Minna von Barnhelm - Viisinäytöksinen huvinäytelmä

Project Gutenberg's Minna von Barnhelm, by Gotthold Ephraim Lessing This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org Title: Minna von Barnhelm Viisin‰ytˆksinen huvin‰ytelm‰ Author: Gotthold Ephraim Lessing Translator: Jalmari Lahdensuo Release Date: August 25, 2007 [EBook #22389] Language: Finnish Character set encoding: ISO-8859-1 *** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MINNA VON BARNHELM *** Produced by Matti J‰rvinen, Tuija Lindholm and Distributed Proofreaders Europe. Minna von Barnhelm Viisin‰ytˆksinen huvin‰ytelm‰ Gotthold Ephraim Lessing Saksankielest‰ suomentanut Jalmari Lahdensuo Ensimm‰isen kerran julkaissut Arvi A. Karisto Osakeyhtiˆ 1921. Suomennoksen on teett‰nyt "Suomalaisen kirjallisuuden edist‰misrahaston" varoilla rahaston toimikunnan kaunokirjallinen osasto MINNA VON BARNHELM ELI SOTILASONNI HENKIL÷T: _Majuri von Tellheim_, eronsaanut. _Minna von Barnhelm_. _Kreivi von Bruchsall_, h‰nen enonsa. _Franciska_, h‰nen kamarineitsyens‰. _Just_, majurin palvelija. _Paul Werner,_ majurin entinen varusmestari. _Is‰nt‰_. _Surupukuinen nainen_. _Kentt‰j‰‰k‰ri_ _Riccaut de la Marliniere_. Tapahtumapaikka vuorotellen ravintolan salissa ja sen viereisess‰ huoneessa. ENSIMƒINEN NƒYT÷S. ENSIMƒINEN KOHTAUS. JUST (istuu nurkassa, torkkuu ja puhuu unissaan). Is‰nt‰ lurjus! Sin‰, meid‰t? -- Kas niin, veikko! -- Lyˆ, lyˆ, veikko! (Ojentaa k‰tens‰ lyˆntiin ja her‰‰ t‰h‰n liikkeeseen.) Ohhoh, joko taas? Tuskin ummistan silm‰ni, kun jo olen t‰ydess‰ tappelussa h‰nen kanssaan. Kunpa h‰n olisi saanut edes puolet kaikista lyˆnneist‰ni! -- -- Mutta kas, on jo p‰iv‰! Minun on nyt heti l‰hdett‰v‰ etsim‰‰n herra parkaani. Jos minun tahtoani noudatettaisiin, ei h‰n en‰‰ pist‰isi jalkaansa t‰h‰n kirottuun taloon. Miss‰h‰n h‰n lienee viett‰nytkin yˆns‰? TOINEN KOHTAUS. _Is‰nt‰_. _Just_. ISƒNTƒ. Hyv‰‰ huomenta, herra Just, hyv‰‰ huomenta! Kas, jo n‰in varhain jalkeilla? Vai pit‰isikˆ sanoa: viel‰ n‰in myˆh‰‰n valveilla? JUST. Sanokoon h‰n mit‰ tahtoo. ISƒNTƒ. En sano muuta kuin hyv‰‰ huomenta; ja voinen kai odottaa, ett‰ herra Just sanoo siihen: paljon kiitoksia? JUST. Paljon kiitoksia! ISƒNTƒ. Taidetaan olla nyrpeiss‰‰n, kun ei ole saatu tarpeeksi lev‰t‰. Senkˆvuoksi, ettei herra majuri ole saapunut kotiin ja on t‰ytynyt olla t‰‰ll‰ h‰nt‰ vaanimassa? JUST. Kaikkea tuo mies arvaakin! ISƒNTƒ. Min‰ otaksun, min‰ otaksun. JUST (k‰‰ntyy ja aikoo l‰hte‰). H‰nen palvelijansa! ISƒNTƒ (pid‰tt‰‰ h‰nt‰). Eih‰n toki, herra Just! JUST. No hyv‰; ei h‰nen palvelijansa! ISƒNTƒ. Noo, herra Just! Toivoakseni h‰n ei en‰‰ ole ‰keiss‰‰n eilisest‰, herra Just? Kuka nyt yˆn yli jaksaa vihaansa kantaa? JUST. Min‰; ja aion jaksaa yh‰ edelleenkin. ISƒNTƒ. Onko tuo nyt kristillist‰? JUST. Yht‰ kristillist‰ kuin se, ett‰ rehellinen mies, joka ei heti voi maksaa, ajetaan talosta, tyˆnnet‰‰n kadulle. ISƒNTƒ. Hyi, kuka saattaisi olla niin jumalaton? JUST. Er‰s kristillinen ravintolanis‰nt‰. -- Minun herrani! moisen miehen! moisen upseerin! ISƒNTƒ. H‰netkˆ min‰ muka olen ajanut talosta? tyˆnt‰nyt kadulle? Sit‰ tehd‰kseni tunnen aivan liian suurta kunnioitusta upseeria kohtaan ja aivan liian suurta s‰‰li‰ eronsaanutta kohtaan! Minun oli pakko laittaa h‰nt‰ varten toiset huoneet kuntoon. -- ƒlkˆˆn h‰n en‰‰ ajatelko sit‰, herra Just. (Huutaa ulos n‰ytt‰mˆlt‰.) Hoi! -- Olen valmis hyvitt‰m‰‰n sen toisella tavalla. (Er‰s poika tulee.) Tuoppas lasi; herra Justin pit‰‰ saada ryyppy ja se oikein hyv‰‰! JUST. ƒlkˆˆn h‰n suotta vaivatko itse‰‰n, herra is‰nt‰. Muuttukoon myrkyksi se pisara, jonka -- Mutta en sent‰‰n vanno; viel‰ on p‰‰ni selv‰. ISƒNTƒ (pojalle, joka tuo likˆˆripullon ja lasin). Anna t‰nne; mene! -- No, herra Just; t‰ss‰ on jotakin oikein erinomaista; v‰kev‰‰, suloista, terveellist‰. (T‰ytt‰‰ lasin ja ojentaa sen h‰nelle.) Se saa ylenm‰‰rin valvoneen vatsankin j‰lleen kuntoon! JUST. Eih‰n minun oikeastaan pit‰isi! -- Mutta miksi antaisin terveyteni k‰rsi‰ h‰nen h‰vyttˆmyytens‰ t‰hden? (Ottaa lasin ja juo.) ISƒNTƒ. Terveydeksi, herra Just! JUST (antaessaan lasin takaisin). Ei ole hullumpaa! -- Mutta, herra is‰nt‰, ryˆk‰le h‰n on sittenkin. ISƒNTƒ. Ei toki, ei toki! -- Joutaa viel‰ toisellekin jalalle. Kaksi pysyy orrella. JUST (juotuaan). T‰ytyy tunnustaa: hyv‰‰ on, oikein hyv‰‰! -- Kotitekoistako, herra is‰nt‰? -- ISƒNTƒ. Varjelkoon! aito danzigilaista! oikeata, kahdesti tislattua kultavett‰! JUST. N‰keekˆs herra is‰nt‰, jos osaisin teeskennell‰, niin t‰llaisen vuoksi teeskentelisin; mutta min‰ en osaa; sanon kuin sanonkin: ryˆk‰le h‰n on sittenkin -- herra is‰nt‰. ISƒNTƒ. Ei el‰m‰ss‰ni ole kukaan viel‰ tuota minulle sanonut. -- Viel‰ yksi, herra Just; ei kaksi kolmannetta! JUST. Olkoon menneeksi! (Juo.) Hyv‰‰ tavaraa, totisesti hyv‰‰! -- Mutta myˆskin totuus on hyv‰ olemassa. Herra is‰nt‰, ryˆk‰le h‰n on sittenkin! ISƒNTƒ. Jos se olisin, niin kuuntelisinko t‰ss‰ rauhassa siksi itse‰ni sanottavan? JUST. Kyll‰p‰ vain; sill‰ harvoin on ryˆk‰leill‰ sappea. ISƒNTƒ. Eikˆ viel‰ yht‰, herra Just? Nelis‰inen nuora kest‰vint‰. JUST. Ei, liika on liikaa! Ja mit‰p‰ hyˆty‰ siit‰ h‰nelle olisi, herra is‰nt‰? Pullon viimeiseen pisaraan asti min‰ pysyisin sanassani. Hyi, herra is‰nt‰, noin hyv‰‰ danzigilaista ja kuitenkin niin huonot tavat! -- Miehelt‰ sellaiselta kuin minun herrani, joka on asunut t‰‰ll‰ vuoden ja p‰iv‰n, jolta t‰‰ll‰ jo monet kirkkaat taalerit on siepattu, joka el‰iss‰‰n ei ole j‰‰nyt kenellek‰‰n ropoakaan velkaa; kun h‰n nyt ei t‰sm‰lleen maksa parilta kuukaudelta, kun h‰n ei en‰‰ yht‰ paljon rahojaan tuhlaa, -- vied‰ nyt h‰nelt‰ huone h‰nen poissaollessaan! ISƒNTƒ. Mutta kun tuota huonetta v‰ltt‰m‰tt‰ tarvitsin? kun ennakolta tiesin, ett‰ herra majuri itse olisi sen hyv‰ntahtoisesti luovuttanut, jos vain olisimme kyllin kauan voineet odottaa h‰nen paluutaan? Olisiko minun siis pit‰nyt taas k‰‰nnytt‰‰ sellainen vieras herrasv‰ki oveltani? Olisiko minun pit‰nyt tahallani tyˆnt‰‰ sellainen ansio toisen is‰nn‰n kitaan? Enk‰ min‰ edes usko, ett‰ h‰n olisi saanut yˆsijaa mist‰‰n muualta. Kaikki ravintolat ovat t‰h‰n aikaan aivan tulvillaan. Olisiko tuollaisen nuoren, kauniin, rakastettavan naisen pit‰nyt j‰‰d‰ kadulle? Sit‰ ei herra majuri kohteliaana miehen‰ mitenk‰‰n olisi sallinut. Ja mit‰ h‰n siin‰ sitten menett‰‰? Enkˆ ole luovuttanut h‰nelle toista huonetta sijaan? JUST. Pihan per‰ll‰ kyyhkyslakan vieress‰, n‰kˆala naapurin palomuurien lomitse -- -- ISƒNTƒ. Olihan n‰kˆala hyvin kaunis, ennenkuin naapuri viet‰v‰ sen rakennuksillaan turmeli. Onhan huone muuten pulska ja paperoitu -- JUST. On ollut! ISƒNTƒ. Ei toki, yksi sein‰ on viel‰kin. Ja herra Justin kamari siin‰ vieress‰, mit‰s siit‰ puuttuu? Siin‰ on uuni, joka tosin talvisin v‰h‰n savuaa -- -- JUST. Mutta kes‰isin se n‰ytt‰‰ aika siev‰lt‰. -- Herra, luulenpa melkein, ett‰ h‰n viel‰ kaiken hyv‰n lis‰ksi tekee meist‰ pilaa? -- ISƒNTƒ. No, no, herra Just, herra Just -- JUST. ƒlkˆˆn h‰n saattako herra Justia tulistumaan, taikka -- ISƒNTƒ. Min‰kˆ muka saattaisin h‰net tulistumaan? Se danzigilainen sen tekee! -- JUST. Sellaisesta upseerista kuin minun herrani! Vai luuleeko h‰n, ettei eronsaaneessa upseerissa ole miest‰ taittamaan h‰nen niskansa? Miksik‰ sitten sodan aikana olitte niin notkeita, te herrat is‰nn‰t? Miksik‰ silloin kaikki upseerit olivat arvokkaita miehi‰ ja kaikki sotilaat rehellisi‰, kelpo poikia? Joko t‰m‰ hiukkanen rauhaa on saanut teid‰t niin koppaviksi? ISƒNTƒ. Mit‰s h‰n nyt noin kiivastuu, herra Just? -- JUST. Min‰ tahdon kiivastua. -- -- KOLMAS KOHTAUS. _v. Tellheim_. _Is‰nt‰_. _Just_. v. TELLHEIM (sis‰‰n astuessaan). Just! JUST. (luullen is‰nn‰n nime‰‰n mainitsevan). Just? -- Olemmeko jo niin tutut? -- v. TELLHEIM. Just! JUST. Luulisinpa viel‰ olevani herra Just h‰nelle! ISƒNTƒ (joka huomaa majurin). St! st! Herra, herra, herra Just, -- katsokoon h‰n toki taakseen; h‰nen herransa -- -- v. TELLHEIM. Just, luulenpa, ett‰ riitelet? Mit‰ olen sinun k‰skenyt tekem‰‰n? ISƒNTƒ. Oo, teid‰n armonne, mekˆ riitelisimme? Jumala siit‰ varjelkoon! Teid‰n alamaisin palvelijanneko rohkenisi ruveta riitelem‰‰n miehen kanssa, jolla on onni kuulua teid‰n v‰keenne? JUST. Kunpa saisin pehmitt‰‰ h‰nen kˆyry‰ kissanselk‰‰ns‰! -- -- ISƒNTƒ. Tosin herra Just puhuu herransa puolesta, ja hiukan kiivaasti. Mutta siin‰ h‰n tekee oikein; sit‰ enemm‰n h‰nt‰ kunnioitan; pid‰n h‰nest‰ sen takia. -- JUST. Voi etten saa iske‰ hampaita h‰nen suustaan! ISƒNTƒ. Vahinko vain, ett‰ h‰n kiivastuu aivan turhasta. Sill‰ olen aivan vakuutettu siit‰, etten ole menett‰nyt teid‰n armonne suosiota, vaikka -- h‰diss‰ni -- minun oli pakko -- v. TELLHEIM. Jo riitt‰‰, hyv‰ herra! Olen teille velkaa; te tyhjenn‰tte huoneeni minun poissaollessani; teid‰n t‰ytyy saada rahanne; minun t‰ytyy koettaa hakea suojaa jostakin muualta. Onhan se luonnollista! ISƒNTƒ. Jostakin muualta? Aiotte muuttaa, armollinen herra? Min‰ onneton, kovan onnen kolhima mies! Ei, ei koskaan! Pikemminkin on tuon naisen j‰lleen luovuttava huoneestaan. Herra majuri ei voi, ei tahdo luovuttaa h‰nelle huonettaan; huone on majurin; tuon naisen on l‰hdett‰v‰; en voi h‰nt‰ auttaa. -- Min‰ menen, armollinen herra -- -- v. TELLHEIM. Yst‰v‰, ei en‰‰ toista tyhmyytt‰ entisen lis‰ksi! Tuon naisen t‰ytyy saada pit‰‰ huoneensa. -- -- ISƒNTƒ. Ja teid‰n armonne uskoo, ett‰ min‰ muka ep‰luottamuksesta, muka huolissani maksusta -- --? Ik‰‰nkuin en tiet‰isi, ett‰ teid‰n armonne voi minulle maksaa, milloin vain haluaa. -- -- Sinetˆity kukkaro -- viisisataa taaleria louisdoria on siihen kirjoitettu, -- -- jota teid‰n armonne on pit‰nyt kirjoituspulpetissaan, -- -- on hyv‰ss‰ s‰ilˆss‰. -- v. TELLHEIM. Toivokaamme niin; samoin kuin muutkin tavarani. -- Just ottakoon ne huostaansa, kun h‰n on maksanut teille laskunne. -- -- ISƒNTƒ. Totisesti, min‰ oikein pel‰styin, kun lˆysin kukkaron. -- Olen aina pit‰nyt teid‰n armoanne s‰‰nnˆllisen‰ ja varovaisena miehen‰, joka ei koskaan luovu viimeisest‰ pennist‰‰n. Mutta sittenkin -- -- jos olisin arvannut puhdasta rahaa olevan kirjoituspulpetissa -- -- v. TELLHEIM. Niin olisitte menetellyt kohteliaammin minua kohtaan. Ymm‰rr‰n. -- Menk‰‰ nyt vain, hyv‰ herra; j‰tt‰k‰‰ meid‰t; minulla on puhuttavaa palvelijalleni. -- -- ISƒNTƒ. Mutta, armollinen herra -- -- v. TELLHEIM. Tule, Just, t‰m‰ herra ei suvaitse, ett‰ min‰ h‰nen talossaan sinulle sanon, mit‰ sinun on teht‰v‰ -- -- ISƒNTƒ. Min‰h‰n jo menen, armollinen herra! -- Koko taloni on teid‰n k‰ytett‰v‰n‰nne. NELJƒS KOHTAUS. _v. Tellheim_. _Just_. JUST. (joka polkaisee jalkaansa ja sylkee is‰nn‰n j‰lkeen). Hyi! v. TELLHEIM. Mit‰ nyt? JUST. Olen pakahtua kiukkuuni. v. TELLHEIM. Tahi paremminkin puhdasverisyyteesi. JUST. Ja te, -- teit‰ en en‰‰ tunne, herrani. Vaikka kuolisin t‰h‰n teid‰n silmienne eteen, niin te olette tuon julkean, kovasyd‰misen roiston suojelusenkeli! Hirsipuun ja mestauskirveen ja teilauspyˆr‰n uhallakin olisin min‰ h‰net -- olisin tahtonut kuristaa h‰net n‰ill‰ kourillani, repi‰ h‰net palasiksi n‰ill‰ hampaillani. -- v. TELLHEIM. Peto. JUST. Mieluummin peto kuin tuollainen ihminen! v. TELLHEIM. Mutta mit‰ sin‰ tahdot? JUST. Min‰ tahdon, ett‰ te k‰sitt‰isitte, kuinka kovasti teit‰ loukataan. v. TELLHEIM. Ent‰ sitten? JUST. Ett‰ te kostaisitte, -- ei, tuo mies on siihen liian halpa -- v. TELLHEIM. Vaan ett‰ min‰ antaisin sinun teht‰v‰ksesi kostaa minun puolestani? Se on alun pit‰en ollut ajatukseni, Minun ei en‰‰ olisi pit‰nyt n‰ytt‰yty‰ h‰nelle. H‰n olisi joutanut saada maksunsa sinun k‰sist‰si. Tied‰n, ett‰ osaat paiskata pˆyt‰‰n kourallisen rahaa jokseenkin halveksuvin ilmein. -- JUST. Vai niin? erinomainen kosto! -- v. TELLHEIM. Mutta se meid‰n t‰ytyy viel‰ siirt‰‰ tuonnemmaksi. Minulla ei ole en‰‰ ropoakaan k‰teist‰ rahaa! enk‰ saa mist‰‰n kokoon haalituksi. JUST. Ei k‰teist‰ rahaa? Ja mik‰s se on sitten se kukkaro, jossa oli viisisataa