tšssš parhaat miehemme Loputon vaino kaas. Mut kansa kaikki koettanut, Nšš vaivat nšhdessššn, Jos harventuikin, murru ei, Rohkeena soi sen ššn': ęEloa vaatii kšrsimysĽ ęTšš tuhatvuotinen,Ľ ęEloa, taikka kuolemaa!Ľ Niin lausuu mailmallen. Turhaanko syŲmmet kaikki nuo Vert' oisi vuodelleet, Ja kelpo rinnat tuskiinsa Maans' eestš riutuneet! Ja jšiskŲ jšrki, jšntevyys Ja tahto tahraton Kirouksen alle kitumaan? Se mahdotonta on. Viel' aika tulee parempi, Sen tulla tšytyykin, Jot' anoo kansa harrasna Suin sadointuhansin. Tai tulee kuolo verraton, Jos tulla tšytyy sen, Jolloinka hautajaisissa Maa kaikk' on hurmeinen. Ja haudallen tššn heimomme Kaikk' kansat saapuvat, Ja kyyneleitš vuodattaa Murheesta miljoonat. Jšrkšhtšmšttš palvellos, Magyari, maatasi! Se kantoi sun, ja sortuissaan Poveens' sun kštkevi. Tššn ainoon paikan pššllš maan Soi sulle sallimus; Tšss' elšš, kuolla tšytyy sun, Tul' onni, onnettuus. Mššrš kšvi vššrššn. (A. PetŲfi.) Mš pitkin tietš kotiinpšin Tuot' aina aattelin, Kuink' ammoin nšhtyš šitišin Mš tervehyttšisin: ęMit' armasta ja kaunistaĽ ęSanoa keksinkššn,Ľ ęKun mulle kallis kantajaĽ ęLevittšš syliššn?Ľ Ja mššršti mun mielehen' Tul' lauseet armaimmat; -- Mutt' aika tuntui tauvonneen, Vaikk' kiiti rattahat. Jo riensin pikku kammioon, Lens' šiti vastahan' -- Huul' huulta vasten ... vaiti oon, Kuin marja varressaan. Agnes. (J. Arany.) Virran reunall' Agnes nuori Hurstiansa huhtoo, huhtoo; Valkoliinaa, hurmehista Virta vuolas tempoo, ruhtoo. Oi laupias Isš, armahda! Kylšn lapset sinne kertyy: ęMiksi, Agnes, huhdot tuota?Ľ -- ęVait, tais verta kananpoijan ęAivinaiseen hurstiin vuotaa.Ľ Oi laupias Isš, armahda! Sinne rientšš naapur'naiset: ęMissš miehes, teeppšs selko?Ľ -- ęTuolla nukkuu huonehessa,Ľ ęElkšš, armaat, nostatelko!Ľ Oi laupias Isš, armahda! Saapuu lain mies: ęVankilahan ęJoudu, Agnes, rautaan nilkka!Ľ -- ęVoi, en jouda, tšytyy pestš ęHurstistani hurmepilkka!Ľ Oi laupias Isš, armahda! Syv' on tyrmš: sšde kaita Synkeyttš sen ei voita; Sšde pien' on tyrmšn pšivš, YŲ sen tšynn' on hirmuloita. Oi laupias Isš, armahda! Agnes parka pšivškaudet Pšivšš kohti tirkistššpi, -- Valon saa vain toinen silmš, YŲhŲn mustaan toinen jššpi. Oi laupias Isš, armahda! Pois kun kššntyy, ympšrillššn Karkeleepi aavekansa; Joll' ei tuot' ois valkeutta, Pelkšis hullauntuvansa. Oi laupias Isš, armahda! Mutta viimein, aijan tullen, Tyrmšn uksi aukeneepi: Agnes eteen oikeuden Asun mukaan asteleepi. Oi laupias Isš, armahda! Pukuansa jšrjestššpi, Huivihinsa kššntšš huolen, Tukan suorii, jott' ei luultais Olevaksi mielipuolen. Oi laupias Isš, armahda! PŲydšn vihreen ympšrillš Oikeus on arvokkainen, Sššlivšiset kaikkein katseet, Yksikššn ei moittivainen. Oi laupias Isš, armahda! ęAgneksein, mit' oot sa tehnyt?Ľ ęJulm' on kanne, synti suuri;Ľ ęLempijšs, pššrikollinen,Ľ ęItse kantaa pššlles juuri.Ľ Oi laupias Isš, armahda! ęHšn, sun miehes murhamiesi,Ľ ęHuomenna jo mestatahan;Ľ ęVettš leipšš sinš syŲden,Ľ ęIškses jššt vankilahan.Ľ Oi laupias Isš, armahda! Ympšrilleen Agnes katsoo: Onko jšrkens' ennallansa? Sanan kuulee, ymmšrtšškin, Ei siis viel' oo suunniltansa. Oi laupias Isš, armahda! Mut min kuuli miehestšnsš, Tuntuu oudon-ilkešllen; Se vain selvšš, ett'ei suoda Hšnen mennš kotiin jšlleen. Oi laupias Isš, armahda! Tuosta kyynel vieremšhšn, Niinkuin kaste liljaselta, Taikka niinkuin vieršhtšvšt Vesihelmet joutsenelta. Oi laupias Isš, armahda! ęHyvšt miehet, suuret herrat,Ľ ęPššstškšš jo Herran tšhden!