taaleria louisdoreissa ja jonka is‰nt‰ lˆysi kirjoituspulpetistanne? v. TELLHEIM. Se on rahaa, joka on annettu minun talletettavakseni. JUST. Ei suinkaan vain ne sata pistoolia, jotka entinen varusmestarinne toi teille nelj‰ viisi viikkoa sitten? v. TELLHEIM. Juuri ne, Paul Wernerin tuomat. Miksik‰s ei? JUST. Niit‰ ette siis viel‰ ole k‰ytt‰nyt? Herrani, niit‰ voitte k‰ytt‰‰ mihin vain tahdotte. Minun vastuullani -- v. TELLHEIM. Todellakin? JUST. Werner sai minulta kuulla, kuinka kauan p‰‰-sotarahasto viivyttelee saatavienne maksamista. H‰n sai kuulla -- v. TELLHEIM. Ett‰ minusta varmaankin tulee keppikerj‰l‰inen, ellen jo ole. -- Olen sinulle eritt‰in kiitollinen, Just. -- Ja t‰m‰ ilmoitus sai Wernerin luovuttamaan minulle v‰h‰iset roponsa. Olipa toki hyv‰, ett‰ arvasin sen. Kuule, Just, kirjoita minulle samalla omakin laskusi; meist‰ on tullut ero. -- -- JUST. Kuinka? mit‰? v. TELLHEIM. Ei sanaakaan en‰‰; tuolta tulee joku. -- VIIDES KOHTAUS. _Er‰s surupukuinen nainen_, _v. Tellheim_. _Just_. NAINEN. Pyyd‰n anteeksi, hyv‰ herra! -- v. TELLHEIM. Ket‰ etsitte, madame? -- NAINEN. Juuri sit‰ arvoisaa herraa, jota minulla on kunnia puhutella. Te ette tunne minua en‰‰? Olen entisen aliratsumestarinne leski -- v. TELLHEIM. Taivaan t‰hden, armollinen rouva! mik‰ muutos! -- NAINEN. Olen juuri noussut sairasvuoteelta, johon mieheni kuoltua tuskani minut heitti. Minun t‰ytyy vaivata teit‰ jo n‰in varhain, herra majuri. Aion matkustaa maalle, jossa er‰s hyv‰nsyd‰minen, kenties yht‰ onneton yst‰v‰ni on nyt ensi aluksi tarjonnut minulle turvapaikan. v. TELLHEIM (Justille). Mene, j‰t‰ meid‰t yksin. KUUDES KOHTAUS. _Nainen_, _von Tellheim_. v. TELLHEIM. Puhukaa vapaasti, armollinen rouva! Minun edess‰ni ei teid‰n tarvitse onnettomuuttanne h‰vet‰. Voinko jotenkin teit‰ palvella? NAINEN. Hyv‰ herra majuri -- v. TELLHEIM. Surkuttelen teit‰, armollinen rouva! Miten voisin teit‰ palvella? Tied‰tte, ett‰ puolisonne oli yst‰v‰ni; yst‰v‰ni, sanon; olen aina s‰‰stellen k‰ytt‰nyt t‰t‰ nimityst‰. NAINEN. Kukapa tiet‰isi paremmin kuin min‰, kuinka suuresti te ansaitsitte h‰nen yst‰vyytens‰ ja h‰n teid‰n? Te olisitte ollut h‰nen viimeinen ajatuksensa, teid‰n nimenne olisi ollut viimeinen ‰‰ni h‰nen kuolevilla huulillaan, jollei v‰kev‰mpi luonto olisi vaatinut t‰t‰ murheellista etuoikeutta h‰nen onnettoman poikansa, h‰nen onnettoman puolisonsa osalle -- v. TELLHEIM. Lopettakaa, madame! Tahtoisin mielell‰ni itke‰ kanssanne, mutta t‰n‰‰n minulla ei ole kyyneli‰. S‰‰st‰k‰‰ minua! Te tapaatte minut hetkell‰, jolloin helposti saattaisin eksy‰ napisemaan kohtaloani vastaan. -- Oi, sin‰ oikeamielinen Marloff! Joutuun, armollinen rouva, mit‰ suvaitsette k‰ske‰? Jos kykenen teit‰ palvelemaan, jos kykenen -- NAINEN. En saa l‰hte‰ matkalle t‰ytt‰m‰tt‰ h‰nen viimeist‰ tahtoaan. H‰n muisti v‰h‰‰ ennen loppuaan kuolevansa teid‰n velkamiehen‰nne ja vannotti minun suorittamaan t‰m‰n velan ensi k‰teisell‰ rahallani. Olen myynyt h‰nen kentt‰varustuksensa ja tulen nyt lunastamaan h‰nen velkakirjansa. -- v. TELLHEIM. Kuinka, armollinen rouva? senkˆ vuoksi tulette? NAINEN. Sen vuoksi. Sallikaa minun laskea rahat. v. TELLHEIM Ei suinkaan, madame! Marloffko minulle velkaa? se on tuskin luultavaa. Sallikaa minun katsoa. (Ottaa taskukirjansa esiin ja etsii.) En lˆyd‰ mit‰‰n. NAINEN. Olette kaiketi hukannut velkakirjan, eik‰ velkakirja muuta asiaa. -- Sallikaa -- v. TELLHEIM. Ei, madame! minulla ei ole tapana hukata papereitani. Jos velkakirjaa ei minulla ole, niin se todistaa, ettei minulla sit‰ koskaan ole ollutkaan, tahi ett‰ se on suoritettu ja min‰ jo olen antanut sen takaisin. NAINEN. Herra majuri! v. TELLHEIM. Aivan varmaan, armollinen rouva. Marloff ei ole j‰‰nyt minulle mit‰‰n velkaa. Enk‰ min‰ myˆsk‰‰n jaksa muistaa h‰nen milloinkaan olleen minulle mit‰‰n velkaa. Niin se on, madame; pikemminkin olen min‰ j‰‰nyt h‰nen velallisekseen. En ole koskaan voinut tehd‰ mit‰‰n kiitollisuuteni osoitukseksi h‰nelle, joka kuuden vuoden ajan on seisonut rinnallani onnen ja onnettomuuden, kunnian ja vaaran p‰ivin‰. En ole unohtava, ett‰ h‰n j‰tt‰‰ j‰lkeens‰ pojan. H‰n on oleva minun poikani, kohta kun kykenen olemaan h‰nelle is‰n‰. T‰m‰ ep‰varma tila, johon nyt itse olen joutunut -- NAINEN. Jalomielinen mies! Mutta ‰lk‰‰ tek‰‰n ajatelko minusta liian halpaa. Ottakaa rahat, herra majuri; niin olen ainakin rauhallisella mielell‰. -- v. TELLHEIM. Mit‰p‰ muuta te tarvitsette rauhoittuaksenne kuin minun vakuutukseni, ettei n‰m‰ rahat kuulu minulle? Vai tahdotteko, ett‰ minun pit‰‰ ryˆst‰‰ ne yst‰v‰ni orvoksi j‰‰neelt‰ pojalta? Ryˆst‰‰, madame; sit‰ se olisi sanan varsinaisessa merkityksess‰. Rahat ovat h‰nen, tallettakaa ne h‰nt‰ varten. -- NAINEN. Min‰ ymm‰rr‰n teid‰t; suonette vain anteeksi, jollen viel‰ oikein tied‰, miten ottaa hyvi‰ tˆit‰ vastaan. Mutta mist‰p‰ tiet‰isitte, ett‰ ‰iti tekee poikansa hyv‰ksi enemm‰n kuin h‰n tekisi oman el‰m‰ns‰ hyv‰ksi? Min‰ l‰hden -- v. TELLHEIM. L‰htek‰‰, madame, l‰htek‰‰! Onnea matkalle! En pyyd‰ teit‰ antamaan tietoja itsest‰nne. Ne voisivat saapua sellaiseen aikaan, jolloin en voisi olla miksik‰‰n hyˆdyksi. Mutta viel‰ er‰s asia, armollinen rouva; olinpa v‰h‰ll‰ unohtaa kaikkein t‰rkeimm‰n. Marloffilla on viel‰ saatavia entisen rykmenttimme rahastosta. H‰nen saatavansa ovat yht‰ oikeutettuja kuin minunkin. Jos minulle maksetaan, on h‰nellekin maksettava. Sen takaan. -- NAINEN. Oi! hyv‰ herra -- Mutta min‰ vaikenen mieluummin. -- Kun tuolla tavalla tulevia hyvi‰ tekojaan valmistaa, on kuin olisi ne taivaan n‰hden jo tehnyt. Palkitkoon teit‰ taivas ja minun kyyneleeni! (Poistuu.) SEITSEMƒS KOHTAUS. v. TELLHEIM. Kelpo vaimo parka! T‰ytyy h‰vitt‰‰ n‰m‰t joutavuudet, niin kauvan kun muistaa. (Ottaa taskukirjastaan papereita, jotka repii palasiksi.) Ken takaa, ettei oma puute viel‰ joskus saattaisi viekotella minua k‰ytt‰m‰‰n niit‰ hyˆdykseni? KAHDEKSAS KOHTAUS. _Just_. _v. Tellheim_. v. TELLHEIM. Sin‰kˆ siell‰ olet? JUST (pyyhkien silmi‰‰n.) Niin! v. TELLHEIM. Olet itkenyt? JUST. Kirjoitin laskuni keittiˆss‰, ja keittiˆ on t‰ynn‰ savua. T‰ss‰ se on, hyv‰ herra! v. TELLHEIM. Anna t‰nne. JUST. Armahtakaa minua, hyv‰ herra. Tied‰n varsin hyvin, etteiv‰t ihmiset armahda teit‰; mutta -- v. TELLHEIM. Mit‰ tahdot? JUST. Olisin pikemmin luullut kuolevani kuin saavani eron. v. TELLHEIM. En tarvitse sinua en‰‰; minun t‰ytyy oppia tulemaan toimeen ilman palvelijaa. (Avaa laskun ja lukee.) ªMit‰ herra majuri on minulle velkaa: Kolmen ja puolen kuukauden palkka, 6 taaleria kuukaudessa, tekee 21 taaleria. T‰m‰n kuun ensi p‰iv‰st‰ maksanut yht‰ ja toista 1 taaleri 8 groschenia 9 pfennigi‰. Summa summarum 22 taaleria 7 gr. 9 pf.ª -- Hyv‰, ja kohtuullista on, ett‰ maksan sinulle t‰m‰n kuluvan kuukauden kokonaan. JUST. Toinen sivu, herra majuri -- v. TELLHEIM. Viel‰kˆ lis‰‰? (Lukee.) ªMit‰ herra majurille min‰ olen velkaa: V‰lsk‰rille minun puolestani maksettu 25 taaleria. Hoidosta ja hoivasta toipumiseni aikana minun puolestani maksettu 39 taaleria. Is‰lleni, jolta kaikki on poltettu ja ryˆstetty, maksettu pyynnˆst‰ni etuk‰teen, lukuunottamatta niit‰ kahta saaliiksi saatua hevosta, jotka h‰n sai lahjaksi, 50 taaleria. Summa summarum 114 taaleria. Siit‰ poisvedetty edell‰mainitut 22 tl. 7 gr. 9 p., j‰‰n herra majurille velkaa 91 tlr. 16 gr. 3 pf.ª -- Mies, sin‰ olet hullu! -- JUST. Uskon kyll‰, ett‰ olen tullut maksamaan teille paljon enemm‰nkin. Mutta turha on kuluttaa mustetta sellaiseen. Min‰ en voi sit‰ teille maksaa, en vaikka ottaisitte minulta palvelijanpukunikin, jota en myˆsk‰‰n viel‰ ole saanut tyˆll‰ni ansaituksi, -- niinp‰ olisin mieluummin tahtonut, ett‰ olisitte j‰tt‰nyt minut sairaalaan loppuani odottamaan. v. TELLHEIM. Min‰ sin‰ minua pid‰t? Sin‰ et ole minulle mit‰‰n velkaa, ja min‰ aion suositella sinua er‰‰lle tuttavalleni, jonka palveluksessa tulet paremmin toimeen kuin minua palvellen. JUST. Min‰ en ole teille mit‰‰n velkaa, ja kuitenkin aiotte hylj‰t‰ minut? v. TELLHEIM. Koska en tahdo joutua sinulle mit‰‰n velkaan. JUST. Senkˆt‰hden? vain senkˆt‰hden? -- Niin varmasti kuin olen teille velkaa, niin varmasti kuin te ette voi joutua minulle mit‰‰n velkaan, niin varmasti te ette nyt saa minua hylj‰t‰. -- Tehk‰‰ mit‰ tahdotte, herra majuri, min‰ j‰‰n luoksenne; minun t‰ytyy j‰‰d‰ teid‰n luoksenne. -- v. TELLHEIM. Ja sinun uppiniskaisuutesi, sinun uhmailusi, sinun raju, hillitˆn menettelysi kaikkia niit‰ kohtaan, joilla ei mielest‰si ole mit‰‰n sanomista sinulle, sinun juonikas vahingonilosi, sinun kostonhimosi -- -- JUST. Tehk‰‰ minusta niin huono kuin tahdotte, min‰ en kuitenkaan ole mielest‰ni koiraani huonompi. Viime talvena kuljeskelin h‰m‰riss‰ kanavan varrella ja kuulin jotakin vikisemist‰. Laskeusin alas ja kurotin k‰teni ‰‰nt‰ kohden ja luulin pelastavani lapsen ja vedinkin vedest‰ villakoiran. Hyv‰ niinkin, ajattelin. Villakoira kulki per‰ss‰ni, mutta min‰ en juuri pid‰ villakoirista. Min‰ ajoin sen pois, turhaan, min‰ pieksin sit‰, turhaan. Min‰ en yˆll‰ p‰‰st‰nyt sit‰ huoneeseeni; se j‰i oven eteen kynnykselle. Kun se liiaksi l‰henteli minua, annoin sille potkun; se ‰l‰hti, katsoi minuun ja heilutti h‰nt‰‰ns‰. Se ei ole viel‰ saanut leip‰palaa minun k‰dest‰ni, ja kuitenkin min‰ olen ainoa, jota se tottelee ja joka siihen saa koskea. Se on ruma villakoira, mutta liiankin hyv‰ koiraksi. Jos se jatkaa sit‰ peli‰‰n, niin min‰ lopultakin lakkaan olemasta vihainen villakoiralle. v. TELLHEIM (syrj‰‰n). Niinkuin min‰kin tuolle! Ei, ei ole t‰ysi‰ ihmispetoja! -- Just, me pysymme yhdess‰. JUST. Aivan varmasti! -- Tekˆ muka tulisitte toimeen ilman palvelijaa? Te unohdatte haavanne ja ett‰ voitte k‰ytt‰‰ vain toista k‰tt‰nne. Etteh‰n te voi yksin pukeutua. Min‰ olen teille tuiki tarpeellinen ja olen -- -- kehaisematta itse‰ni, herra majuri -- ja olen palvelija, joka -- jos pahoista pahin tapahtuisi -- on valmis herransa edest‰ vaikka kerj‰‰m‰‰n ja varastamaan. v. TELLHEIM. Just, me emme pysy yhdess‰. JUST. Hyv‰ on! YHDEKSƒS KOHTAUS. _Er‰s palvelija_. _v. Tellheim_. _Just_. PALVELIJA. Pst! Kumppani! JUST. Mik‰ on h‰t‰n‰? PALVELIJA. Eikˆ h‰n voisi osoittaa minua sen upseerin pakeille, joka viel‰ eilen asui (viittaa er‰‰seen huoneeseen sill‰ puolella, josta saapui) tuossa huoneessa? JUST. Voinpa hyvinkin. Mit‰ h‰nell‰ on upseerille tuomista? PALVELIJA. Sit‰ mit‰ aina tuomme, kun emme tuo mit‰‰n: komplimentin. Arvoisa em‰nt‰ni on saanut kuulla, ett‰ h‰nen on t‰ytynyt v‰isty‰ meid‰n tielt‰mme. Arvoisa em‰nt‰ni tiet‰‰, mik‰ sopii, ja sen johdosta on minun nyt pyydett‰v‰ h‰nelt‰ anteeksi. JUST. No, pyyt‰kˆˆn h‰n siis h‰nelt‰ anteeksi: tuossa h‰n on. PALVELIJA. Mik‰ h‰n on miehi‰‰n? Miksi h‰nt‰ mainitaan? v. TELLHEIM. Yst‰v‰ni, olen jo kuullut asianne. Se on liikaa kohteliaisuutta arvoisan em‰nt‰nne puolelta, ja min‰ annan sille sen arvon kuin tuleekin. Lausukaa h‰nelle kunnioittava tervehdykseni. -- Mik‰ on arvoisan em‰nt‰nne nimi? PALVELIJA. Mik‰kˆ on h‰nen nimens‰? H‰nt‰ puhutellaan armolliseksi neidiksi. v. TELLHEIM. Ja h‰nen sukunimens‰? PALVELIJA. Sit‰ en ole viel‰ sattunut kuulemaan, ja minun asiani ei ole sit‰ kysy‰. Min‰ j‰rjest‰n asiani niin, ett‰ minulla enimm‰kseen aina kuuden viikon kuluttua on uusi is‰nt‰v‰ki. Hitto heid‰n kaikkien nimi‰ muistakoon! JUST. Bravo, kumppani! PALVELIJA. T‰m‰n palvelukseen tulin vasta muutama p‰iv‰ sitten Dresdeniss‰. H‰n etsii, luullakseni, t‰‰ll‰ sulhastaan. -- v. TELLHEIM. Riitt‰‰, yst‰v‰ni. Halusin tiet‰‰ arvoisan em‰nt‰nne nimen, en h‰nen salaisuuksiaan. Menk‰‰ jo! PALVELIJA. Kumppani, tuosta ei olisi herraksi minulle! KYMMENES KOHTAUS. _v. Tellheim_. _Just_. v. TELLHEIM. Pid‰ huolta, Just, ett‰ pian p‰‰semme pois t‰st‰ talosta! Tuon vieraan naisen kohteliaisuus tuntuu minusta tukalammalta kuin is‰nn‰n julkeus. Kas t‰ss‰, ota t‰m‰ sormus, ainoa kalleus, mik‰ minulla viel‰ on j‰lell‰. En koskaan olisi luullut sit‰ tarvitsevani k‰ytt‰‰ t‰llaiseen