Ľ ęKoissa mull' on kiire suuri,Ľ ęEn voi jššdš, sinne lšhden.Ľ Oi laupias Isš, armahda! ęPurskui hurme hurstilleni,Ľ ęSen mš poijes huhdaltaisin!Ľ ęJos tuo pilkku hurstiin jšisi,Ľ ęKunne kurja silloin saisin!Ľ Oi laupias Isš, armahda! Silmšt yhtyy tuomaritten Valituksen kuultuansa. Kaikk' on hiljaa. Suut on vaiti, ńšnestšvšt katseillansa. Oi laupias Isš, armahda! ęKotiis lšhde. Huhdo pilkkuĽ ęHurstistasi tahratusta;Ľ ęKotiis lšhde. Luoja suokoonĽ ęSiihen voimaa, armahdusta.Ľ Oi laupias Isš, armahda! Siitš virran reunall' Agnes Hurstiansa taaskin huhtoo; Valkoliinaa, tahratonta Virta vuolas tempoo, ruhtoo. Oi laupias Isš, armahda! Veri poiss' on hurstisesta, Liina puhdas, mutta turhaan: Agnes vielš verta nškee, Niinkuin tuolloin yŲnš murhan. Oi laupias Isš, armahda! Aamust' yŲhŲn Agnes seisoo Ve'essš poukkutuolinensa: Murtuu varjons' aallokossa, Tuul' vie hapset hajallensa. Oi laupias Isš armahda! Kuutam'-Ųinš kirkkahina, Virran všreen všlkkyellen, Karttu valkee kauvas loistaa Pontevasti poukutellen. Oi laupias Isš, armahda! TyŲtš kestšš kesšt talvet, Vuosi vuodelt' yhtš lyytš; Pšivš paahtaa posket hienot, Jalat pienet kylmš hyytšš. Oi laupias Isš, armahda! Tukka, ennen kaarneen-karva, Hapsittain kšy harmajaksi; Rypyt muuttaa kasvot kauniit Irvinaamaks inhoisaksi. Oi laupias Isš, armahda! Virran reunall' Agnes muori Ryysyšnsš huhtoo, huhtoo, -- Valkohurstin repaleita Virta hurja tempoo, ruhtoo. Oi laupias Isš, armahda! Bor ritari. (J. Arany.) Pšivš pilviin piil', on ilta; Usmaan uupuu laakso, vuori, Ritar' lausuu ratsahilta: ęTerveeks jšš, mun impen' nuori!Ľ Usmaan uupuu laakso, vuori, Tuuli puita ryskyttššpi. ęTerveeks jšš, mun impen' nuori!Ľ Ritar' rientšš, kulta jššpi. Tuuli puita ryskyttššpi, Leivo[1] pieni tietš astuu. Ritar' rientšš, kulta jššpi, Murheest' immen silmš kastuu. Leivo pieni tietš astuu: Kunne matka kiurukoisen? Murheest' immen silmš kastuu: Isš mššršs sulhon toisen. Kunne matka kiurukoisen? Metsš Ųinen huokaileepi. Isš mššršs sulhon toisen: Impi hšitš pakeneepi. Metsš Ųinen huokaileepi, Siinš liitšš haamukansa. Impi hšitš pakeneepi: Ritar' noutaa armastansa. Siinš liitšš haamukansa, Tšyttšin korven kulmakkehen. Ritar' noutaa armastansa, Haamu urhon kaatunehen. Tšyttšin korven kulmakkehen Veisaa joukko tuonelainen. ęHaamu urhon kaatunehen,Ľ ęSua seuraan, armahainen!Ľ Veisaa joukko tuonelainen, Nuoteet lšhtee liikkehille. ęSua seuraan, armahainen!Ľ -- ęPois sun vienkin vihkimille.Ľ Nuoteet lšhtee liikkehille, Luokse kirkon raunioiden. ęPois sun vienkin vihkimille.Ľ Alttar' oottaa virtten soiden. Luokse kirkon raunioiden; Kirkko loistaa ennallansa Alttar' oottaa virtten soiden, Pappi vainaa asussansa. Kirkko loistaa ennallansa, Lamput palaa kuumotellen. Pappi vainaa asussansa Kšdet liittšš siunaellen. Lamput loistaa kuumotellen, -- Metsš synkk' on ulkopuolla. Kšdet liittšš siunaellen; Poski kalvas morsiolla. Metsš synkk' on ulkopuolla, Huuhkain huutaa vuoristosta. Poski kalvas morsiolla -- Kuollut lŲyttiin rauniosta. [1] Leivo on Unkarin kansanrunoudessa sanansaattajana; tšssš se tulee ilmoittamaan, ettš ritari on kaatunut. _Suomentajan muistutus_. Toldi. Neljšs runo. (J. Arany.) Niilo Toldista, Unkarin keskiaikaisesta kansansankarista, on Arany, sšilyneiden tarujen perusteelle runoillut suuren trilogiian, joka luetaan hšnen merkillisimpiin teoksiinsa. -- Selitykseksi mainittakoon tšssš, ettš Niilo on myllynkiven kappaleen heittšmšllš surmannut erššn vanhemman veljensš YrjŲn juomatovereista ja hšijyn YrjŲn kostoa peljšten lšhtenyt kotoansa pakoretkelle. Tšllš matkalla hšn viimein joutuu Budaan, voittaa siellš kaksintaistelussa mahdottoman ison ja vškevšn Tshekkilšisen, joka kauvan on pilkannut Unkarilaisia, ja saavuttaa siten kuninkaan suosion. -- Koittaren III vihosta lŲytšš halullinen lukija muutamia muitakin kššntšmišni runoja Toldista. Niinkuin hirvi haavoitettu, Nuolen noutama urakko, Kiitšvi kivun pakosta Korven synkešn sylihin Sekš lšhtehen lšhelle, Kylmšn lainehen kylylle, Haavallensa haukkimahan Tuhatlatvan tutkaimia; Vaanpa sinne saatuansa Lšhe on kaikki kuivillansa, Eikš hšn haavan hauteheksi Tuhatlatvoja tapoa: Risutki hšnt' on nipinynnš, Kaikki karsinna karangot, Jott' on raukka raukeampi Paljon ennistš pahemmin. Niinpš Niilokin pakeni, Hartioilla huoli raskas, Ku hšnen kupehiansa Kannuksinsa kaivelevi; Niinkuin hepo hinkalossa, Jon pššllš laki palavi, Niin hšnellš heitteleksen Syšn sykkien povessa. ęKahilistoaĽ kšveli, Osasi ęOjantohonkiĽ, Siin' ei lŲytšnyt sijoa, Kuhun pšštš painaltoa. Turhin tuotakin tavotti: Yksin olla, itseksehen, Ei vaan vammalle syšmen LŲyš lšškettš mitšnš. Ja kuin hukka, jonka hššti Lammaspaimen laumastansa, Niin hšn suurehen solahti Kuivahan kahilasuohon: Siinškin sopottelevi, Joka kaisla kuiskoavi: Ei kukana ilman alla Ole orvompi sinua. Mštšs pšštyi pššnsš alle, Kaislan sšnki sšngyksensš Sekš yllensš sininen Kansi taivahan katoksi, Kunnes yhtyi yŲ pimeš, Otti alle siipiensš, Pannen mustan palttinansa Uroholle uutimeksi. Jopa joutuvi unonen, Sinne saapuvi simainen Všlkkyvissš vaattehissa, Perhon lailla liihytellen, Vaan ei vielš tohtinunna Uron silmille aleta Ennen huomenen hšmyš, Aamukoiton alkamista. Unta sšškset sšikytteli, Kaislat pistšvšt pelotti, Enemmin peto pelotti Kaisloissa kahahteleva; Uni jo kaukoa kavahti Vainomiehien melua, Mutta kaikkia kovemmin Toldin huolta haikeata. Vaan kun valkoi aamu kaunis, Pšivš koitti kirkkahasti, Alas istuihe itikka Eikš kuulunut kumua: Silloin hiipi hiljallehen Uni poian pššlaelle, Levittšen lentimensš Sen on silmšlle kahelle. Siitš suuteli simansa, Pojan huulille hunajan, YŲn varaksi vaalimansa Unikukkasen kuvusta; Se oli tenhon tarmollista Unen mairetta metoista, Jotta tuosta Toldillenki Vesi kielelle vetihe. Vaan sitški tuskan tuoja Nšlkš kalvava kaehti Ja všlehen valveutti Tuon unesta aamuisesta; Sitte poikoa patisti Sekš roiski ruoskallahan, Kunnes luhtoa kuleksi Pitkittšin ja poikkipuolin. Siinš hšn etsivi samoten Luhtalintujen pesiš, Rannanraukujan, kajavan, Sorsan, suokanan kotoja, Auki murteli asunnot, Aitat tyynni tyhjenteli Ja munilla kirjavilla Nšlšn vaivoja vajenti. Nšlšn nšillš poistettua, Halun hššttyš munilla, Mieli lšikkyi lainehina Tuumissa tulevan aian: Kunne kummalle menisi, Mihin puuttua pitšisi? Ei tieš tulinen sielu, Kulle laskisi laulle. Kyllš poies poikkeaisi, Pian lšhtisi pakohon, Ellei eessš silmiensš Armas šitinsš olisi: Senp' on murhe murtaneisi, Huoli sšrkisi syšmen, Jos ei viesti vieršhtšisi, Saisi poiasta sanoma. Nšillš