tarkoitukseen! -- Panttaa se! vaadi siit‰ kahdeksankymment‰ friedrichsdoria; is‰nn‰n lasku ei voi nousta kolmeakymment‰ korkeammalle. Maksa h‰nelle ja vie minun tavarani t‰‰lt‰. -- Niin, mihin? -- Mihin tahdot. Halvin ravintola paras. Tapaat minut tuolla viereisess‰ kahvilassa. Min‰ l‰hden, toimita asiasi hyvin. JUST. Olkaa huoleti, herra majuri! -- v. TELLHEIM (tulee j‰lleen takaisin). Ennen kaikkea, ‰l‰ unohda pistoolejani, jotka riippuivat sein‰ll‰ vuoteeni takana. JUST. Min‰ en unohda mit‰‰n. v. TELLHEIM (tulee viel‰ kerran takaisin). Viel‰ yksi asia: ota myˆs villakoirasi mukaan; kuuletko, Just! -- YHDESTOISTA KOHTAUS. JUST. Villakoira ei t‰nne j‰‰. Siit‰ pit‰kˆˆn koira itse huolen. -- Hm! vai oli herralla viel‰ t‰m‰ kallisarvoinen sormuskin? ja piti sit‰ taskussaan eik‰ sormessaan? -- Is‰nt‰ hyv‰, me emme viel‰ ole niin putipuhtaat kuin milt‰ n‰ytt‰‰. H‰nelle, juuri h‰nelle min‰ sinut panttaan, kaunis pikku sormus! Tied‰n, ett‰ h‰nt‰ harmittaa, kun sinua ei h‰nen talossaan kokonaan panna likoon! -- Aah -- KAHDESTOISTA KOHTAUS. _Paul Werner_. _Just_. JUST. Katsohan, Werner! hyv‰‰ p‰iv‰‰, Werner! tervetuloa kaupunkiin! WERNER. Kirottu kyl‰! En mill‰‰n ilveell‰ tahdo siihen tottua j‰lleen. Hauskaa, lapset, hauskaa; min‰ tuon uutta rahaa! Miss‰ majuri on? JUST. Eikˆ h‰n tullut vastaasi? H‰n l‰hti juuri ‰sken rappusia alas. WERNER. Min‰ tulin takaportaita. No, miten h‰n jaksaa? Olisin jo viime viikolla ollut t‰‰ll‰ luonanne, mutta -- JUST. No? mik‰s esti? -- WERNER. Just, -- oletko kuullut puhuttavan prinssi Herakliuksesta? JUST. Herakliuksesta? Enp‰ tiet‰‰kseni. WERNER. Etkˆ sin‰ tunne it‰maiden suurta sankaria? JUST. Tiet‰j‰t it‰iselt‰ maalta tunnen hyvinkin, ne, jotka uuden vuoden tienoilla juoksentelevat t‰hdet k‰siss‰‰n -- -- WERNER. Ihminen, luulenpa, ett‰ luet sanomalehti‰ yht‰ v‰h‰n kuin raamattua? -- Sin‰ et tied‰ mit‰‰n prinssi Herakliuksesta, et mit‰‰n tuosta urhoollisesta miehest‰, joka on siepannut Persian ja nyt l‰hip‰ivin‰ murskaa maahan ottomaanien portin? Jumalan kiitos, ett‰ jossakin maailman kolkassa viel‰ tapellaan! Olen jo tarpeeksi kauvan toivonut, ett‰ t‰‰ll‰ taas pamahtaisi. Mutta t‰‰ll‰ ne vain vetelehtiv‰t ja parantelevat nahkaansa. Ei, sotilas min‰ olin, sotilaaksi t‰ytyy minun j‰lleen tulla! Lyhyesti -- (katsellen arkana ymp‰rilleen, onko kukaan kuuntelemassa) n‰in meid‰n kesken, Just, min‰ vaellan Persiaan tehd‰kseni h‰nen kuninkaallisen korkeutensa prinssi Herakliuksen johdolla pari sotaretke‰ turkkilaisia vastaan. JUST. Sin‰? WERNER. Min‰, sellaisena kuin minut t‰ss‰ n‰et! Meid‰n esi-is‰mme k‰viv‰t uutterasti sotaa turkkilaisia vastaan, ja niin pit‰isi meid‰n tehd‰ yh‰ viel‰kin, jos olisimme rehellisi‰ miehi‰ ja hyvi‰ kristityit‰. Tosin k‰sit‰n varsin hyvin, ettei sotaretki turkkilaisia vastaan voi olla puoleksikaan niin hupainen kuin sotaretki ranskalaisia vastaan; mutta sit‰ ansiokkaampi se lienee niin t‰ss‰ kuin tulevassakin el‰m‰ss‰. Turkkilaisilla on kaikilla sapelit, timanteilla kirjaillut -- JUST. Antaakseni sellaisella sapelilla iske‰ p‰‰ni halki en matkustaisi yht‰ ainoata peninkulmaa. Et suinkaan ole niin mieletˆn, ett‰ j‰t‰t kauniin kyl‰vouti-tilasi? -- WERNER. Oo, sen otan mukaani! -- Etkˆ huomaa? -- Tila on myyty -- -- JUST. Myyty? WERNER. St! -- t‰ss‰ on sata tukaattia, jotka eilen sain k‰sirahoina; ne min‰ tuon majurille -- JUST. Ja mit‰s h‰n niill‰? WERNER. Mit‰kˆ h‰n niill‰? H‰nen on ne kulutettava, pelattava, juotava -- miten vain haluttaa. Se mies tarvitsee rahaa, ja surkeata on, ett‰ h‰nt‰ ei tahdota p‰‰st‰‰ edes omiinsa k‰siksi! Mutta min‰p‰ tiet‰isin, mit‰ tekisin, jos olisin h‰nen asemassaan! Min‰ arvelisin: ªHitto perikˆˆn t‰‰ll‰ teid‰t kaikkiª, ja l‰htisin Paul Wernerin kera Persiaan! -- Tuli ja leimaus! -- prinssi Heraklius lienee toki kuullut puhuttavan majuri Tellheimist‰, vaikkapa h‰n ei tunnekaan h‰nen entist‰ varusmestariaan Paul Werneri‰. Meid‰n ottelumme Katzenbergin luona -- JUST. Werner, sinulla on herttaisen hyv‰ tarkoitus; mutta me emme kaipaa sinun rahojasi. Pid‰ tukaattisi, ja sata pistoliasi voit myˆs saada koskemattomina takaisin, niin pian kuin vain tahdot. -- WERNER. Vai niin? Onko siis majurilla viel‰ rahaa? JUST. Ei. WERNER. Onko h‰n jostakin saanut lainaksi? JUST. Ei. WERNER. Ja mist‰ te sitten el‰tte? JUST. Me annamme merkit‰ laskuun, ja kun ei en‰‰ haluta mit‰‰n merkit‰ ja meid‰t heitet‰‰n ulos ovesta, niin me panttaamme, mit‰ meill‰ on, ja siirrymme muuanne. Kuulehan, Paul, t‰lle is‰nn‰lle meid‰n t‰ytyy tehd‰ jokin kepponen. WERNER. Onko h‰n tuottanut majurille ik‰vyyksi‰? -- Min‰ suostun! -- JUST. Mit‰h‰n, jos me illalla, kun h‰n tulee tupakkahuoneesta, v‰ijyisimme h‰nt‰ ja antaisimme h‰nelle aimo selk‰saunan? -- WERNER. Illalla? -- v‰ijyisimme h‰nt‰? -- kaksi yht‰ vastaan? -- Se ei kelpaa. -- JUST. Tahi jos pist‰isimme h‰nen nurkkansa tuleen? -- WERNER. Polttoa ja h‰vityst‰? -- Mies, kuulee hyvin, ett‰ sin‰ olet ollut kuormarenki etk‰ sotilas, -- hyi! JUST. Tahi jos tekisimme h‰nen tytt‰rest‰‰n porton? H‰n on tosin perhanan ruma -- -- WERNER. No, silloin h‰n lienee jo aikoja sitten siksi tullut? Etk‰ sin‰ siihenk‰‰n ket‰‰n apulaista tarvitsisi. Mutta mik‰ sinun on? Mit‰ on tapahtunut? JUST. Tule, niin saat kuulla kummia! WERNER. Niinp‰ on t‰‰ll‰ sitten kai itse piru irti? JUST. Niin on, tule pois! WERNER. Sit‰ parempi! Persiaan siis, Persiaan! _(Ensi n‰ytˆksen loppu.)_ TOINEN NƒYT÷S. (Tapahtuu neidin huoneessa.) ENSIMƒINEN KOHTAUS. _Minna von Barnhelm_. _Franziska_. NEITI (aamupuvussa, katsoen kelloansa). Franziska, me olemmekin nousseet hyvin varhain. Aika k‰y meille pitk‰ksi. FRANZISKA. Kukapa saisi unta n‰iss‰ viet‰v‰n suurissa kaupungeissa? Vaunuja, yˆvartijoita, rumpuja, kissoja, korpraaleja -- ei koskaan lakkaa jyrisem‰st‰, huutamasta, p‰risem‰st‰, naukumasta, kiroilemasta; aivan kuin yˆ olisi kaikkea muuta kuin lepoa varten. -- Kuppi teet‰, armollinen neiti? NEITI. Tee ei minulle maistu. -- FRANZISKA. Min‰ keit‰t‰n omaa suklaatamme. NEITI. Keit‰t‰, itsellesi! FRANZISKA. Itselleni? Yht‰ mielell‰ni itsekseni lˆrpˆttelisin kuin itsekseni joisin. -- Tosin k‰y aika t‰ll‰ tavalla niin pitk‰ksi. -- Meid‰n t‰ytynee aikamme kuluksi somistaa itsemme ja koettaa pukua, jossa aiomme tehd‰ ensi rynn‰kkˆmme. NEITI. Miksi puhut rynn‰kˆist‰, kun olen tullut t‰nne vain vaatiakseni antautumisen voimassapit‰mist‰? FRANZISKA. Ja tuo herra upseeri, jonka me karkoitimme, ja jolle me sen johdosta l‰hetimme kunnioittavan tervehdyksemme: eip‰ liene h‰nk‰‰n tottunut hienoimpiin el‰m‰ntapoihin! Olisihan h‰n muutoin pyyt‰nyt saada kunniaa k‰yd‰ meit‰ tervehtim‰ss‰. NEITI. Kaikki upseerit eiv‰t ole Tellheimej‰. Totta puhuen min‰ l‰hetinkin h‰nelle tervehdykseni vain senvuoksi, ett‰ saisin tilaisuuden tiedustella h‰nelt‰ jotakin Tellheimist‰. -- Franziska, syd‰meni sanoo, ett‰ matkani on oleva onnellinen, ett‰ olen lˆyt‰v‰ h‰net. -- FRANZISKA. Syd‰mmenne, armollinen neiti? Syd‰meen ei ole liiaksi uskottava. Syd‰n puhuu ‰‰rettˆm‰n mielell‰‰n sit‰ mit‰ suukin. Jos suu olisi yht‰ taipuvainen puhumaan syd‰men mukaan, niin olisi jo aikoja sitten tullut muotiin pit‰‰ suut lukossa. NEITI. Ha! Ha! suut lukossa! Sep‰ muoti olisi minusta aivan paikallaan! FRANZISKA. Mieluummin j‰‰kˆˆt kauneimmatkin hampaat n‰ytt‰m‰tt‰ kuin ett‰ alinomaa p‰‰st‰‰ syd‰men sit‰ tiet‰ valloilleen! NEITI. Mit‰? Oletko sin‰ niin pid‰ttyv‰inen? -- FRANZISKA. En, armollinen neiti, mutta olisin mielell‰ni pid‰ttyv‰mpikin. Harvoin puhutaan hyveest‰, jonka itse omistaa; mutta sit‰ useammin siit‰, joka itselt‰ puuttuu. NEITI. N‰etkˆs, Franziska? Nytp‰ teit eritt‰in hyv‰n huomautuksen. FRANZISKA. Tein? Onko siin‰kin tekemist‰, mik‰ noin vain juolahtaa mieleen? -- NEITI. Ja tied‰tkˆ, miksi oikeastaan pid‰n tuota huomautusta niin hyv‰n‰? Se soveltuu monessa suhteessa minun Tellheimiini. FRANZISKA. Mit‰p‰ te ette saisi soveltumaan h‰neen? NEITI. Yst‰v‰t ja vihamiehet sanovat, ett‰ h‰n on maailman urhoollisin mies. Mutta kuka on koskaan kuullut h‰nen puhuvan urhoollisuudesta? H‰nell‰ on mit‰ oikeamielisin syd‰n, mutta oikeamielisyys ja jalomielisyys ovat sanoja, joita ei koskaan kuule h‰nen huuliltaan. FRANZISKA. Mist‰ hyveist‰ h‰n sitten puhuu? NEITI. Ei mist‰‰n; sill‰ h‰nelt‰ ei puutu mit‰‰n. FRANZISKA. Tuota vain tahdoinkin kuulla. NEITI. Odotahan, Franziska, nyt muistan. H‰n puhuu hyvin usein s‰‰st‰v‰isyydest‰. N‰in meid‰n kesken, Franziska, luulenpa, ett‰ tuo mies on tuhlaaja. FRANZISKA. Viel‰ er‰s seikka, armollinen neiti. Min‰ olen hyvin usein kuullut h‰nen mainitsevan myˆs horjumatonta uskollisuuttaan teit‰ kohtaan. Mit‰p‰, jos tuo herra olisi huikentelevainenkin? NEITI. Sinua onnetonta! -- Mutta tarkoitatko t‰ytt‰ totta, Franziska? FRANZISKA. Kuinka kauvan h‰n onkaan jo ollut teille kirjoittamatta? NEITI. Ah! rauhanteon j‰lkeen on h‰n kirjoittanut minulle vain yhden ainoan kerran. FRANZISKA. Vai huokaus rauhaakin vastaan! Ihmeellist‰! Rauhan pit‰isi vain korjata kaikki se paha, mink‰ sota on saanut aikaan, mutta se turmelee sen hyv‰nkin, mit‰ t‰m‰, sen riitaveli, kenties on aiheuttanut. Rauha ei saisi olla niin itsep‰inen! -- Ja kuinka kauvan onkaan jo rauhaa kest‰nyt? Aika k‰y ‰‰rettˆm‰n pitk‰ksi, kun tapahtuu niin v‰h‰n uutta. -- Turhaan posti taas kulkee s‰‰nnˆllisesti, ei kukaan kirjoita; sill‰ kell‰‰n ei ole mit‰‰n kirjoitettavaa. NEITI. ªNyt on rauhaª, kirjoitti h‰n minulle, ªja min‰ l‰henen toiveitteni t‰yttymist‰ª. Mutta ett‰ h‰n on kirjoittanut t‰st‰ minulle ainoastaan kerran, vain yhden ainoan kerran -- FRANZISKA. Ett‰ h‰n pakottaa meid‰t itse rient‰m‰‰n t‰t‰ toiveitten t‰yttymist‰ kohti: jos vain lˆyd‰mme h‰net, niin saa h‰n t‰m‰n maksaa! -- Kunpa tuo mies t‰ll‰v‰lin ei vain jo olisi t‰ytt‰nyt toiveitaan ja me saisi t‰‰ll‰ tiet‰‰ -- NEITI (tuskaisesti ja kiivaasti). Ett‰ h‰n on kuollut? FRANZISKA. Teid‰n t‰htenne, armollinen neiti; jonkun toisen syliss‰. -- NEITI. Sin‰ kiusanhenki! Odota, Franziska, kyll‰ t‰m‰n viel‰ edest‰si lˆyd‰t! -- Mutta pakise vain; muutoin nukahdamme uudelleen. -- H‰nen rykmenttins‰ hajoitettiin heti rauhanteon j‰lkeen. Kukapa tiet‰‰, mink‰laiseen laskujen ja todisteitten sekamelskaan h‰n siten on joutunut? Kukapa tiet‰‰, mihin toiseen rykmenttiin, mihin kaukaiseen maakuntaan h‰net on siirretty? Kukapa tiet‰‰, mitk‰ seikat -- Joku koputtaa. FRANZISKA. Sis‰‰n! TOINEN KOHTAUS _Is‰nt‰_. _Edelliset_. ISƒNTƒ (pist‰en p‰‰ns‰ esiin). Sallitaanko, armollinen herrasv‰ki? -- FRANZISKA. Herra is‰nt‰mmekˆ? -- Sis‰‰n vain kokonaan. ISƒNTƒ (kyn‰ korvan takana, k‰dess‰ paperilehti ja kirjoituskojeet). Min‰ tulen, armollinen neiti, toivottamaan teille nˆyrimm‰sti hyv‰‰ huomenta, -- (Franziskalle) ja myˆskin teille, kaunis lapseni -- FRANZISKA. Kohtelias mies! NEITI. Me kiit‰mme. FRANZISKA. Ja toivotamme teillekin hyv‰‰ huomenta. ISƒNTƒ. Rohkenenko kysy‰, miten teid‰n armonne on lev‰nnyt ensim‰isen yˆns‰ minun kehnon kattoni alla? -- FRANZISKA. Katto ei ole niink‰‰n kehno, herra is‰nt‰, mutta vuoteet olisivat voineet olla paremmat. ISƒNTƒ. Mit‰ kuulen? Huonostiko nukuttu? Kenties ylenpalttinen v‰symys matkan j‰lkeen -- NEITI. Mahdollista kyll‰. ISƒNTƒ. Tietysti! tietysti! sill‰ muuten -- -- jos kuitenkin jokin seikka ei olisi t‰ysin vastannut teid‰n armonne vaatimuksia, niin suvaitkoon teid‰n armonne vain k‰ske‰. FRANZISKA. Hyv‰, herra is‰nt‰, hyv‰! Emme me kursastelekaan, ja kaikkein v‰himmin k‰y ravintolassa kitsasteleminen. Kyll‰p‰h‰n sanomme, mit‰ haluamme. ISƒNTƒ. T‰m‰n lis‰ksi tulen samalla -- (vet‰en kyn‰n esiin korvan takaa). FRANZISKA. No? -- ISƒNTƒ. Ep‰ilem‰tt‰ teid‰n armonne jo tuntee poliisilaitoksemme viisaat m‰‰r‰ykset -- NEITI. En laisinkaan, herra is‰nt‰ -- ISƒNTƒ. Meit‰ is‰nti‰ on kielletty antamasta asuntoa nelj‰‰kolmatta tuntia kauvemmaksi kenellek‰‰n vieraalle, mit‰ s‰‰ty‰ ja sukua h‰n lieneekin, j‰tt‰m‰tt‰ asianomaiseen paikkaan kirjallista ilmoitusta h‰nen nimest‰‰n, kotipaikastaan, arvostaan