tuumin nššntelihe Kolme pšiveš kovoa, Pšivšnšpš kolmantena Kaislat vieressš kahahti; Sen sueksi arvelevi Eikš kšttšnš kohota: Ei ole muut kuin YrjŲ yksin Hukka hulmiva hšnelle. Sep' oli Pentti palkollinen, Vanha orja uskollinen, Jonk' on šiti jou'uttanut Pojan etsohon emonen; Nyt kovasti nyyhkyttšen Niilon kaulahan kavahti Ja hšnelle noin nimesi Všhšn aian oltuansa: ęOi, kuin miekkonen osasin, LŲysin sun, syšnkšpyni! Jo sua etsin yŲtš kolme Pitkin suota suunnatonta, Katsellen joka kahilan, Hajotellen heinikotkin, Enkš luullut lŲytšvšni Tšnš pšivšnš enšmpiĽ. ęKuin elelet, poika kulta? EikŲ jo nšlkš nššnnyttšnyt? EikŲ syŲnehet sutoset, Aron aution elšvšt? Katso, tšssš konttiseni, Ota, syŲ'Ųs onneksesi! Siin' on paistit, siinš vehnšt, Taskumattikin mukanaĽ. Siitš orja uskollinen Pyyhki silmšnsš pivolla, Pivoapa pyyhkšisevi Nukkavieru-nuttuhunsa; Jo panihe polvillensa, Laski laukkunsa olalta Sekš siitš jšrjestšnsš Kaikki kaivavi kšsille. Vielš pŲyšnkin varusti, Vaikka vaan hštšvaroiksi, PŲyšn laittoi laukustansa, Kontinkannesta rakenti, Sen pššlle panevi paistin, Viinileilin, vehnšisetki, Kaunolla kahen omenan Viimein valmisti veronsa. Veitsen etsivi esille, Varren tšhtitšplikkšhšn, Tuota Toldille taritsi, Pani herransa pojalle: Hšnpš veitsellš hyvšllš Viilti vehnšiset paloiksi, Sitte sŲi halukkahasti Leipeš lihan keralla. Voi iloa Pentin vanhan Tuon on tuota katsellessa! Maistuvi makeammalle, Kuin jos itse atrioisi; Niin hšnellš leuka liikkui, Kuin ois hšnkin herkkuellut, Jopa joskus kyynelytki Ripsen harmajan hšmšrti. Kunp' oli Toldi kyllin syŲnyt. Nšlšn Niilo hšštšnynnš, Silloin orja uskollinen Kaulan kiertšvi Matilta: Matti kerran kiljahtavi, Punahurme purskahtavi, Valui vanhuksen kšsille, Pššlle Pentin kšmmenien. Pentti viiniš punaista Otti onneksi isšnnšn, Kulausta kaksi, kolme, Kielen vierehen valellen, Sitten poialle putelin Antoi kšellš oikealla, Suuta pyyhkien samassa, Huulta paian helmuksihin. Viini viehštti tulinen Miehen vanhan mielihinsš, Sittepš syšn avoihe, Sitte kielensš kerittyi! Pakinan perusteheksi Pani Niilon taaton taaton, Kuin oli ollut aikoinahan Hšrkšpoikana hšnellš; Sitten siirtšvi sanansa Niilon šitihin, isšhšn, Vanhempahan veljehensš, Niinpš Niilohon lopulla; Kuka tiesi, konsa oisi Puhevirta vieršhtšnyt, Kuin ei Niilo noin olisi Sanan virkkanut suruisen: ęOi, kuin silma kuunnellessa Tuiki lšylšksi tulevi! HeretkŲs jo, heitš poies Tuo pakina tuskallinen! Muinoin kiukoan kylessš, Maissin pšitš riipiessš, ÷isin kuunnellut ikšni, Puhettasi puhki polvenĽ. ęKuin monesti jo kuvasit Tuota taaton urheutta! Pian puoliyŲ lopetti Joka iltaman jutelmat; Ja kuin sitten kauan kesti, Kunnes uinota osasin! Vasta aamun alkaessa Silmšt ummistui unehenĽ. ęOllut aika myŲs on mennyt, Armas aikani alennut; Kirjan on lehti kššntynynnš, Onni poikennut pahanne: Tuli tyŲ, tapoin urohon, Jou'uin pillan piilijšksi, Oi, ken saattavi sanoa, Konsa tuosta kostunenki?Ľ ęVaan ma luotan Luojahani, Heitšn huoleni hšnehen, Ku on orvonkin isšnš Ja tukena turvattoman; Ehkšpš vereni vielš Hšvyn huuhtovi minusta, Jonka viljon veljyeni Mulle surmaksi sukesiĽ. ęEn ole siksi syntynynnš, Sen jo tunnen ja tajuan, Tšssš sammakon tavalla Kaislikoissa kykkimšhšn; Enkš orjaksi ylennyt, Hšrkien hštyyttšjšksi, Kasakaks' en kasvanunna, Mieron heinšmies rukaksiĽ. ęNyt vain tuota tšssš vuotan, Jotta joutuisi hšmšrš, Illan tullen ihmisetki Mailta kššntyisi kotihin; Sitten tššltš pois pakenen, Saan maailman markkinoille, Ett' ei tuone tuulikana Teille tietoa minustaĽ. Penttipš puhetta tuota Ylen šijšlti apeutui, Hšnen on surku herraansa, Kun nyt lšhtevi kululle; Kauan istui ššnetŲnnš, Pian itkuhun puheten, Sekš kynsin kenkšhšnsš RistilŲitš riimustellen. Viimeinpš sanoihin saapi, Aivan nŲyršsti anovi, Ett' ei Niilo nšrkšstyisi, Nuori herra harmistuisi, Hšnpš huiman hankkeheksi Tuota tuumoa nškevi, Jotta piilijšn jšlille Rupeaisi noin rutosti. ęNšštsen, nuori herraseni, Viikon puolen viivyttyš Taaskin Yrjšnš isšntš Pois palannevi Budahan: Silloin ollehet asiat Unehesen uppoavat, Ja kuin pikkuinen kuningas Oot oleva nšillš maillaĽ. ęEthšn hennonne hylštš Kelpo kšskylaisišsi, Kutka kuin omoa lasta Niin suaitsemme sinua? Kuin hšrštki hylkešisit, ęHatasarvenĽ ja ęKukankiĽ, Joien ei kaltaista kohata Maan kaheksan markkinoillaĽ? ęKuinka kaikki hylkešisit Hilpešt huvittelusi? Kuka myllyhyn menisi, Kaksi sškkiš selšssš? Ken kivet kohotteleisi Kšsivartensa varassa Myllypoikien peloksi, Haitukkojen hšmmšstellš?Ľ ęElš poikani pakene, EllŲs kauaksi karatko, Katkeraksi kaipu'uksi Koko Suurelle-kylšlle; EllŲs herratta hylštkŲ Toldin vanhoa taloa Elškš anna šitišsi Surun saattoa ManalleĽ. Renki noin rukoelevi, Vaan ei tuosta toinen huoli; Silloin tšllŲin pšštš puisti, Kons' ei suostunut sanoihin, Kunpa ennštti emosta Vanhus virkkoa sanasen, Kiven sillš kierittšvi Poialle syšmen pššlle. Kotvan katsoi huokaellen Kaisloja kahisevia, Vaan ei vastannut mitšnš Pakinahan palkkalaisen; Sinnes tuossa tuijotteli Kaisloja kahisevia, Kunnes kyynel suuri, lšmmin Silmšn ripsihin rupesi. Niilo niinkuin pyyhkšiseisi Hikihernehen otsasta, Niin pivolla pyyhkšisevi Kumman kuokkavierahansa: Kyynel maahan kierieli Pitkin pikkusormeansa, Niilopa kohti kššntyneenš Sanan virkkoi vanhukselle: ęVieŲs viesti, Pentti kulta, Saata šitille sanoma: Nyt on Niilon onnen tšhti Surupilven peittelemš, Ei nyt poikoa nškyne Eikš kuulu kotvallana Mainehens' on maahan pantu, Kuin olisi kuollehenaĽ. ęVaan ei kuole kuitenkana, Eikš vaivu vainajihin, Niin vain on, kuin konsa miesi Vaipui valhekuolemahan: Se kun aian oltuansa Heršjšvi hurmiosta, Ihmiset imehtelevšt, Kummat kuuluvi hšnestšĽ. ęMinustakin moinen viesti Vielš hšlle vieršhtšvi, Kuta lapset kuullessansa Imijštkin ihmehtivšt, Silloinpa sšršhtšnevi Sielu armahan emoni, Kunpa ei pakahtuneisi Syšn suuresta ilosta.Ľ Toldi tuon sanoa kšski. Silloin orja uskollinen Viinilaskun laukkuhunsa Tyhjšn tyŲntšvi takaisin, Veitsen tšhtitšplikkšhšn Hyvin pyyhki puhtahaksi Sekš rasvariepusenki Kššri tarkasti kokohon. Sitten kontin kaikkinensa Otti toiselle olalle Ja hyvšsti heitettyš Jalat matkahan jšresti: Jalka kšski, toinen kielsi, Katse taakse kššntelihe, Viimein teitš tiettŲmiš Kautta kaislikon katosi. Vanhan Aaron kaupunginmatka. (Ote Runeberg'in Hirvenhiihtšjien 7:nnestš laulusta.) Tšydellinen kššnnŲs on ilmestynyt G. L. SŲderstrŲm'in kustannuksella, Porvoossa 1884. Tšssš olen kuitenkin vielš tehnyt muutamia muutoksia. Maass' oli nšet katovuos, oli leivšttyys pitšjissš, Maanmies pettua sŲi, sekš mieronmies nški nšlkšš. Kaupungissapa lie vški rikkaamp', maat vškevšmmšt, Noin minš miettielin, sekš kšmmin kerjšten eespšin. Jalkani vanha