ja siit‰, miss‰ asioissa ja kuinka kauvan h‰n t‰‰ll‰ aikoo viipy‰, ja niin edesp‰in. NEITI. Hyv‰ on. ISƒNTƒ. Teid‰n armonne suvainnee siis -- (astuen er‰‰n pˆyd‰n luo ja valmistautuen kirjoittamaan). NEITI. Varsin mielell‰ni. -- Nimeni on -- ISƒNTƒ. Lyhyt silm‰nr‰p‰ys k‰rsiv‰llisyytt‰! (Kirjoittaa.) ªDato, 22:s p. elokuuta a. c. t‰nne Espanjan Kuninkaaseen saapunutª -- Nyt teid‰n nimenne, armollinen neiti? NEITI. Neiti von Barnhelm. ISƒNTƒ (kirjoittaa) ªvon Barnhelmª -- Saapuen? mist‰, armollinen neiti? NEITI. Tiluksiltani Saksista. ISƒNTƒ (kirjoittaa) ªTiluksilta Saksistaª -- Saksista! Kas, kas, Saksista, armollinen neiti? Saksista? FRANZISKA. No? miksik‰s ei? Ei kai t‰ss‰ maassa pidet‰ syntin‰, ett‰ on Saksista kotoisin? ISƒNTƒ. Syntin‰! Varjelkoon! seh‰n olisi sitten aivan uuden uutukainen synti! -- Saksista siis? Kas, kas, Saksista! Se rakas Saksi! -- Saksi ei ole pieni, vaan on siell‰ useita -- kuinka sanoisin? -- alueita, maakuntia. -- Poliisilaitoksemme on tuiki tarkka, armollinen neiti. -- NEITI. Ymm‰rr‰n: siis tiluksiltani Th¸ringist‰. ISƒNTƒ. Th¸ringist‰! Niin, se on parempi, armollinen neiti, se on t‰sm‰llisemp‰‰. (Lukee ja kirjoittaa) ªNeiti von Barnhelm, saapuen tiluksiltaan Th¸ringist‰, ynn‰ kamarirouva ja kaksi palvelijaaª -- FRANZISKA. Kamarirouva? se olen kai min‰? ISƒNTƒ. Niin, kaunis lapseni. FRANZISKA. No, herra is‰nt‰, niinp‰ pankaa siis kamarirouvan asemasta kamarineitsyt -- Kuulin, ett‰ poliisilaitos on tuiki tarkka; siit‰ voisi synty‰ v‰‰rink‰sitys, josta minua kuulutuksiin pantaessa saattaisi viel‰ koitua ik‰vyyksi‰. Sill‰ min‰ olen todellakin viel‰ neitsyt ja nimeni on Franziska; sukunimelt‰ Willig; Franziska Willig. Min‰kin olen Th¸ringist‰. Is‰ni oli myll‰ri er‰‰ll‰ armollisen neidin maatilalla. Sen nimi on Klein-Rammsdorf. Mylly on nyt veljell‰ni. Min‰ tulin hyvin nuorena kartanoon ja minut kasvatettiin yhdess‰ armollisen neidin kanssa. Me olemme samanik‰iset, ensi kynttil‰nmessunp‰iv‰n‰ yhdenkolmatta vuoden vanhoja. Min‰ olen oppinut kaiken mit‰ armollinen neitikin on oppinut. Minua ilahduttaa, jos poliisilaitos tuntee minut perinpohjin. ISƒNTƒ. Hyv‰, kaunis lapseni, panen tuon muistiini l‰hempien kyselyjen varalta -- Mutta sitten, armollinen neiti, teht‰v‰nne t‰‰ll‰? -- NEITI. Teht‰v‰ni? ISƒNTƒ. Anooko teid‰n armonne jotakin h‰nen kuninkaalliselta majesteetiltaan? NEITI. Oi en! ISƒNTƒ. Tahi meid‰n ylimmilt‰ oikeusvirastoiltamme? NEITI. En niilt‰k‰‰n. ISƒNTƒ. Tahi -- NEITI. En, en Olen t‰‰ll‰ yksinomaan omissa asioissani. ISƒNTƒ. Aivan niin, armollinen neiti, mutta mill‰ nimell‰ k‰yv‰t n‰m‰ omat asianne? NEITI. Niit‰ sanotaan -- Franziska, luulenpa, ett‰ meit‰ kuulustellaan. FRANZISKA. Herra is‰nt‰, ei suinkaan poliisilaitos voi vaatia tietoonsa naisen salaisuuksia? ISƒNTƒ. Totta kai, kaunis lapseni; poliisilaitos tahtoo tiet‰‰ kaikki ja eritt‰inkin juuri salaisuudet. FRANZISKA. No niin, armollinen neiti, mit‰ on teht‰v‰? -- Kuulkaa siis, herra is‰nt‰ -- mutta j‰‰kˆˆn t‰m‰ kaikin mokomin vain meid‰n ja poliisin tiedoksi! -- NEITI. Mit‰h‰n tuo hupakko nyt h‰nelle sanoo? FRANZISKA. Me olemme tulleet kaapataksemme kuninkaalta er‰‰n upseerin -- ISƒNTƒ. Mit‰? kuinka? Lapsi! lapsi! FRANZISKA. Tahi salliaksemme tuon upseerin kaapata meid‰t. Kumpikin vet‰‰ yksiin. NEITI. Franziska, oletko mieletˆn? -- Herra is‰nt‰, t‰m‰ nen‰k‰s olento pit‰‰ teit‰ pilkkanaan. -- ISƒNTƒ. ƒlk‰‰h‰n toki! Minun v‰h‰p‰tˆisyydest‰ni saa h‰n tosin laskea leikki‰ niin paljon kuin haluaa, mutta korkeasta poliisilaitoksesta -- NEITI. Tied‰ttekˆ mit‰, herra is‰nt‰? -- Min‰ en tied‰, miten menetell‰ t‰ss‰ asiassa. Ehk‰p‰ voisitte j‰tt‰‰ koko kirjoittamisen, kunnes enoni saapuu. Sanoin teille jo eilen, mink‰t‰hden h‰n ei tullut yht‰ matkaa minun kanssani. H‰nen vaununsa joutuivat ep‰kuntoon kahden peninkulman p‰‰ss‰ t‰‰lt‰, eik‰ h‰n mill‰‰n muotoa tahtonut, ett‰ t‰m‰ sattuma veisi minulta yhden yˆn levon. Minun t‰ytyi siis rient‰‰ edelt‰. H‰n voi saapua t‰nne viimeist‰‰n vuorokautta myˆhemmin. ISƒNTƒ. No niin, armollinen neiti, odottakaamme siis h‰nt‰. NEITI. H‰n osannee paremmin vastata kysymyksiinne. H‰n tiet‰nee, kenelle ja mihin m‰‰rin h‰nen on paljastettava itsens‰; mit‰ h‰nen on ilmoitettava asioistaan ja mit‰ h‰n niist‰ saa vaikenemalla sivuuttaa. ISƒNTƒ. Sit‰ parempi! Totisesti, totisesti ei voi nuorelta tytˆlt‰ (katsoen merkitsev‰sti Franziskaan) vaatia, ett‰ h‰n vakavaa asiaa vakavien ihmisten kanssa vakavasti k‰sittelisi -- NEITI. Ja enoni huoneet kai ovat jo kunnossa, herra is‰nt‰? ISƒNTƒ. T‰ydellisesti, armollinen neiti, t‰ydellisesti, paitsi yksi -- FRANZISKA. Josta teid‰n kenties taas t‰ytyy h‰‰t‰‰ joku kunnon mies? ISƒNTƒ. Saksilaiset kamarineitsyet, armollinen neiti, ovat kaiketi hyvin s‰‰liv‰isi‰. NEITI. Niinp‰ niin, herra is‰nt‰, siin‰ ette tehnyt kauniisti. Mieluummin olisitte voinut olla ottamatta meit‰ vastaan. ISƒNTƒ. Kuinka niin, armollinen neiti, kuinka niin? NEITI. Olen kuullut, ett‰ se upseeri, joka meid‰n t‰htemme h‰‰dettiin -- ISƒNTƒ. Onkin vain eronsaanut upseeri armollinen neiti. NEITI. Vaikkapa vain! ISƒNTƒ. Joka vetelee viimeisi‰ virsi‰‰n. -- NEITI. Sit‰ pahempi! H‰n kuuluu olevan hyvin ansiokas mies. ISƒNTƒ. Sanoinhan jo, ett‰ h‰n on saanut eron. NEITI. Kuningas ei voi tuntea kaikkia ansiokkaita miehi‰. ISƒNTƒ. Aivan varmaan, h‰n tuntee ne, h‰n tuntee ne kaikki. -- NEITI. Sitten h‰n ei voi kaikkia heit‰ palkita. ISƒNTƒ. Kyll‰ he kaikki tulisivat palkituiksi, jos olisivat sen mukaan el‰neet. Mutta niinp‰ nuo herrat eliv‰t sodan aikana, kuin kest‰isi sotaa ikuisesti; ik‰‰nkuin ei en‰‰ koskaan tultaisi pit‰m‰‰n v‰li‰ sill‰, mik‰ on minun ja mik‰ on sinun. Nyt ovat kaikki ravintolat ja majatalot heit‰ t‰pˆt‰ynn‰, ja is‰nn‰n on pidett‰v‰ varansa heihin n‰hden. T‰m‰n kanssa olen viel‰ jotakuinkin tullut toimeen. Vaikka h‰nell‰ tosin ei ollutkaan en‰‰ rahaa, niin oli h‰nell‰ kuitenkin viel‰ rahanarvoista, ja pari kolme kuukautta olisin varsin hyvin viel‰ saattanut antaa h‰nen t‰‰ll‰ majailla. Mutta parempi vara kuin vahinko. -- _Apropos_, armollinen neiti; te ymm‰rr‰tte kaiketi kalleuksien arvoa? -- NEITI. En erityisesti. ISƒNTƒ. Mit‰p‰ ei teid‰n armonne ymm‰rt‰isi? -- Min‰p‰ n‰yt‰n teille er‰‰n sormuksen, er‰‰n kallisarvoisen sormuksen. Armollisella neidill‰ on tosin itsell‰‰nkin hyvin kaunis omassa sormessaan, ja kuta enemm‰n sit‰ katson, sit‰ enemm‰n joudun ihmetyksiini, kun se on niin samanlainen kuin minun sormukseni. -- Oo! katsokaa, katsokaa toki! (Ottaessaan sormuksen kotelosta ja ojentaessaan sen neidille.) Mik‰ hehku, tuo keskimm‰inen jalokivi yksin painaa jo kuudetta karaattia. NEITI (katsellen sormusta). Miss‰ olen? Mit‰ n‰en? T‰m‰ sormus -- ISƒNTƒ. On viidentoistasadan taalerin arvoinen jo tutunkaupassakin. NEITI. Franziska! -- Katsohan! ISƒNTƒ. Min‰ en ole hetke‰k‰‰n ep‰illyt lainata sit‰ vastaan kahdeksankymment‰ pistolia. NEITI. Etkˆ tunne sit‰, Franziska? FRANZISKA. Aivan sama! -- Herra is‰nt‰, mist‰ te olette saanut t‰m‰n sormuksen? -- ISƒNTƒ. No, lapseni? H‰nell‰ ei kai ole mit‰‰n oikeutta siihen? FRANZISKA. Meill‰kˆ ei mit‰‰n oikeutta t‰h‰n sormukseen? Juotoksen reunaan lienee kaiverrettu neidin nimikirjaimet. -- N‰ytt‰k‰‰h‰n, neiti. NEITI. Se se on, se se on! -- Kuinka on t‰m‰ sormus joutunut teid‰n k‰siinne, herra is‰nt‰? ISƒNTƒ. Minun k‰siini? maailman rehellisimm‰ll‰ tavalla. -- Armollinen neiti, armollinen neiti, ette suinkaan mieline saattaa minua vahinkoon ja turmioon? Kuinkapa min‰ tiet‰isin, mist‰ sormus oikeastaan on kotoisin? Sodan aikana on moni kapine hyvinkin usein joutunut vaihtamaan omistajaa, joko t‰m‰n tieten tahi tiet‰m‰tt‰. Ja sota oli sotaa. Saksista lienee saapunut rajan yli sormuksia enemm‰nkin. -- Antakaa se minulle takaisin, armollinen neiti, antakaa se minulle takaisin! FRANZISKA. Ensin on vastattava: kenelt‰ olette sen saanut? ISƒNTƒ. Miehelt‰, josta en uskoisi sellaisia, er‰‰lt‰ muuten varsin hyv‰lt‰ miehelt‰ -- NEITI. Parhaalta miehelt‰ auringon alla, jos olette saanut sen suoraan sen omistajalta. -- Pian tuokaa t‰nne se mies! H‰n se on, h‰n itse, tahi ainakin t‰ytyy h‰nen tuntea h‰net. ISƒNTƒ. Kuka sitten? kenen sitten, armollinen neiti? FRANZISKA. Ettekˆ te sitten kuule? meid‰n majurimme. ISƒNTƒ. Majurinko? Aivan oikein, h‰n on majuri, ja h‰n asui t‰ss‰ huoneessa ennen teit‰, ja h‰nelt‰ min‰ sen sain. NEITI. Majuri von Tellheimkˆ? ISƒNTƒ. Von Tellheim, niin! Tunnetteko te h‰net? NEITI Tunnenko min‰ h‰net? Onko h‰n t‰‰ll‰? Tellheim on t‰‰ll‰? H‰n on asunut t‰ss‰ huoneessa? H‰n, h‰n on pantannut teille t‰m‰n sormuksen? Kuinka on se mies joutunut sellaiseen pulaan? Miss‰ h‰n on? Onko h‰n teille velkaa? Franziska, lipas t‰nne! Avaa! (Franziskan asettaessa lipasta pˆyd‰lle ja sit‰ avatessa) Mit‰ h‰n on teille velkaa? Kenelle h‰n viel‰ on velkaa? Tuokaa t‰nne kaikki h‰nen velkansa. T‰ss‰ on rahaa. T‰ss‰ on vekseleit‰! Kaikki on h‰nen! ISƒNTƒ. Mit‰ min‰ kuulen? NEITI. Miss‰ h‰n on? miss‰ h‰n on? ISƒNTƒ. Viel‰ tunti sitten h‰n oli t‰‰ll‰. NEITI. Kamala mies, kuinka saatoitte olla h‰nt‰ kohtaan niin ep‰yst‰v‰llinen, niin kova, niin julma? ISƒNTƒ. Teid‰n armonne suonee anteeksi -- NEITI. Pian, pian, toimittakaa h‰net t‰nne heti paikalla. ISƒNTƒ. H‰nen palvelijansa on kenties viel‰ t‰‰ll‰. Tahtooko teid‰n armonne, ett‰ h‰nen on etsitt‰v‰ h‰net? NEITI. Tahdonko min‰? Rient‰k‰‰, juoskaa; yksin t‰m‰n palveluksenne takia tahdon unohtaa, kuinka h‰ijysti te olette h‰nt‰ kohdellut. -- FRANZISKA. Nopeasti, herra is‰nt‰, rivakasti, pois, pois! (Tyˆnt‰‰ h‰net ulos) KOLMAS KOHTAUS. _Neiti_. _Franziska_. NEITI. Nyt h‰n on j‰lleen luonani, Franziska! N‰etkˆs, nyt h‰n on j‰lleen luonani! En tied‰ miss‰ olen, pelk‰st‰ ilosta! Iloitse toki sin‰kin, rakas Franziska. Vaan miksip‰ sin‰ iloitsisit? Mutta sinun t‰ytyy, sinun pit‰‰ kanssani iloita. Tule, rakas, min‰ lahjon sinut, jotta voisit kanssani iloita. Sano, Franziska, mit‰ sinulle antaisin? Mik‰ tavaroistani sinua miellytt‰‰? Mit‰ tekisi mielesi? Ota, mit‰ haluat, kunhan vain iloitset. N‰en hyvin, ettet ota mit‰‰n. Odota! (H‰n pist‰‰ k‰tens‰ lippaaseen.) Tuossa, rakas Franziska (ja antaa h‰nelle rahaa), osta itsellesi mit‰ haluat. Vaadi enemm‰n, ellei se riit‰. Kunhan vain iloitset kanssani. On niin murheellista iloita yksin. No, otahan toki -- FRANZISKA. Mutta silloinhan min‰ varastan ne teilt‰, neiti; te olette juopunut, riemusta juopunut. -- NEITI. Tyttˆ, min‰ olen juopuessani toraisa, ota tahi -- (h‰n tyrkytt‰‰ h‰nelle rahat k‰teen) ja varo, ettet en‰‰ estele. -- Odota; hyv‰, ett‰ tulin sit‰ ajatelleeksi. (H‰n kahmaisee viel‰ kerran rahaa lippaasta.) Kas t‰ss‰, rakas, t‰ss‰, rakas Franziska, pist‰ t‰m‰ syrj‰‰n, ensimm‰ist‰ haavoittunutta sotilas-parkaa varten, joka k‰‰ntyy meid‰n puoleemme. -- NELJƒS KOHTAUS. _Is‰nt‰_. _Neiti_. _Franziska_. NEITI. No? tuleeko h‰n? ISƒNTƒ. Se inhottava, sivistym‰tˆn mies! NEITI. Kuka? ISƒNTƒ. H‰nen palvelijansa. H‰n kielt‰ytyy l‰htem‰st‰ majuria hakemaan. FRANZISKA. Tuokaa se roisto t‰nne. -- Tunnenhan min‰ kaikki majurin palvelijat. Kuka se lienee? NEITI. Noutakaa h‰net nopeasti t‰nne. Kun h‰n n‰kee meid‰t, l‰htee h‰n kyll‰. (Is‰nt‰ poistuu.) VIIDES KOHTAUS. _Neiti_. _Franziska_. NEITI. En jaksa odottaa sit‰ hetke‰. Mutta, Franziska, sin‰ olet yh‰ viel‰ niin kylm‰? Etkˆ viel‰k‰‰n tahdo iloita kanssani? FRANZISKA. Tahtoisin niin syd‰meni pohjasta, jos vain -- NEITI. Jos vain? FRANZISKA. Me olemme j‰lleen lˆyt‰neet tuon miehen, mutta miten olemme h‰net lˆyt‰neet? Kaikesta p‰‰tt‰en, mit‰ h‰nest‰ olemme saaneet kuulla, on h‰nen k‰ynyt hullusti. H‰n lienee onneton. Minun k‰y h‰nt‰ s‰‰liksi. NEITI. K‰y s‰‰liksi? -- Salli minun syleill‰ sinua, rakkahin leikkitoverini! T‰t‰ en unohda koskaan! -- Min‰ olen vain rakastunut, ja sin‰ olet hyv‰. -- KUUDES KOHTAUS. _Is‰nt‰_. _Just_. _Edelliset_. ISƒNTƒ. Tˆin tuskin sain h‰net tuoduksi. FRANZISKA. Vieraat kasvot, en tunne h‰nt‰. NEITI. Yst‰v‰ni, onko h‰n majuri von Tellheimin