se nous vškisesti, ja pussini painoi Selkšš tyhjšnškin. Všsyneenš ja nšlkšyneenš Sain toki kaupunkiin sekš nšin nškemšttŲmšn ennen Ihmehen ihmeimmšn: hyvšt ystšvšt, ol' taloloita, Mut talon ympšri peltoja ei, ei niittyjš ollut, Nurkiss' en tupakaista ma piipun tšyttšnš nšhnyt. Kartanot ylvšt vain, monikarvat, maalatut, uhkeet, Ikkunarikkaat nšin; rivilŲinš ne pitkinš seisoi, Joiden keskite tiet kšvi risteillen satamššrin. Teillšpš pauhasi ššn' kuni ukkosten tahi myrskyin, Vankkurit entelivšt hopeoitut, kartanomaiset, SšlkŲin kapsasivat kaviot, rytšytteli rattaat, Ruoskat roiski, ja huus ajajat, jymis ilma ja mantu, Ruudut ruskasivat, sekš seinšt kaikk' kajahuivat. Mut joka vankkurisess', ilopšiviš huoleti viettšin Kullan kiiltelišit' yliherroja, rouvia istui, Niin kuni kukkain pšiss' asuloissaan kiiltelevissš Perhot nyŲkkyelee, kun lšmpŲsš kšy suvituuli. Ihmein syrjšydyin sekš seiniin mekkoa hieroin, Lakkini kourassain yhš tervehtšin pysšynnyin, Mut mua nšhtynš ei, vaan kaikki he kiitivšt eespšin. Huomaamatta ma noin tasapintaiseen, kivitettyyn Paikkahan aavaan sain, jota piirteli kartanot uhkeet. Huoleti, mielissšin, kšdet yhteen laskien ihmein Siinš mš seisahduin. Etevinnšpš loisteli huoneus Harjun korkuhinen, kylšryhmšn laajuhinenkin. Kyllšni katsoa en tštš jšttien tyŲtš mš voinut, Jšttien, moisia nšet ei ihmeno sais raketuksi. Siinšpš vieressšin mies uuttera raittia laasten Lykkeli luudallaan likatukkuja suuria yhteen; Hšlle mš viimeinkin, kysyškseni kaikkea, virkoin: ęLausuos, ystšvš, kirkkoko tuo, vai valtiahille Aihehdittuna lie; imehissššn mieleni kaikk' on.Ľ Hšn puri huult', oli vait sekš nauraen vain kavalasti Temppua mielessššn hšpešllist' aatteli mulle. Kun nšet katselemaan, ihatakseni taas minš kššnnyin, Luudan laskevi tuo likahan sekš selkšhšn' iskee; Ilkeš jši likapilkku ja tahrasi mekkoni pestyn. Riitoa všlttššksein ajatonta, ma poistime murhein, Niin kuni vierahan tunkion pššll' on kukkokin arka; Mut tukalampaan sain torahan: nški lyŲntiš poika Ryysysš, musta ja nšlkšhinen; kšdet iski hšn yhteen, Hyppeli korkeellen, hohotellen, sinne ja tšnne Katseli, veikkoja huus. Heti ršyhšš tuolta ja tššltš, Lanta se roiskuelee, avojalkoja nulkkeja laukkaa Huutaen meihin pšin, mua nšhdessššn ilakoivat, Nostain jalkojahan, ja mun yhtyvšt ympšri kaikki. Luokseni rohkeemmin tuli yksi ja mekkoa nytkšs, Toinen potkasi vain uhaten kuni varsa, ja kolmas Polviins' iski ja huus, mua nokkelasuisena ilkkuin; Parvipa liikkuva kasveli vain sekš uskaliaammin Luo tuli, paeten taas. Minš vimmassain, hšpe'issšin Milloin minneki pšin yhš ryntšelin kiroellen. Viimein viekkaudella kun yhden sain toki kiinni, Parveen paiskoan tuon sekš toisen keilana kaadan; Yhtšpš aikaa taas minš tartuin kumpasehenkin Kiinni, ja kumpaakin kšsin ankein selkšhšn annoin. Siinš he sštki ja huus, laveallepa kaikkosi toiset. Kohta jo kansaki parveutui, sapel'-urhoa kaksi Kiinni mun otti ja vei lšpi ršyhššvšn vškijoukon Pitkin tietš, ja vankeuteen mun pistivšt oitis. Kunpa ma taakseni sulkeuvan nšin vankilan uksen, Murhe jo mieleni murs', ja ma vaivuin heltyen itkuun, Muistaen, kuinka ma nšet elin ennen kunniakasna, Muistaen, kuin piti nyt, pšin harmennein, kera vankein Vankina olla, ja valkeudest' en riemuta saisi. Haikeest' itkielin, mut vieressšin lavitsalla Nilkoin kahletetuin oli veikkoa kaks šlykšstš, Jotk' urotŲit' omiansa ja muiden haasteli riemuin. Suuttuen itkustain he jo tiuskasi kumpiki noituin, Toinen heistšpš huus šrešsti: ęSš ryŲstšjš kirkkoin, Sššstele kurkkuas nyt, jott' ššnesi sois sulosesti, Kun nelikymmenisen taas tahdinlyŲntiš selkššs Veisuumestari lyŲ, ja sa vanhaa nuottia vangut!Ľ Toinen myŲs heti noin puhelee: ęSinš harmajaparta, Tššllš jos et sinš viihtyš voi, niin ken sua kutsui? Hitto, kun ahtautuu joka mieronkiertšjš viimein Tšnnekin, ett' ei saa kotonaankaan rauhoa toinen!Ľ Moisia haastelivat sekš yhdenlaisia paljon, Pitkin pšiveš niin mua ilkkuen herkešmšttš; Pšivšpš ristikot ikkunien kun jštti jo laskein Saapui vartiamies sisšhšn sekš katkasi riidan. Toi hšn ruokiakin: pani kulhon lientš ja myŲskin Leipšš penkillen, sekš sitten lŲi vasarallaan Rautoja, koettaakseen, ett' onko ne viel' eheŲinš. Kaiken tehtyšhšn siis sššlleen, tuimana poistui, Kšskipš lšhteissššn mua syŲmššn: ęSyŲ, mŲrŲkŲlli, Suolau nyt, kukaties tšss' sitten viikkoa neljš Vettš ja leipeš syŲdš sš saat, janosuuttasi jššhtšin.Ľ Virkki, ja sulkihen uks. Minš sšikyksissšni kohta SyŲmššn tŲytšysin, varatakseni vatsani paastoon; Hiukkapa mullen jši: kuni ahmat, karkasi toiset Sinne, ja kohdakkoin nškyviin tuli pohja jo kulhon. Kunp' oli syŲneet nuo, sekš luita ma kaivelin yksin, Kuiski he keskenšhšn všhšn aikaa, suuria aikoin, Siksi kun škkiš karkasivat mun pššlleni kahden, Veitsiš všlkyttšin hiotuita ja tuimina lausuin: ęLyŲmme, jos ššnnšhdšt; jos kuolla et tahtone, vanno Luojasi kautta, et ilmasevas pakoamme tšn' yŲnš!Ľ Riemua, toivoa tšynnš mš vastasin: ęYstšvš-hullut, Piippuakaan tupakaista en aivoistanne nyt antais: Veitsin, vannomisin pakotatte te ves'kopin šijšš Ihmisruokahan, irralleen! Toki vannoa tahdon Luojani kautt', ett' en teit' ilmase, vielšpš autan.Ľ Kumpiki siis mun jštti ja kštkŲstššn veti viilan, Istautui sekš hankoamaan kšvi kahlehiansa. Verkkahan eistyy tyŲ, hiki miesten tippuvi pšistš, Rautapa kestšvi vaan, vaikk' ennestššn hivutettu. Vuoroten autoin heitš ja vaivaa nšin ilomielin, Pois ikšvŲitsin nšet. Sydšn-yŲksipš raukeni raudat, Nilkat pššsivšt irti, ja naurain hyppeli miehet. Mutta jo ennaltaan nšmš hirrenpššn asemiltaan Irt' oli leikanneet sekš vuoteen pŲyhein oljin Peittšnehet vakojalta: jo seinšst' otti he sen nyt Pois, sekš vankeudest' ilomiellš me tunkeusimme; Pššhšn kaupungin pian hiipivin askelin ehtein. Siinšpš seisahtuu pikapšštš ja virkkavi toinen: ęHei pojat, ei sovi nšin jšnŲjussina puikkia metsššn Arkana, tyhjillššn; paras ois toki tutkia ensin Aittoja porvarien sekš matkan tarpehet ottaa.Ľ Toinen mies heti myŲns. Minš tahdoin moittehetonna Kšydš ja jššhyvšset tein herttaiset tovereille. Kyynelin erkausin sekš kšynnin kerkein astuin, Toiset varkahisin meni huoneihin lšhimšisiin. -- Niin kšvi matkani kaupunkiin; en toist' omin ehdoin Tee, enk' arvele myŲs pakotettuna saavani sinne. Lumihiuteet. (Z. Topelius. Leila T.