palveluksessa? JUST. Olen. NEITI. Miss‰ on h‰nen herransa? JUST. Ei t‰‰ll‰. NEITI. Mutta h‰n tiet‰‰, mist‰ majuri on lˆydett‰viss‰? JUST. Tied‰n. NEITI. Eikˆ h‰n tahtoisi nyt heti noutaa majuria t‰nne? JUST. En. NEITI. H‰n tekisi siin‰ minulle mieliksi -- JUST. Kas vain! NEITI. Ja herralleen palveluksen -- JUST. Tokkopahan. -- NEITI. Mist‰ h‰n sen p‰‰tt‰‰? JUST. Olettehan te sit‰ vierasta herrasv‰ke‰, joka t‰n‰ aamuna l‰hetti h‰nelle terveisens‰? NEITI. Kyll‰. JUST. Niinp‰ olen siis oikeassa. NEITI. Tiet‰‰kˆ h‰nen herransa minun nimeni? JUST. Ei, mutta h‰n ei voi siet‰‰ liian kohteliaita naisia yht‰ v‰h‰n kuin liian tˆykeit‰ is‰nti‰k‰‰n. ISƒNTƒ. Tuo kai taas t‰ht‰‰ minuun? JUST. Juuri niin. ISƒNTƒ. ƒlkˆˆn h‰n siis antako vihanne kohdistua armolliseen neitiin, vaan noutakoon herra majurin pian t‰nne. NEITI (Franziskalle). Franziska, anna h‰nelle jotakin -- FRANZISKA (joka aikoo tyˆnt‰‰ rahaa Justin k‰teen). Me emme h‰nen palvelustaan vaadi ilmaiseksi. JUST. Enk‰ min‰ teid‰n rahaanne ilman palvelustani. FRANZISKA. Toinen toisesta. JUST. Min‰ en voi. Herrani k‰ski minun koota tavaramme. Sit‰ teen paraikaa ja pyyd‰n senvuoksi, ettei minua h‰iritt‰isi. Kun olen valmis, niin saatan kyll‰ h‰nelle sanoa, ett‰ h‰n voi pist‰yty‰ t‰‰ll‰. H‰n on tuolla viereisess‰ kahvilassa, ja ellei h‰nell‰ ole parempaakin tekemist‰, niin kaipa h‰n tulee. (Aikoo poistua.) FRANZISKA. Odottakoon h‰n nyt toki. -- Armollinen neiti on herra majurin -- sisar. -- JUST. Sen tiet‰nen min‰ parhaiten, ettei majurilla ole sisarta. Puolen vuoden kuluessa on h‰n l‰hett‰nyt minut kaksi kertaa omaistensa luo Kuurinmaalle -- Onhan niit‰ tosin monenlaisia sisaria -- FRANZISKA. H‰peem‰tˆn! JUST. Miksi en olisi, kun en muutoin p‰‰se irti? (Poistuu.) FRANZISKA. Senkin heittiˆ! ISƒNTƒ. Johan sen sanoin. Mutta j‰tt‰k‰‰ h‰net rauhaan! Nyth‰n min‰ tied‰n miss‰ h‰nen herransa on. L‰hden itse h‰nt‰ heti noutamaan. -- Mutta, armollinen neiti, min‰ pyyd‰n vain nˆyrimm‰sti, ett‰ sitten kaikin mokomin pyyt‰isitte puolestani majurilta anteeksi, kun olen ollut niin onneton, ett‰ vastoin tahtoani olen niin ansiokkaan miehen -- NEITI. Menk‰‰ nyt vain pian, herra is‰nt‰. Kyll‰ min‰ pid‰n huolta, ett‰ kaikesta sovitaan. (Is‰nt‰ poistuu ja heti senj‰lkeen:) Franziska, juokse h‰nen j‰lkeens‰: ‰lkˆˆn h‰n mainitko majurille minun nime‰ni! (Franziska rient‰‰ is‰nn‰n j‰lkeen.) SEITSEMƒS KOHTAUS. _Neiti_ ja senj‰lkeen _Franziska_. NEITI. H‰n on j‰lleen luonani! -- Olenko yksin? -- En tahdo turhaan Olla yksin. (Panee k‰tens‰ ristiin.) Enk‰ min‰ olekaan yksin! (H‰n katsoo ylˆsp‰in.) Yksi ainoa kiitollinen ajatus taivasta kohden on t‰ydellinen rukous! -- h‰n on luonani, h‰n on luonani! (Levitetyin k‰sin.) Olen onnellinen! ja iloinen! Mit‰p‰ tahtoisi Luoja mieluummin n‰hd‰ kuin iloisen luomansa! -- (Franziska tulee.) Joko tulit, Franziska? -- S‰‰litkˆ sin‰ h‰nt‰? Min‰ en h‰nt‰ s‰‰li. Onnettomuuskin on hyv‰ksi. Ehk‰p‰ taivas otti h‰nelt‰ kaikki antaakseen h‰nelle kaikki minun kauttani takaisin! FRANZISKA. H‰n voi olla t‰‰ll‰ tuossa tuokiossa. Te olette viel‰ aamupuvussa, armollinen neiti. Mit‰p‰, jos kiireesti pukeutuisitte? NEITI. Johan nyt! T‰st‰l‰hin n‰hnee h‰n minut useammin n‰in kuin koristettuna. FRANZISKA. Oi, te tunnette itsenne, neiti. NEITI (lyhyen miettimisen j‰lkeen). Totisesti, tyttˆ, osasitpa kerran taas oikeaan. FRANZISKA. Kun on kaunis, on koristeitta kaunein. NEITI. Onko siis oltava kaunis? -- mutta oli kai v‰ltt‰m‰tˆnt‰, ett‰ luulemme itse‰mme kauniiksi. -- Ei, kunhan vain h‰nelle, h‰nelle vain olen kaunis! -- Franziska, jos kaikki tytˆt ovat sellaisia kuin miksi itseni nyt tunnen, niin me olemme -- kummallisia kapineita. -- Helli‰ ja ylpeit‰, siveit‰ ja turhamaisia, intohimoisia ja hurskaita. -- Sin‰ et kai ymm‰rr‰ minua. En kai itsek‰‰n ymm‰rr‰ itse‰ni. -- Ilo huumaa, hurmaa. FRANZISKA. Koettakaa rauhoittua neiti; kuulen tultavan -- NEITI. Rauhoittuako? Minunko pit‰isi ottaa h‰net vastaan rauhallisena? KAKDEKSAS KOHTAUS. _v. Tellheim_. _Is‰nt‰_. _Edelliset_. v. TELLHEIM (astuu sis‰‰n ja n‰hdess‰‰n Minnan rient‰‰ h‰nt‰ kohden). Ah! oma Minnani! -- NEITI (rient‰en h‰nt‰ vastaan). Ah! oma Tellheimini! v. TELLHEIM (h‰tk‰ht‰‰ yht‰kki‰ ja per‰ytyy j‰lleen). Suokaa anteeksi, armollinen neiti, -- neiti von Barnhelm t‰‰ll‰ -- NEITI. Se ei liene teille niin kovin odottamatonta? -- (L‰hetess‰‰n v. Tellheimi‰, jolloin t‰m‰ per‰ytyy.) Minunko on teille suotava anteeksi, ett‰ viel‰ olen teid‰n Minnanne? Suokoon taivas teille anteeksi, ett‰ viel‰ olen neiti von Barnhelm! v. TELLHEIM. Armollinen neiti! -- (Katsoo j‰yk‰sti is‰nt‰‰n ja kohauttaa olkap‰it‰‰n.) NEITI (huomaa is‰nn‰n ja viittaa Franziskalle) Hyv‰ herra -- v. TELLHEIM. Ellemme molemmin puolin liene erehtyneet -- FRANZISKA. Jee, herra is‰nt‰, kenen te tuottekaan t‰nne? Pian, pian, tulkaa, l‰htek‰‰mme etsim‰‰n sit‰ oikeaa. ISƒNTƒ. Eikˆ h‰n olekaan se oikea? Onhan toki! FRANZISKA. Eih‰n toki! Pian, pian, tulkaa, min‰ en ole viel‰ sanonut hyv‰‰ huomenta teid‰n tytt‰rellenne. ISƒNTƒ. Oo, mik‰ kunnia -- (Liikahtamatta paikaltaan.) FRANZISKA (k‰y h‰neen k‰siksi). Tulkaa, l‰htek‰‰mme valmistamaan ruokalistaa. -- Saatte n‰ytt‰‰, mit‰ teill‰ on annettavana -- ISƒNTƒ. Te saatte, ensiksikin -- FRANZISKA. Hiljaa, hiljaa! Jos neiti nyt jo saa kuulla, mit‰ h‰nen on syˆt‰v‰ p‰iv‰lliseksi, on h‰nen ruokahalunsa mennytt‰ kalua. Tulkaa, sen saatte sanoa yksin minulle. (Vie h‰net v‰kisin.) YHDEKSƒS KOHTAUS. _v. Tellheim_. _Neiti_. NEITI. No? Olemmeko viel‰kin erehdyksiss‰mme? v. TELLHEIM. Jospa taivas sen soisi! -- Mutta on olemassa ainoastaan *yksi*, ja te se olette. -- NEITI. Joutavia kursasteluja! Mit‰ meill‰ on toisillemme sanottavaa, sen voi kuulla kuka tahansa. v. TELLHEIM. Te t‰‰ll‰? Mit‰ te t‰‰lt‰ etsitte, armollinen neiti? NEITI. En etsi mit‰‰n en‰‰. (L‰hestyen h‰nt‰ avosylin.) Kaikki mit‰ etsin olen lˆyt‰nyt. v. TELLHEIM (per‰‰ntyen). Te etsitte onnellista, teid‰n rakkautenne arvoista miest‰, ja lˆyd‰tte -- kurjan raukan. NEITI. Siisp‰ ette rakasta minua en‰‰? -- ja rakastatte jotakuta toista? v. TELLHEIM. Ah! ken teid‰n j‰lkeenne voi ket‰‰n toista rakastaa, neiti hyv‰, h‰n ei ole teit‰ koskaan rakastanut. NEITI. Te tempaatte vain toisen okaan sielustani. -- Jos olen kadottanut syd‰menne, niin mit‰p‰ huolin siit‰, onko v‰linpit‰m‰ttˆmyys vai jokin voimakkaampi tenho sen minulta riist‰nyt? -- Te ette en‰‰ rakasta minua ettek‰ rakasta ket‰‰n toistakaan? -- Onneton mies, jollette ollenkaan rakasta! -- v. TELLHEIM. Oikein, armollinen neiti, onnettoman ei ollenkaan pit‰isi rakastaa. H‰n ansaitsee onnettomuutensa, jollei h‰n kykene saamaan t‰t‰ voittoa itsest‰‰n; jos h‰n voi suostua siihen, ett‰ ne, joita h‰n rakastaa, saavat ottaa osaa h‰nen onnettomuuteensa. -- Kuinka vaikea onkaan t‰m‰ voitto! -- Aina siit‰ saakka kun j‰rki ja pakko ovat minua k‰skeneet unhoittamaan Minna von Barnhelmin: mit‰ vaivaa olenkaan siit‰ n‰hnyt! Aloin juuri toivoa, ettei t‰m‰ vaivann‰kˆ olisi ikuisesti turhaa: -- ja silloin te ilmestytte, hyv‰ neiti! -- NEITI. Ymm‰rr‰nkˆ teit‰ oikein? -- Pys‰htyk‰‰, hyv‰ herra, katsokaamme, miss‰ olemme, ennenkuin eksymme kauemmaksi! -- Tahdotteko vastata minulle yhteen ainoaan kysymykseen? v. TELLHEIM. Kaikkiin, hyv‰ neiti -- NEITI. Tahdotteko myˆs vastata kiertelem‰tt‰, kaartelematta? Ei muuten kuin kuivasti myˆnt‰en tai kielt‰en? v. TELLHEIM. Tahdon, -- jos voin. NEITI. Te voitte. -- Hyv‰: v‰litt‰m‰tt‰ siit‰ vaivasta jota olette n‰hnyt minut unhoittaaksenne, -- rakastatteko viel‰ minua, Tellheim? v. TELLHEIM. Hyv‰ neiti, t‰m‰ kysymys -- NEITI. Te lupasitte vastata ainoastaan myˆnt‰en tai kielt‰en. v. TELLHEIM. Ja lis‰sin: jos voin. NEITI. Te voitte. Teid‰n t‰ytyy tiet‰‰, mit‰ syd‰mess‰nne tapahtuu. -- Rakastatteko minua viel‰. Tellheim? -- Myˆnt‰k‰‰ tai kielt‰k‰‰. v. TELLHEIM. Jos syd‰meni -- NEITI. Myˆnt‰k‰‰ tai kielt‰k‰‰! v. TELLHEIM. No niin, rakastan! NEITI. Rakastatte? v. TELLHEIM. Rakastan, rakastan! -- Mutta -- NEITI. Malttakaa! -- Te rakastatte minua viel‰: se riitt‰‰ minulle. -- Mink‰laiseen ‰‰nilajiin olenkaan teid‰n kanssanne puhuessani hairahtunut! Tymp‰isev‰‰n, alakuloiseen puheens‰vyyn, joka helposti n‰ytt‰‰ tarttuvan! -- Min‰p‰ palaan taas omaan s‰vyyni. -- No, rakas mies parka, te rakastatte minua yh‰ ja teill‰ on Minnanne yh‰ ja te olette onneton? Kuulkaahan, mik‰ tyhm‰ hupakko teid‰n Minnanne oli, -- on. H‰n saattoi, saattaa uneksia olevansa teid‰n koko onnenne. -- Purkakaa sukkelaan onneton syd‰menne. Minna koettakoon, kuinka paljon h‰n painaa vaa'assa onnettomuutenne rinnalla. -- No? v. TELLHEIM. Hyv‰ neiti, en ole tottunut valittamaan. NEITI. Hyv‰ on. Enp‰ todella tied‰, mik‰ minuakaan sotilaassa, paitsi kerskumista, v‰hemm‰n miellytt‰isi kuin valittaminen. Mutta voidaanpa myˆs kylm‰sti ja v‰linpit‰m‰ttˆm‰sti puhua omasta urhoollisuudestaan ja onnettomuudestaan -- v. TELLHEIM. Mik‰ pohjaltaan sekin on kerskumista ja valittamista. NEITI. Oi, te viisastelija, niinp‰ ei teid‰n ollenkaan olisi pit‰nyt sanoa itse‰nne onnettomaksi. -- Joko kokonaan vaiti tahi kokonaan suu puhtaaksi. -- J‰rki ja pakkoko k‰skisiv‰t teid‰n unohtaa minut? -- Minua j‰rki miellytt‰‰ kovasti, min‰ pid‰n pakkoa eritt‰in korkeassa arvossa. -- Mutta antakaa kuulla kuinka j‰rkev‰‰ tuo pakko on. v. TELLHEIM. No hyv‰, kuulkaa siis, hyv‰ neiti. -- Puhuttelette minua Tellheimiksi: se nimi on kyll‰ oikea. -- Mutta te luulette, ett‰ min‰ olen se Tellheim, jonka tunsitte is‰nmaassanne, kukoistava mies t‰ynn‰ vaatimuksia, t‰ynn‰ kunnianhimoa, mies, jolla oli koko ruumiinsa, koko sielunsa hallussaan, jolle kunnian ja onnen telkeet olivat avatut, joka sai toivoa joka p‰iv‰ tulevansa arvoisemmaksi omistamaan teid‰n k‰tenne ja syd‰menne, koskapa h‰n ei viel‰ ollut teid‰n arvoisenne. -- T‰m‰ Tellheim olen yht‰ v‰h‰n kuin olen oma is‰ni. Kumpaakaan ei en‰‰ ole. -- Min‰ olen Tellheim, eronsaanut, solvaistu raajarikko, kerj‰l‰inen. -- Tuolle entiselle, hyv‰ neiti, te lupauduitte: pysyttekˆ sanassanne t‰lle nykyisellekin? NEITI. Tuo kuuluu hyvin traagilliselta! -- Mutta, hyv‰ herra, kunnes lˆyd‰n tuon entisen j‰lleen, -- min‰ nyt kerran olen hullaantunut Tellheimeihin, -- t‰ytynee t‰m‰n nykyisen p‰‰st‰‰ minut p‰lk‰h‰st‰. -- K‰tesi, rakas kerj‰l‰inen! (Tarttuen h‰nen k‰teens‰.) v. TELLHEIM (nostaa toisen k‰tens‰ hattuineen kasvoillensa ja k‰‰ntyy poisp‰in). T‰m‰ on liikaa! -- Miss‰ min‰ olen? -- P‰‰st‰k‰‰ minut, neiti! -- Teid‰n hyvyytenne kiduttaa minua! -- P‰‰st‰k‰‰ minut. NEITI. Mik‰ teid‰n on? Mihin aiotte l‰hte‰? v. TELLHEIM. Pois teid‰n luotanne! -- NEITI. Pois minun luotani? (Vet‰en h‰nen k‰tens‰ povelleen.) Uneksija! v. TELLHEIM. Ep‰toivo surmaa minut teid‰n jalkojenne juureen. NEITI. Minun luotani? v. TELLHEIM. Teid‰n luotanne. -- En en‰‰ koskaan, koskaan teit‰ n‰hd‰kseni. -- Tahi ainakin varmasti, lujasti p‰‰tt‰neen‰, -- etten tee mit‰‰n halpamaista, -- etten salli teid‰n tehd‰ mit‰‰n ajattelematonta. -- P‰‰st‰k‰‰ minut, Minna! (Riist‰‰ itsens‰ irti ja poistuu.) NEITI (seuraten h‰nt‰). Minnako sinut p‰‰st‰isi? Tellheim! Tellheim! _(Toisen n‰ytˆksen loppu.)