-G:lle omistettu kššnnŲs.) Vajoopi maahan Myrjaadit henget, Sylistš Luojan Erottamat; Hymyillen, itkein, Ne lempii, kšrsii, Ne kukkii kotvan Ja kuihtuvat. Jokaisen hengen Sisšllš piillen On ihmissielu, Miel' lšmmin on; Jokaisen sielun Syvyy'ssš piillen Ajatusmailma On ihmenon. Siin' aina syntyy Myrjaadit aatteet, Miljoonat pyyteet Sekunnittain, Ylššlle nousten Luo alkulšhteen Laill' aamutalmain Hajaantuvain. Ja Kaikkivalta Hšn punnitseepi Myrjaadit aatteet Salaiset nšš; Ja pahain antaa Hšn kuolla yŲhŲn, Hyvštpš kukkaan Išksi jšš. Miljoonat toiset Sydšnten luomat Pahuuttomat ja HyvyyttŲmšt, Pššn pšlkšhykset Nuo turhat, tyhjšt Luvalla Luojan Elšhtšvšt. Hšn istuimenaan Ne hiutaleina Sydšnnš talven Pudottelee. Ja aurinkoinen Kun hiutaleesen Luo katsehensa, Se liukenee. Niin haihtuu aatteet Nuo turhat, tyhjšt Valossa pšivšn Ja kevšimen. Mi huokaus vaan Ei Hšlle kelpaa, Uneesen kuolee, Kuin hiutonen. End of the Project Gutenberg EBook of Muistoja ja toiveita ystšville jouluksi, by Arvi Jšnnes *** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MUISTOJA JA TOIVEITA *** ***** This file should be named 25790-8.txt or 25790-8.zip ***** This and all associated files of various formats will be found in: https://www.gutenberg.org/2/5/7/9/25790/ Produced by Matti Jšrvinen and Distributed Proofreaders Europe. Updated editions will replace the previous one--the old editions will be renamed. Creating the works from public domain print editions means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. They may be modified and printed and given away--you may do practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. *** START: FULL LICENSE *** THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase "Project Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg-tm License (available with this file or online at https://gutenberg.org/license). Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is in the public domain in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country outside the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org 1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived from the public domain (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg-tm License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided that - You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm works. - You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. - You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg-tm works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread public domain works in creating the Project Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation web page at https://www.pglaf.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at https://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state's laws. The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered throughout numerous locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email [email protected]. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation's web site and official page at https://pglaf.org For additional contact information: Dr. Gregory B. Newby Chief Executive and Director [email protected] Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide spread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit https://pglaf.org While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: https://pglaf.org/donate Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. Professor Michael S. Hart was the originator of the Project Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our Web site which has the main PG search facility: https://www.gutenberg.org This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.