_ KOLMAS NƒYT÷S. ENSIMMƒINEN KOHTAUS. (Tapahtumapaikka sali.) JUST (kirje k‰dess‰‰n.) T‰ytyykˆ minun kumminkin viel‰ kerran tulla t‰h‰n kirottuun taloon! -- Kirjelappu herraltani armolliselle neidille, joka mukamas on h‰nen sisarensa. -- Kunpa siit‰ vain ei mit‰‰n enemp‰‰ koituisi! -- Muutoin ei t‰st‰ kirjeenkannosta tule loppua. -- Mielell‰ni haluaisin t‰st‰ p‰‰st‰, mutta enp‰ oikein halusta menisi tuonne huoneeseenkaan. -- Naisv‰ki kyselee niin paljon, ja min‰ en ole k‰rk‰s vastaamaan! -- Haa, ovi aukenee. Kuin k‰sketty! Kamarikissa! TOINEN KOHTAUS. _Franziska_. _Just_. FRANZISKA (puhuen ovella huoneeseen, josta saapuu). ƒlk‰‰ olko huolissanne; min‰ kyll‰ pid‰n varani. -- Kas! (huomatessaan Justin) tuossahan jo heti tuokin sattuu tielleni. Mutta mokomasta elukasta ei helpolla saa selv‰‰. JUST. H‰nen palvelijansa -- FRANZISKA. Min‰ en tuollaista palvelijaa huolisi -- JUST. No, no, antakoon h‰n anteeksi t‰m‰n puheenparren! T‰ss‰ min‰ tuon kirjelapun herraltani h‰nen herrasv‰elleen, armolliselle neiti -- sisarelle. Niinh‰n se oli? Sisar. FRANZISKA. Antakoon h‰n sen t‰nne! (Tempaa kirjeen h‰nen k‰dest‰‰n.) JUST. Olkoon h‰n niin hyv‰, pyyt‰‰ herrani, ja viekˆˆn sen perille. T‰m‰n j‰lkeen olkoon h‰n niin hyv‰, pyyt‰‰ herrani -- ‰lkˆˆn h‰n suinkaan luulko, ett‰ min‰ mit‰‰n pyyt‰isin! FRANZISKA. No mit‰ sitten? JUST. Kyll‰ minun herrani ysk‰n ymm‰rt‰‰. H‰n tiet‰‰, ett‰ tie neitien luo k‰y kamarineitosten kautta: min‰ vain otaksun! Neitsyt olkoon siis niin hyv‰, -- pyyt‰‰ herrani, -- ja l‰hett‰kˆˆn h‰nelle tiedon, voisiko h‰n saada ilon puhutella neitsytt‰ nelj‰nnestunnin ajan. FRANZISKA. Minua? JUST. Antakoon h‰n anteeksi, jos puhuttelen h‰nt‰ v‰‰r‰ll‰ arvonimell‰. -- Niin, h‰nt‰! -- Vain nelj‰nnestunnin ajan, mutta yksin, aivan yksin, salaisesti, kahden kesken. H‰nell‰ olisi jotakin hyvin t‰hdellist‰ puhuttavaa. FRANZISKA. Hyv‰! minullakin on h‰nelle yht‰ ja toista puhuttavaa. -- Tulkoon h‰n vain, min‰ olen h‰nen k‰skett‰v‰n‰‰n. JUST. Mutta, milloin h‰n voi tulla? Milloin h‰nelle parhaiten sopisi, neitsyt? H‰m‰riss‰ ehk‰? FRANZISKA. Mit‰ h‰n tarkoittaa? -- H‰nen herransa tulkoon milloin haluaa, -- ja nyt pˆtkikˆˆn h‰n tiehens‰! JUST. No, niin mielell‰ni! (Aikoo poistua.) FRANZISKA. Kuulkoon h‰n toki! viel‰ sananen. Miss‰ ovat sitten majurin muut palvelijat? JUST. Muutko? Mik‰ miss‰kin. FRANZISKA. Miss‰ on Wilhelm? JUST. Kamaripalvelija? h‰net on majuri laskenut matkoille. FRANZISKA. Vai niin? Ent‰ Philipp, miss‰s h‰n on? JUST. Se j‰‰k‰ri? h‰net on herra toimittanut parempaan hoivaan. FRANZISKA. Koska h‰n ei nyt jouda mets‰stelem‰‰n, tietysti. -- Ent‰s Martin? JUST. Kuskiko? h‰n on ratsastamassa. FRANZISKA. Ja Fritz? JUST. Se juoksija? h‰n on p‰‰ssyt ylenem‰‰n. FRANZISKA. Miss‰s h‰n sitten oli, kun majuri talvehti luonamme Th¸ringiss‰? Ei suinkaan h‰n silloin viel‰ ollut majurin palveluksessa? JUST. Totta kai, min‰ olin h‰nen ratsupalvelijansa, mutta makasin silloin sairaalassa. FRANZISKA. Ratsupalvelija? ja mik‰s h‰n nyt on? JUST. Kaikki kaikessa; kamaripalvelija ja j‰‰k‰ri, juoksija ja ratsupalvelija. FRANZISKA. Jopa nyt jotakin! P‰‰st‰‰ luotaan niin monta hyv‰‰ kelpo miest‰ ja j‰tt‰‰ juuri kaikista kehnoin j‰lelle! Haluaisinpa tiet‰‰, mit‰ hyv‰‰ h‰nen herransa on h‰ness‰ lˆyt‰nyt! JUST. Ehk‰p‰ min‰ h‰nen mielest‰‰n olen rehellinen mies. FRANZISKA. Oo, se on viel‰ surkean v‰h‰p‰tˆist‰, jos ei ole enemp‰‰ kuin rehellinen. -- Toista oli Wilhelm! -- Matkoilleko on majuri h‰net laskenut? JUST. Niin, laski, -- kun ei voinut est‰‰. FRANZISKA. Kuinka niin? JUST. Oo, Wilhelmin kyll‰ kelpaa matkustella. H‰nell‰ on mukanaan herran koko vaatevarasto. FRANZISKA. Mit‰? ei suinkaan h‰n niit‰ n‰pistellyt? JUST. Sit‰ ei juuri voi sanoa; mutta kun me l‰hdimme N¸rnbergist‰, ei h‰n tuonut niit‰ per‰ss‰mme. FRANZISKA. Sit‰ roistoa! JUST. Siin‰ se vasta mies oli! H‰n osasi friseerata ja fraseerata ja parleerata -- sharmeerata. -- Eikˆ niin? FRANZISKA. Niinp‰ en olisikaan luopunut j‰‰k‰rist‰, jos olisin ollut majurin sijassa. Vaikkapa h‰nest‰ ei ollutkaan sanottavaa hyˆty‰ j‰‰k‰rin‰, niin oli h‰n kuitenkin muuten reima poika. -- Kenen hoivaan h‰net toimitettiin? JUST. Spandaun p‰‰llikˆn. FRANZISKA. Linnoitukseen? Ei siell‰k‰‰n linnan valleilla liene kovinkaan paljon mets‰stelt‰v‰‰. JUST. Oo, ei Philipp siell‰ mets‰st‰k‰‰n. FRANZISKA. Mit‰ h‰n sitten tekee? JUST. H‰n tyˆnt‰‰ k‰rryj‰. FRANZISKA. Tyˆnt‰‰ k‰rryj‰? JUST. Mutta ainoastaan kolmisen vuotta. H‰n teki pienen komplotin herransa komppaniassa ja yritti vied‰ kuusi miest‰ etuvartioston l‰vitse. FRANZISKA. Ihme ja kumma! Sit‰ konnaa! JUST. Oo, h‰n on reima mies! j‰‰k‰ri, joka viidenkymmenen peninkulman alalla tuntee kaikki polut ja salatiet kautta metsien ja soiden. Ja ampua h‰n osaa! FRANZISKA. Hyv‰, ett‰ majurilla on viel‰ ainakin kunnon kuskinsa! JUST. Viel‰kˆs h‰n on j‰lell‰? FRANZISKA. Luulin kuulleeni h‰nen sanovan, ett‰ Martin on ratsastamassa? Palannee kai h‰n takaisin? JUST. Niinkˆ h‰n luulee? FRANZISKA. Mihin h‰n siis on l‰htenyt? JUST. Siit‰ on jo kymmenett‰ viikkoa, kun h‰n l‰hti herransa ainoata ja viimeist‰ ratsua -- uittamaan. FRANZISKA. Eik‰ viel‰k‰‰n ole palannut? Voi sit‰ hirtehist‰! JUST. Ehk‰p‰ on tuo kunnon kuski uittanut itsens‰ upoksiin! -- Se olikin oikein oiva kuski! H‰n oli ajellut Wieniss‰ kymmenisen vuotta. Sellaista ei herra en‰‰ saa mist‰‰n. Kun hevoset juoksivat t‰ytt‰ laukkaa, tarvitsi h‰nen vain sanoa: ªPurr!ª, ja ne seisahtuivat kuin sein‰‰n. Sen lis‰ksi oli h‰n t‰ysinoppinut hevosl‰‰k‰rikin! FRANZISKA. Minua jo arveluttaa juoksijan yleneminen. JUST. Ei, ei, kyll‰ siin‰ on per‰‰. H‰nest‰ tehtiin rummunlyˆj‰ er‰‰seen varusv‰kirykmenttiin. FRRNZISKA. Enkˆs arvannutkin! JUST. Fritz takertui er‰‰seen kevytkenk‰iseen olentoon, ei ˆisin koskaan saapunut kotia, teki kaikkialla velkoja herransa nimeen ja tuhansia h‰vyttˆmi‰ kolttosia. Lyhyesti, majuri n‰ki, ett‰ h‰n kaikin mokomin halusi ylenem‰‰n: (matkien hirtt‰mist‰ mykin elein) h‰n siis auttoi h‰net oikealle tielle. FRANZISKA. Voi sit‰ vekaraa! JUST. Mutta tosi juoksija h‰n on, se on varma. Kun herra antoi h‰nelle viidenkymmenen askeleen etumatkan, niin ei h‰n parhaalla ratsullaankaan h‰nt‰ en‰‰ kiinni saanut. Fritz sit‰vastoin saattaa myˆnt‰‰ hirsipuulle tuhannenkin askeleen etumatkan, ja siit‰ panen vaikka p‰‰ni pantiksi, tavoittaa sen sittenkin. Ne kaikki olivat kaiketi h‰nen hyvi‰ yst‰vi‰‰n, neitsyt? Wilhelm ja Philipp, Martin ja Fritz? -- No, Just sulkeutuu h‰nen suosioonsa! (Poistuu.) KOLMAS KOHTAUS. _Franziska_ ja sittemmin _is‰nt‰_. FRANZISKA (joka totisena katsoo h‰nen j‰lkeens‰). Ansaitsinpa tuon pistoksen! -- Kiit‰n kunniasta. Just. Min‰ arvioin rehellisyyden liian v‰h‰p‰tˆiseksi. Otanpa opetuksen onkeen. -- Ah! Sit‰ mies parkaa! (K‰‰ntyy menn‰kseen neidin huoneeseen, kun is‰nt‰ tulee.) ISƒNTƒ. Odottakoon h‰n toki, kaunis lapseni. FRANZISKA. Minulla ei nyt ole aikaa -- ISƒNTƒ. Vain lyhyt tuokio! -- Eikˆ viel‰k‰‰n ole tullut tarkempia tietoja herra majurista? Eih‰n h‰n suinkaan sill‰ tavalla sanonut j‰‰hyv‰isi‰‰n! FRANZISKA. Mill‰ tavalla? ISƒNTƒ. Eikˆ armollinen neiti ole siit‰ kertonut? J‰tetty‰ni h‰net, kaunis lapseni, alas keittiˆˆn, tulin sattumalta takaisin t‰nne saliin -- FRANZISKA. Sattumalta v‰h‰n kuunnellaksenne. ISƒNTƒ. Voi, lapsi kulta, kuinka h‰n voi minusta sellaista ajatella? Is‰nn‰lle ei mik‰‰n sovellu huonommin kuin uteliaisuus. -- Tuskin olin p‰‰ssyt t‰nne, kun armollisen neidin ovi ‰kki‰ lensi auki. Majuri syˆksyi ulos, neiti h‰nen j‰less‰‰n, kummankin liikkeet, katseet, asemat -- sellaista ei voi sanoin kuvata. Neiti tarttui majuriin, t‰m‰ riist‰ytyi irti, neiti tarttui j‰lleen. ªTellheim!ª -- ªNeiti! p‰‰st‰k‰‰ minut!ª -- ªMinne?ª -- N‰in veti majuri neidin portaille saakka. Minua jo pelotti, ett‰ h‰n tempaisi h‰net mukanaan alas. Mutta majuri riist‰ytyikin irti. Neiti pys‰htyi ylimm‰lle portaalle, katsoi h‰nen j‰lkeens‰, huusi h‰nen j‰lkeens‰, v‰‰nteli k‰si‰‰n. Yht‰kki‰ h‰n k‰‰ntyi, juoksi ikkunaan, ikkunasta takaisin portaille, ja sitten t‰‰ll‰ salissa edestakaisin. T‰ss‰ min‰ seisoin, t‰ss‰ h‰n kulki kolmasti ohitseni n‰kem‰tt‰ minua. Vihdoin n‰ytti silt‰ kuin olisi h‰n huomannut minut, mutta Jumala meit‰ auttakoon! luulenpa, ett‰ neiti piti minua h‰nen‰, lapsikulta. ªFranziskaª, huusi h‰n, silm‰t minuun k‰‰ntynein‰, ªolenko nyt onnellinen?ª Sitten h‰n tuijotti kattoon ja taas: ªOlenko nyt onnellinen?ª Sitten h‰n pyyhki kyyneleit‰ silmist‰‰n ja hymyili ja kysyi taas minulta: ªFranziska, olenko nyt onnellinen?ª -- Totisesti, en tiennyt, kuinka oli laitani. Kunnes h‰n juoksi ovelleen ja viel‰ kerran k‰‰ntyi minuun p‰in: ªTulehan toki, Franziska; kuka sinun nyt k‰y s‰‰liksesi?ª -- Ja samalla puikahti pois. FRANZISKA. Voi, herra is‰nt‰, nyt olette n‰hnyt unta. ISƒNTƒ. N‰hnyt unta? Ei, kaunis lapseni, niin perusteellisesti ei unia n‰hd‰. -- Niin, min‰ antaisin mit‰ tahansa, -- min‰ en ole utelias, -- mutta min‰ antaisin mit‰ tahansa, jos lˆyt‰isin avaimen t‰h‰n kaikkeen. FRANZISKA. Avaimen? meid‰n oveemmeko? Herra is‰nt‰, se on tuolla sis‰puolella; me otimme sen pois yˆksi: meit‰ pelottaa. ISƒNTƒ. Ei sellaista avainta; min‰ tarkoitan, kaunis lapseni, ik‰‰nkuin avainta tai selityst‰ tai varsinaista yhteenvetoa kaikesta siit‰, mit‰ n‰in. -- FRANZISKA. Vai niin! -- No, hyv‰sti, herra is‰nt‰. Joko pian saadaan syˆd‰, herra is‰nt‰? ISƒNTƒ. Kaunis lapseni, olinpa miltei unohtaa, mik‰ oikeastaan oli asiani. FRANZISKA. No? mutta aivan lyhyesti -- ISƒNTƒ. Armollisella neidill‰ on viel‰ minun sormukseni: min‰ sanon sit‰ omakseni -- FRANZISKA. Sen ei pid‰ teilt‰ hukkaan joutuman. ISƒNTƒ. En olekaan sen vuoksi huolissani; tahdoin vain siit‰ muistuttaa. N‰keekˆs lapsi, min‰ en edes tahdo sit‰ takaisin. Se on nyt selv‰‰ kuin viisi sormea mist‰ h‰n sormuksen tunsi, ja mink‰t‰hden se oli niin h‰nen sormuksensa n‰kˆinen. Sormus on h‰nen huostassaan parhaassa tallessa. Min‰ en sit‰ en‰‰ ollenkaan halua ja panen toistaiseksi ne sata pistolia, jotka sit‰ vastaan annoin, armollisen neidin laskuun. K‰yh‰n se p‰ins‰, kaunis lapseni? NELJƒS KOHTAUS. _Paul Werner_. _Is‰nt‰_. _Franziska_. WERNER. Tuossa h‰n onkin! FRANZISKA. Sata pistolia? Min‰ luulin, ett‰ sit‰ oli vain kahdeksankymment‰. ISƒNTƒ. Aivan oikein, vain yhdeks‰nkymment‰, vain yhdeks‰nkymment‰. Sen teen, kaunis lapseni, sen teen. FRANZISKA. Kaikki tuo kyll‰ selvi‰‰, herra is‰nt‰. WERNER (joka l‰hestyy heit‰ takaap‰in ja yht‰kki‰ taputtaa Franziskaa olalle). Neitokainen! Neitokainen! FRANZISKA (pel‰styy). Huh! WERNER. ƒlkˆˆn h‰n pel‰stykˆ! -- Neitokainen, neitokainen, n‰en, ett‰ h‰n on siev‰ ja viel‰ ventovieras. -- Ja sievi‰ vieraita ihmisi‰ t‰ytyy varoittaa. -- Neitokainen, neitokainen, varokoon h‰n tuota miest‰! (Osoittaen is‰nt‰‰.) ISƒNTƒ. Kas, mik‰ odottamaton ilo! Herra Paul Werner! Tervetuloa meille, tervetuloa! -- Ah, yh‰ viel‰ kai sama hilpe‰, leikkis‰, rehellinen Werner kuin ennenkin! T‰m‰nkˆ kauniin lapsen pit‰isi varoa minua! Ha, ha ha! WERNER. Karttakoon h‰n kaikkialla tuota miest‰! ISƒNTƒ. Minua! minua! -- Olenko min‰ sitten niin vaarallinen? -- Ha, ha, ha! -- Kuulkoon h‰n toki, kaunis lapseni! Kuinka h‰nt‰ miellytt‰‰ tuollainen leikinlasku? WERNER. H‰nenkaltaisensa selitt‰v‰tkin aina leikiksi sen, kun heille sanotaan suora totuus. ISƒNTƒ. Totuus! ha, ha, ha! -- Yh‰ parempaa, kaunis lapseni, eikˆ niin? Eikˆs osaakin ilvehti‰! Min‰kˆ vaarallinen? -- min‰? -- Parisenkymment‰ vuotta sitten oli tuossa viel‰ v‰h‰n per‰‰. Niin, niin, kaunis lapseni, silloin min‰ olin vaarallinen; silloin siit‰ tiesi yksi ja toinen; mutta nyt -- WERNER. Voi tuota vanhaa narria! ISƒNTƒ. Siin‰p‰ se! Kun vanhenemme, ei meist‰ en‰‰ ole vaaraa. Ei h‰nenk‰‰n k‰y paremmin, herra Werner! WERNER. Hitto viekˆˆn, h‰n on ja pysyy hupsuna! -- Neitokainen, uskonee kai h‰n minulla olevan viel‰ sen verran ‰ly‰, etten nyt puhu siit‰ vaarallisuudesta. Se yksi perkele on h‰nest‰ l‰htenyt ulos, mutta seitsem‰n muuta on h‰neen mennyt sen sijaan. ISƒNTƒ. Oo, kuulkoon h‰n nyt taas! Mitenk‰ h‰n osaakaan kaikki v‰‰nnell‰ ja k‰‰nnell‰! -- Ilveest‰ ilveeseen ja yh‰ uutta ja uutta! Oo, h‰n on erinomainen mies, tuo herra Paul Werner! -- (Franziskalle ik‰‰nkuin korvaan.) Hyvinvoipa mies ja viel‰ naimaton. Kolmen kilometrin p‰‰ss‰ t‰‰lt‰ h‰nell‰ on komea kyl‰tuomarintila. H‰nell‰ sit‰ vasta on saalista sodasta! -- Ja on ollut varusmestarina herra majurin v‰ess‰. Oo, h‰n on sitten meid‰n herra majurimme hyv‰ yst‰v‰! H‰n on sitten hyv‰ yst‰v‰, joka antaisi lyˆd‰ itsens‰ kuoliaaksi h‰nen t‰htens‰! -- WERNER. Niin! ja tuo on sitten minun majurini hyv‰ yst‰v‰! Tuo on sitten hyv‰ yst‰v‰, joka majurin pit‰isi antaa piest‰ kuoliaaksi. ISƒNTƒ. Mit‰? kuinka? -- Ei, herra Werner, tuo ei en‰‰ ole sopivaa leikki‰. -- Min‰kˆ en olisi herra majurin yst‰v‰? -- Ei, tuota leikki‰ min‰ en ymm‰rr‰. WERNER. Just on kertonut minulle kauniita juttuja. ISƒNTƒ. Just? Sit‰p‰ jo arvelinkin, ett‰ Just t‰ss‰ puhuu teid‰n suullanne! Just on h‰ijy, tˆrke‰ ihminen. Mutta t‰ss‰h‰n on t‰m‰ kaunis lapsi saapuvilla; h‰n puhukoon: sanokoon h‰n, enkˆ ole herra majurin yst‰v‰? Enkˆ ole tehnyt h‰nelle palveluksia? Ja miksi en min‰ olisi h‰nen yst‰v‰ns‰? Eikˆ h‰n ole ansiokas mies? Totta on, ett‰ h‰nelle on sattunut kova onni joutua virkaheitoksi, mutta mit‰ se tekee? Kuningas ei voi tuntea kaikkia ansiokkaita miehi‰, ja vaikka h‰n kaikki heid‰t tuntisikin, niin h‰n ei voi kaikkia heit‰ palkita. WERNER. Nuo sanat toi Jumala h‰nen suuhunsa! -- Mutta Just -- tosin ei Justissakaan ole juuri mit‰‰n erikoista, mutta valehtelija Just ei ole: ja jos se on totta, mit‰ h‰n on minulle kertonut -- ISƒNTƒ. Min‰ en halua kuulla sanaakaan koko Justista! Kuten sanottu: puhukoon t‰m‰ kaunis lapsi! (H‰nelle korvaan.) Tiet‰‰kˆs lapsi kulta siit‰ sormuksesta! -- Kertokoon h‰n siit‰ herra Wernerille. Silloin h‰n oppii minut paremmin tuntemaan. Ja ettei tuntuisi silt‰, ett‰ h‰n puhuu vain minun mielikseni, niin en edes halua olla saapuvilla. Min‰ en halua olla saapuvilla, min‰ l‰hden; mutta viel‰ te itsekin n‰ette, herra Werner, viel‰ te itsekin n‰ette, eikˆ Just ole tˆrke‰ herjaaja. VIIDES KOHTAUS. _Paul Werner_. _Franziska_. WERNER. Neitokainen, tunteeko h‰n siis minun majurini? FRANZISKA. Majuri von Tellheiminkˆ? Tietysti min‰ tunnen sen kelpo miehen. WERNER. Eikˆ h‰n olekin kunnon mies? Pit‰‰kˆs h‰n siit‰ miehest‰? -- FRANZISKA. Syd‰meni pohjasta. WERNER. Todellako? N‰keekˆs neitokainen, nyt h‰n n‰ytt‰‰ minusta entist‰kin kauniimmalta. -- Mutta mit‰ palveluksia tuo is‰nt‰ sanoo majurille tehneens‰? FRANZISKA. Enp‰ tosiaankaan tied‰; jollei h‰n mieline lukea sit‰ ansiokseen, mik‰ kaikeksi onneksi sai alkunsa h‰nen roistomaisesta menettelyst‰‰n. WERNER. Olisiko se siis totta, mit‰ Just minulle kertoi? -- (K‰‰ntyen sinnep‰in, mihin is‰nt‰ poistui.) Mik‰ onni, ett‰ livistit tiehesi! -- onko h‰n todellakin karkoittanut majurin huoneestaan? -- Tehd‰ sellaiselle miehelle sellaiset kolttoset, kun tuo aasinp‰‰ arvelee, ettei miehell‰ muka en‰‰ ole rahaa! Majurilla ei muka rahaa? FRANZISKA. Niinkˆ? Vai on majurilla rahaa? WERNER. Kuin hein‰‰! H‰n ei edes tied‰, kuinka paljon h‰nell‰ on. H‰n ei tied‰, kuka h‰nelle on velkaa. Min‰ olen itsekin h‰nelle velkaa ja olen nyt tuomassa siit‰ v‰h‰isen j‰‰nnˆksen. N‰keekˆs neitokainen, t‰ss‰ kukkarossa (jonka h‰n ottaa taskustaan) on sata louisdoria ja t‰ss‰ k‰‰rˆss‰ (jonka h‰n ottaa toisesta taskustaan) sata tukaattia. Kaikki h‰nen rahojaan! FRANZISKA. Todellako? Mutta miksi majuri sitten panttaa tavaroitaan? H‰nh‰n on pantannut er‰‰n sormuksen -- WERNER. Pantannut! ƒlkˆˆn h‰n uskoko sellaisia. Ehk‰p‰ h‰n on halunnut p‰‰st‰ erilleen tuosta joutavasta kapineesta. FRANZISKA. Se ei olekaan mik‰‰n joutava kapine! Se on hyvin kallisarvoinen sormus, taitaapa viel‰ olla rakkaan k‰den antama. WERNER. Sep‰ se. Rakkailta k‰tˆsilt‰! niin, niin! Tuollainen tuo usein mieleen, mit‰ ei juuri mielell‰‰n muistelisi. Senp‰vuoksi se toimitetaankin pois silmist‰. FRANZISKA. Mit‰? WERNER. Talvimajoissa tapahtuu sotilaalle ihmeit‰. Silloin h‰nell‰ ei ole mit‰‰n tekemist‰, h‰n hoitelee terveytt‰‰n ja solmii aikansa kuluksi tuttavuuksia, omasta mielest‰‰n vain talvikaudeksi, mutta se hyv‰syd‰minen hupakko, jonka kanssa h‰n liittojaan solmii, pit‰‰ n‰it‰ elinaikaisina. Yks kaks on sitten pieni sormus sujahutettu sormeen; h‰n ei itsek‰‰n tied‰ miten se siihen joutui. Ja useinpa h‰n luopuisi vaikka sormestaankin, kunhan samalla vain p‰‰sisi eroon sormuksesta. FRANZISKA. Kas vain! ja niinkˆh‰n lie majurinkin k‰ynyt? WERNER. Aivan varmaan. Varsinkin Saksissa; vaikka h‰nell‰ olisi ollut kymmenen sormea kummassakin k‰dess‰, h‰n olisi ne kaikki kaksikymment‰ saanut sormuksia t‰yteen. FRANZISKA (syrj‰‰n). Tuohan kuuluu varsin merkilliselt‰ ja siit‰ siet‰‰ ottaa selko. -- Herra kyl‰tuomari vai herra varusmestari -- WERNER. Neitokainen, jollei h‰nell‰ ole mit‰‰n sit‰ vastaan: herra varusmestari on minusta paremmin mieleen. FRANZISKA. No, herra varusmestari, t‰ss‰ on minulla kirje herra majurilta em‰nn‰lleni. Vien sen kiireesti sis‰‰n ja tulen kohta takaisin. Tahtooko h‰n ehk‰ olla niin hyv‰ ja odottaa t‰‰ll‰ sen aikaa? Haluaisin kovin mielell‰ni jutella h‰nen kanssaan enemm‰nkin. WERNER. Jutteleeko h‰n mielell‰‰n, neitokainen? No miksi ei: menkˆˆn h‰n vain; min‰ juttelen myˆs mielell‰ni; kyll‰ min‰ odotan. FRANZISKA. Oi, odottakoon h‰n siis! (Poistuu.) KUUDES KOHTAUS. _Paul Werner_. Tuo ei ollutkaan mik‰‰n hullumpi neitokainen! Mutta minun ei kuitenkaan olisi pit‰nyt luvata h‰nt‰ odottaa. -- Sill‰ t‰rkeint‰ kai olisi, ett‰ hakisin majurin k‰siini. -- H‰n ei huoli rahoistani ja panttaa mieluummin tavaroitaan? -- Tuostapa h‰net tunnen. Johtuu mieleeni hauska kepponen. -- K‰ydess‰ni kaksi viikkoa sitten kaupungissa pist‰ysin tervehtim‰ss‰ ratsumestarinrouva Marloffia. Tuo vaimo parka makasi sairaana ja valitti miehens‰ j‰‰neen majurille velkaa nelj‰sataa taaleria, eik‰ h‰n tiet‰nyt, miten saada ne maksetuksi. T‰n‰‰n aioin taas k‰yd‰ h‰nen puheillaan; -- aioin sanoa h‰nelle, ett‰ voisin lainata h‰nelle viisisataa taaleria, kunhan saisin maksun pikku tilastani. -- Sill‰ t‰ytyyh‰n minun toimittaa siit‰ edes jonkin verran varmoihin k‰siin, tai muuten se joutuu Persiaan. -- Mutta h‰n oli jo muilla mailla. Ja varmaankaan h‰n ei ole saanut majurille maksetuksi. -- No, niin min‰ teen: ja mit‰ pikemmin, sit‰ parempi. -- ƒlkˆˆn neitokainen panko pahakseen; min‰ en voi odottaa. (L‰htee ajatuksissaan pois ja on tˆrm‰‰m‰isill‰‰n yhteen majurin kanssa, joka tulee h‰nt‰ vastaan.) SEITSEMƒS KOHTAUS. _von Tellheim_. _Paul Werner_. v. TELLHEM. Niin ajatuksissasi, Werner? WERNER. Siin‰h‰n te olette; olin juuri l‰hdˆss‰ teit‰ tervehtim‰‰n uudessa asunnossanne, herra majuri. v. TELLHEIM. Sadatellaksesi minulle entisen asuntoni is‰nt‰‰ silm‰t korvat t‰yteen. J‰t‰ minut h‰nelt‰ rauhaan. WERNER. Sen olisin tehnyt muun ohessa, aivan niin. Mutta oikeastaan aioin vain teit‰ kiitt‰‰, kun hyv‰ntahtoisesti otitte ne sata louisdoria talletettavaksenne. Just j‰tti ne minulle takaisin. Olisin tosin suonut, ett‰ yh‰ edelleenkin niit‰ tallettaisitte. Mutta te olette muuttanut uuteen asuntoon, jota emme tunne kumpainenkaan. Kukapa tiet‰‰, mink‰laista siell‰ on. Siell‰ ne voitaisiin teilt‰ varastaa ja teid‰n olisi ne minulle korvattava; siin‰ ei auttaisi mik‰‰n. En siis todellakaan voi teit‰ kehoittaa niit‰ ottamaan. v. TELLHEIM (hymyillen). Milloin olet k‰ynyt noin varovaiseksi, Werner? WERNER. Oppiihan sit‰. N‰ihin aikoihin ei rahoihinsa n‰hden voi olla kyllin varovainen. -- Sitten oli minulla teille v‰h‰n muutakin asiaa, herra majuri, ratsumestarinrouva Marloffin puolesta; olen juuri tulossa h‰nen luotaan. H‰nen miehens‰h‰n on j‰‰nyt teille velkaa nelj‰sataa taaleria; t‰ss‰ l‰hett‰‰ h‰n teille lyhennykseksi sata tukaattia. J‰‰nnˆksen lupaa h‰n l‰hett‰‰ ensi viikolla. Olen ehk‰ itsekin osaltani syyp‰‰ siihen, ettei h‰n nyt l‰hett‰nyt t‰ytt‰ summaa. Sill‰ h‰n oli minullekin velkaa noin kahdeksankymment‰ taaleria, ja kun h‰n arveli, ett‰ olin tullut h‰nt‰ karhuamaan, -- mik‰ kyll‰ olikin totta, -- niin h‰n suoritti minulle ne ja antoi ne siit‰ k‰‰rˆst‰, jonka h‰n jo oli varannut teit‰ varten. -- Teid‰n k‰y paremmin p‰ins‰ odottaa sataa taalerianne viikon verran kuin minun muutamaa ropoani. -- Tuossa on, Ottakaa! (Ojentaa h‰nelle tukaattik‰‰rˆn.) v. TELLHEIM. Werner! WERNER. Mik‰ teit‰ vaivaa? Mist‰ olette harmistunut? v. TELLHEIM (katkerasti lyˆden otsaansa ja polkien jalkaa). Siit‰, ett‰ et tuonut t‰ytt‰ nelj‰‰sataa taaleria! WERNER. No, no, herra majuri! Ettekˆ siis ole minua ymm‰rt‰nyt? v. TELLHEIM. Juuri siksi, ett‰ olen sinut ymm‰rt‰nyt! Mink‰t‰hden juuri parhaat ihmiset minua t‰n‰‰n eniten kiduttavat! WERNER. Mit‰ te sanotte? v. TELLHEIM. Se kuuluu sinuun vain puolittain! -- Mene, Werner! (Tyˆnt‰en takaisin k‰den, jolla Werner ojentaa h‰nelle tukaatit.) WERNER. Kohta, kun olen p‰‰ssyt n‰ist‰ eroon! v. TELLHEIM. Werner, ent‰ kun nyt saat kuulla, ett‰ Marloffin leski itse oli t‰n‰‰n anivarhain minun luonani? WERNER. Niinkˆ? v. TELLHEIM. Ettei h‰n en‰‰ ole minulle mit‰‰n velkaa? WERNER. Todellako? v. TELLHEIM. Ett‰ h‰n on maksanut minulle joka pennin: mit‰p‰ silloin sanot? WERNER (joka miettii hetkisen). Min‰ sanon, ett‰ olen valehdellut, ja ett‰ t‰m‰ valehteleminen on oikeata koiran virkaa, koskapa siin‰ voi joutua kiikkiin. v. TELLHEIM. Ja h‰peetkˆs? WERNER. Ent‰s sen, joka minut pakottaa sill‰ tavalla valehtelemaan? Eikˆ h‰nenkin pit‰isi h‰vet‰? Katsokaas, herra majuri, jos sanoisin, ettei teid‰n menettelynne minua suututa, niin valehtelisin viel‰ kerran, mutta min‰ en halua en‰‰ valehdella. -- v. TELLHEIM. ƒl‰ vihastu, Werner! Min‰ tunnen syd‰mesi ja rakkautesi minua kohtaan. Mutta min‰ en tarvitse rahojasi. WERNER. Ette tarvitse? Vaan myytte mieluummin ja panttaatte mieluummin ja annatte mieluummin aihetta ihmisten juoruihin? v. TELLHEIM. Ihmiset joutavat tiet‰‰, ettei minulla en‰‰ ole mit‰‰n. Ei pid‰ tekeyty‰ rikkaammaksi kuin on. WERNER. Mutta miksi sitten kˆyhemm‰ksik‰‰n? -- Meill‰ on niin kauvan kun yst‰v‰ll‰mme on. v. TELLHEIM. Minun ei sovi olla sinun velallisesi. WERNER. Ei sovi? -- Jos jonakin helteisen‰ p‰iv‰n‰, kun sek‰ aurinko ett‰ vihollinen ahdisti, teid‰n ratsupalvelijanne oli kadonnut kentt‰ev‰ineen ja te tulitte luokseni ja sanoitte: ªWerner, eikˆ sinulla ole mit‰‰n juotavaa?ª ja min‰ ojensin teille kentt‰pulloni, niin te otitte sen ja joitte, eikˆ niin? Sopiko se? Kautta kurjan sieluni, eikˆ kulaus m‰t‰‰ vett‰ silloin usein ollut suurempiarvoinen kuin kaikki tuo roska! (Vet‰en esille kukkaronkin t‰ynn‰ louisdoreja ja tarjoten h‰nelle kumpaistakin.) Ottakaa, rakas majuri! Kuvitelkaa, ett‰ t‰m‰ on vett‰. T‰m‰nkin on Luoja luonut kaikkia varten. v. TELLHEIM. Sin‰ kidutat minua; kuulithan jo, etten halua olla velallisesi. WERNER. Ensin se ei sopinut; nyt te ette tahdo? Niin, se on toista. (Hiukan harmistuneesti.) Te ette tahdo olla minun velalliseni? Mutta ent‰p‰ jos jo olisitte, herra majuri? Vai ettekˆ ole mit‰‰n velkaa sille miehelle, joka kerran torjui iskun joka oli halkaista teid‰n p‰‰nne, ja toisen kerran iski irti k‰sivarren joka juuri oli laukaisemassa ja l‰hett‰m‰ss‰ kuulan rintaanne? -- Mit‰ enemp‰‰ voitte joutua sille miehelle velkaan? Vai merkitseekˆ kaulani v‰hemm‰n kuin kukkaroni? -- Jos tuo on ylh‰isesti ajateltua, kautta kurjan sieluni, niin on se myˆskin hyvin tymp‰isev‰‰! v. TELLHEIM. Kenen kanssa puhut noin, Werner? Me olemme yksin, nyt voin sen siis sanoa; jos joku kolmas meit‰ kuulisi, olisi se pelkk‰‰ tuulen pieksemist‰. Tunnustan mielihyv‰ll‰, ett‰ minun on kaksi kertaa sinua hengest‰ni kiitt‰minen. Mutta, yst‰v‰, mik‰ olisi minua est‰nyt tilaisuuden tullen tekem‰st‰ puolestasi yht‰ paljon? H‰! WERNER. Vain se, ettei teill‰ ole ollut siihen tilaisuutta! Kuka sit‰ on ep‰illyt, herra majuri? Olenhan n‰hnyt teid‰n satoja kertoja panevan alttiiksi henkenne halvimman sotilaan puolesta, jos h‰nt‰ ahdisteltiin! v. TELLHEIM. Sep‰ se! WERNER. Mutta -- v. TELLHEIM. Miksi et ymm‰rr‰ minua oikein? Min‰ sanon: ei sovi, ett‰ min‰ olen velallisesi; min‰ en tahdo olla velallisesi. Niiss‰ olosuhteissa nimitt‰in, joissa nyt olen. WERNER. Vai sill‰ tavalla! S‰‰st‰tte sen parempiin aikoihin; te haluatte lainata minulta rahoja joskus toiste, kun ette niit‰ tarvitse, kun teill‰ itsell‰nne on ja minulla kenties ei ole. v. TELLHEIM. Ei pid‰ lainata, jollei tied‰ voivansa maksaa takaisin. WERNER. Teid‰ntapaisenne miehen taskut eiv‰t i‰n kaiken tyhjin‰ pysy. v. TELLHEIM. Sin‰h‰n tunnet maailman! -- Ainakaan ei pid‰ ruveta lainaamaan sellaiselta, joka itse tarvitsee rahansa. WERNER. Aivan niin, ja sellainen mies muka olen min‰! Mihin min‰ sit‰ tarvitsisin? -- -- Miss‰ varusmestaria tarvitaan, sielt‰ h‰n saa elatuksensakin. v. TELLHEIM. Sin‰ tarvitset rahasi voidaksesi p‰‰st‰ ylemm‰ksi kuin varusmestari, p‰‰st‰ksesi eteenp‰in uralla, jolla rahattomana ansiokkainkin j‰‰ takapajulle. WERNER. Ylemm‰ksi kuin varusmestari? Sellaisia en ajattele. Olen hyv‰ varusmestari, vaan minusta saattaisi helposti tulla huono ratsumestari ja varmasti viel‰ huonompi kenraali. Kokemuksesta sen tiet‰‰. v. TELLHEIM. ƒl‰ tee mit‰‰n sellaista, ett‰ minun t‰ytyy ajatella sinusta sopimattomia, Werner! En ole tullut juuri hyvilleni siit‰, mit‰ Just minulle kertoi. Olet myynyt tilasi ja aiot taas l‰hte‰ kiertelem‰‰n. ƒl‰ saata minua uskomaan, ett‰ rakastat sek‰ tuota tointa ett‰ myˆskin sit‰ rajua, kevytmielist‰ el‰mistapaa, joka valitettavasti on siihen yhdistetty. Sotilaana on oltava maansa puolesta tahi rakkaudesta siihen asiaan, jonka puolesta taistellaan. Palvella tarkoituksetta t‰n‰‰n t‰‰ll‰, huomenna tuolla on samaa kuin matkustella niinkuin teurastajarenki, ei enemp‰‰. WERNER. No niin, herra majuri, min‰ seuraan siis teit‰. Te tied‰tte paremmin, mik‰ sopii. Min‰ j‰‰n teid‰n luoksenne. -- Mutta, rakas majuri, ottakaa toki toistaiseksi rahani. T‰n‰‰n tai huomenna on asianne ratkaistu. Te voitte saada rahoja koko joukon. Teid‰n t‰ytyy sitten antaa ne korkoineen takaisin. Min‰h‰n teen sen vain korkojen takia. v. TELLHEIM. Vaiti siit‰! WERNER. Kautta kurjan sieluni, min‰ teen sen vain korkojen takia! -- Kun toisinaan ajattelin: Miten k‰y sinun, kun vanhuus saapuu? kun olet isketty pataluhaksi? kun sinulla ei ole en‰‰ mit‰‰n? kun sinun on l‰hdett‰v‰ kerjuulle? -- niin ajattelin taas: Ei, sin‰ et l‰hde kerjuulle; sin‰ menet majuri Tellheimin luokse; h‰n on jakava kanssasi viimeisen pennins‰; h‰n el‰tt‰‰ sinut kuolemaan asti; h‰nen luonansa saatat kuolla rehellisen‰ miehen‰. v. TELLHEIM (tarttuen Wernerin k‰teen). Ja, toveri, niinkˆ et en‰‰ ajattele? WERNER. En, niin en en‰‰ ajattele. -- Ken ei minulta mit‰‰n huoli, kun h‰n tarvitsee ja minulla on, h‰n ei minulle mit‰‰n annakaan, kun h‰nell‰ on ja min‰ tarvitsen. -- Hyv‰ on! (Aikoo l‰hte‰.) v. TELLHEIM. Ihminen, ‰l‰ saata minua raivoihini! Mihin l‰hdet? (Pid‰tt‰‰ h‰nt‰.) Jos nyt kunniani kautta vakuutan, ett‰ minulla viel‰ on rahaa; jos kunniani kautta lupaan, ett‰ sinulle ilmoitan, kun ei minulla en‰‰ ole; ett‰ sin‰ olet ensim‰inen ja ainoa, jolta mit‰‰n lainaan: -- oletko silloin tyytyv‰inen? WERNER. T‰ytyyh‰n minun! -- Antakaa k‰tenne, herra majuri. v. TELLHEIM. T‰ss‰, Paul! -- Ja nyt ei siit‰ sen enemp‰‰. -- Tulin t‰nne puhutellakseni er‰st‰ tyttˆ‰ -- KAHDEKSAS KOHTAUS. _Franziska_ (neidin huoneesta). _v. Tellheim_. _Paul Werner_. FRANZISKA (astuessaan sis‰‰n). Oletteko viel‰ t‰‰ll‰, herra varusmestari? -- (Huomatessaan Tellheimin.) Ja tekin olette t‰‰ll‰, herra majuri? -- Tuossa tuokiossa olen k‰skett‰v‰n‰nne. (Menee nopeasti takaisin huoneeseen.) YHDEKSƒS KOHTAUS. _v. Tellheim_. _Paul Werner_. v. TELLHEIM. Siin‰ h‰n oli! -- Mutta sin‰h‰n tunnet h‰net? WERNER. Niin, min‰ tunnen tuon neitokaisen. -- v. TELLHEIM. Mutta eth‰n sin‰, jos oikein muistan, ollut luonani, kun minulla oli talvimajani Th¸ringiss‰? WERNER. En ollut, silloin olin Leipzigiss‰ hankkimassa vaatevarastoja. v. TELLHEIM. Mist‰ siis h‰net tunnet? WERNER. Tuttavuutemme on vastasyntynyt. Se alkoi t‰n‰‰n. Mutta nuori tuttavuus on l‰mmint‰. v. TELLHEIM. Siis olet kai jo n‰hnyt h‰nen neitins‰kin? WERNER. Neitikˆ siis on h‰nen arvoisa em‰nt‰ns‰? H‰n sanoi minulle teid‰n tuntevan h‰nen herrasv‰kens‰. v. TELLHEIM. Johan sen kuulit! Th¸ringin ajoilta. WERNER. Onko se neiti nuori? v. TELLHEIM. On. WERNER. Ja kaunis? v. TELLHEIM. Hyvin kaunis. WERNER. Rikas? v. TELLHEIM. Hyvin rikas. WERNER. Pid‰ttekˆ te neidist‰ yht‰ paljon kuin tytˆst‰kin? Seh‰n olisi erinomaista! v. TELLHEIM. Mit‰ tarkoitat? KYMMENES KOHTAUS. _Franziska_ (saapuu j‰lleen kirje k‰dess‰). _v. Tellheim_. _Paul Werner_. FRANZISKA. Herra majuri -- v. TELLHEIM. Rakas Franziska, en ole edes ehtinyt viel‰ lausua sinua tervetulleeksi. FRANZISKA. Ajatuksissanne lienette sen jo kumminkin tehnyt. Tied‰n, ett‰ pid‰tte minusta. Niin min‰kin teist‰. Mutta siin‰ ette tee ollenkaan kiltisti, ett‰ te saatatte ihmiset, jotka teist‰ pit‰v‰t, niin levottomiksi. WERNER (itsekseen). Haa, nyt huomaan. Oikeassa ollaan! v. TELLHEIM. Se on kohtaloni, Franziska! -- Annoitko h‰nelle kirjeeni? FRANZISKA. Annoin, ja t‰ss‰ min‰ tuon teille -- (Ojentaa h‰nelle kirjeen.) v. TELLHEIM. Vastauksenko? FRANZISKA. Ei, vaan oman kirjeenne takaisin. v. TELLHEIM. Mit‰? Eikˆ h‰n halua sit‰ lukea? FRANZISKA. Kyll‰ kai h‰n haluaisi, -- mutta -- me emme oikein osaa lukea kirjoitettua. v. TELLHEIM. Kujeilija! FRANZISKA. Ja me arvelemme, ettei kirjeitten kirjoittaminen ole keksitty niit‰ varten, jotka voivat suullisesti seurustella kesken‰ns‰, jos vain haluavat. v. TELLHEIM. Mik‰ tekosyy! H‰nen t‰ytyy se lukea. Se sis‰lt‰‰ puolustukseni, -- kaikki syyt ja perusteet -- FRANZISKA. Ne tahtoo neiti kuulla teilt‰ itselt‰nne, ei lukea. v. TELLHEIM. Kuulla minulta itselt‰ni? Jottako jokainen h‰nen sanansa, jokainen h‰nen ilmeens‰ minut saisi h‰milleni: jottako min‰ jokaisessa h‰nen katseessaan tuntisin tappioni koko suuruuden? -- FRANZISKA. Ilman armoa! -- Ottakaa! (Antaa h‰nelle kirjeen.) H‰n odottaa teit‰ kello kolmen ajoissa. H‰n aikoo l‰hte‰ ajelemaan ja kaupunkia katselemaan. Teid‰n on l‰hdett‰v‰ h‰nen kanssaan. v. TELLHEIM. Ajelemaanko? FRANZISKA. Ja mit‰s annatte, jos p‰‰st‰n teid‰t l‰htem‰‰n kahden kesken? Min‰ j‰‰n kotia. v. TELLHEIM. Kahden kesken? FRANZISKA. Komeissa, suljetuissa vaunuissa. v TELLHEIM. Mahdotonta! FRANZISKA. Niin, niin! Vaunuissa on herra majurin kestett‰v‰ kiipelins‰! sielt‰ ei p‰‰se livist‰m‰‰n. Siksip‰ tapahtuukin n‰in. -- Lyhyesti, te tulette, herra majuri, ja t‰sm‰lleen kello kolme. -- No? Teh‰n halusitte minuakin puhutella kahden kesken. Mit‰ teill‰ siis on sanottavaa? -- Vai niin, me emme ole kahden kesken. (Katsellen Werneri‰.) v. TELLHEIM. Olemme, Franziska, me olemme kahden kesken. Mutta koska neiti ei ole lukenut kirjett‰, niin ei minulla ole sinulle en‰‰ mit‰‰n sanottavaa. FRANZISKA. Vai niin? Olemme siis sittenkin kahden kesken? Teill‰ siis ei ole herra varusmestarilta mit‰‰n salattavaa? v. TELLHEIM. Ei, ei mit‰‰n. FRANZISKA. Minusta tuntuu kumminkin, ett‰ pit‰isi olla jotakin. v. TELLHEIM. Kuinka niin? WERNER. Miksi niin, neitokainen? FRANZISKA. Varsinkin er‰‰nlaatuiset salaisuudet. -- Kaikki kaksikymment‰, herra varusmestari? -- (Kohottaen molemmat k‰tens‰ hajalla sormin.) WERNER. St! st! Neitokainen, neitokainen! v. TELLHEIM. Mit‰ se merkitsee? FRANZISKA. Yks kaks se sujahtaa sormeen, herra varusmestari? (Ik‰‰nkuin pist‰isi sormuksen nopeasti sormeen.) v. TELLHEIM. Mik‰ teill‰ on? WERNER. Neitokainen, neitokainen, ymm‰rt‰nee h‰n kai leikki‰? v. TELLHEIM. Werner, et suinkaan lie unohtanut, mit‰ olen sinulle usein muistuttanut, ett‰ on er‰s asia, josta ei koskaan pid‰ laskea leikki‰ naisten kanssa? WERNER. Kautta kurjan sieluni, min‰ olen tainnut sen unohtaa! -- Neitokainen, min‰ pyyd‰n -- FRANZISKA. No, jos se oli leikki‰; t‰ll‰ kertaa voin sen antaa anteeksi. v. TELLHEIM. Jos minun siis v‰ltt‰m‰tt‰ on tultava, Franziska: niin toimita kuitenkin siten, ett‰ neiti viel‰ sit‰ ennen lukee kirjeen. Se s‰‰st‰isi minulta kiusan ajatella viel‰ kerran ja puhua viel‰ kerran asioista, jotka niin mielell‰ni haluaisin unohtaa. Tuossa on, anna se h‰nelle! (K‰‰nt‰ess‰‰n kirjeen toisinp‰in ja aikoessaan sen ojentaa h‰nelle huomaa h‰n, ett‰ se on avattu.) Mutta n‰enkˆ oikein? Kirjeh‰n on avattu, Franziska. FRANZISKA. Taitaapa olla. (Tarkastaa sit‰.) Totisesti, se on avattu. Kukahan sen sitte lienee avannut? Mutta lukeneet me emme sit‰ todellakaan ole, herra majuri, emme todellakaan. Emmek‰ me sit‰ haluakaan lukea; sill‰ sen kirjoittaja saapuu itse. Tulettehan te, ja tied‰ttekˆ mit‰, herra majuri? ƒlk‰‰ tulko tuollaisena kuin nyt olette: saappaissa, tukka tuskin k‰herrettyn‰. Teille t‰ytyy suoda anteeksi, te tuskin saatoitte aavistaa tapaavanne meit‰. Tulkaa solkikengiss‰, ja k‰herrytt‰k‰‰ tukkanne. -- Tuolla tavalla te n‰yt‰tte minusta liian urhoolliselta, liian preussil‰iselt‰. v. TELLHEIM. Min‰ kiit‰n sinua, Franziska. FRANZISKA. Te n‰yt‰tte silt‰ kuin olisitte viime yˆn ollut taistelukent‰ll‰. v. TELLHEIM. Ehk‰p‰ olet oikeassa. FRANZISKA. Mekin pukeudumme aivan kohta ja sitten syˆmme. Me pyyt‰isimme mielell‰mme teit‰ syˆm‰‰n kanssamme, mutta l‰sn‰olonne saattaisi olla esteen‰ syˆmisellemme, ja katsokaas, niin kovin rakastuneita me emme ole, ettei meid‰n olisi n‰lk‰. v. TELLHEIM. Min‰ l‰hden! Franziska, valmista sin‰ h‰nt‰ v‰h‰isen t‰ll‰v‰lin, ettei minun tarvitsisi joutua halveksittavaksi h‰nen silmiss‰‰n eik‰ omissakaan silmiss‰ni. -- Tule, Werner, sinun on syˆt‰v‰ kanssani. WERNER. T‰m‰nkˆ talon pˆyd‰ss‰? Silloin en saisi suustani alas palaakaan. v. TELLHEIM. Minun omassa huoneessani. WERNER. No, sitten seuraan teit‰ heti. Viel‰ vain sananen t‰lle neitokaiselle. v. TELLHEIM. Ei ole hullumpaa! (Poistuu.) YHDESTOISTA KOHTAUS. _Paul Werner_. _Franziska_. FRANZISKA. No, herra varusmestari? -- WERNER. Neitokainen, kun min‰ palaan, onko minunkin tultava siistitymp‰n‰? FRANZISKA. Tulkoon h‰n miten haluaa, herra varusmestari; minun silmill‰ni ei ole mit‰‰n h‰nt‰ vastaan. Mutta sit‰ enemm‰n on korvieni pidett‰v‰ varansa h‰neen n‰hden. -- Kaksikymment‰ sormea, kaikki sormuksia t‰ynn‰! Ai, ai, herra varusmestari! WERNER. Ei, neitokainen, juuri siit‰ minun olikin viel‰ puhuttava: min‰ vain ilvehdin ilman aikojani! Ei siin‰ ole v‰h‰‰k‰‰n per‰‰. Kyll‰h‰n _yksikin_ sormi riitt‰‰. Ja monet sadat kerrat olen min‰ majurin kuullut sanovan: ªSe on roisto sotilaaksi, joka saattaa pett‰‰ tyttˆlapsen!ª -- Sill‰ tavalla ajattelen min‰kin, neitokainen. Luottakoon h‰n siihen! -- Minun t‰ytyy t‰st‰ rient‰‰ majurin j‰lkeen. -- Maistukoon ruokanne, neitokainen! (Poistuu.) FRANZISKA. Samaten, herra varusmestari! -- Luulenpa, ett‰ tuo mies miellytt‰‰ minua! (H‰nen aikoessaan l‰hte‰ huoneeseen tulee neiti h‰nt‰ vastaan.) KAHDESTOISTA KOHTAUS. _Neiti_. _Franziska_. NEITI. Joko majuri taas on poissa? -- Franziska, luulen nyt j‰lleen olevani kyllin rauhallinen, ett‰ olisin voinut pid‰tt‰‰ h‰net t‰‰ll‰. FRANZISKA. Ja min‰ saatan teid‰t viel‰kin rauhallisemmaksi. NEITI. Sit‰ parempi! H‰nen kirjeens‰, oi, h‰nen kirjeens‰! Jokaiselta rivilt‰ puhui rehellinen, jalo mies. Kaikki h‰nen estelyns‰ omistaa minua omakseen vakuutti minulle h‰nen rakkauttaan. -- H‰n lienee huomannut, ett‰ olimme lukeneet kirjeen. -- Olkoon huomannut, jos h‰n vain tulee. Tuleehan h‰n aivan varmasti? -- Vain hiukan liian ylpe‰lt‰, Franziska, n‰ytt‰‰ minusta h‰nen menettelyns‰. Sill‰ ylpeytt‰, anteeksiantamatonta ylpeytt‰ on, kun ei halua rakastetulleenkaan olla onnestaan kiitoksen velassa! Jos h‰n antaa minun tuntea t‰m‰n liian selv‰sti, Franziska -- FRANZISKA. Niin aiotte h‰nest‰ luopua? NEITI. Kas vain! Joko h‰n j‰lleen k‰y s‰‰liksesi? Ei, rakas hupakko, yhden ainoan vian t‰hden ei miehest‰ luovuta. Ei, mutta mieleeni on juolahtanut kepponen, kiusata h‰nt‰ hiukan t‰m‰n ylpeytens‰ t‰hden samanlaisella ylpeydell‰. FRANZISKA. No, sittenh‰n te jo olettekin eritt‰in rauhallinen, neiti hyv‰, kun mielenne jo taas on kepposissa. NEITI. Niin olenkin; tulehan. Sinullakin on siin‰ oraa osasi. (L‰htev‰t huoneeseensa.) _(Kolmannen n‰ytˆksen loppu.)_ NELJƒS NƒYT÷S. ENSIMƒINEN KOHTAUS. _(N‰ytt‰mˆ: neidin huone.)_ _Neiti_ (t‰ydellisesti ja rikkaasti, mutta aistikkaasti puettuna) _Franziska_. (Nousevat pˆyd‰st‰, josta palvelija korjaa astiat.) FRANZISKA. Te ette mitenk‰‰n viel‰ liene syˆnyt kyll‰ksenne, armollinen neiti. NEITI. Niinkˆ luulet, Franziska? Ehk‰p‰ en ollut n‰liss‰ni pˆyt‰‰n istuutuessanikaan. FRANZISKA. Olimme sopineet siit‰, ettei h‰nt‰ aterian aikana mainittaisi. Mutta meid‰n olisi pit‰nyt p‰‰tt‰‰ olla h‰nt‰ ajattelemattakin. NEITI. Todellakin, min‰ en ole ajatellut muuta kuin h‰nt‰. FRANZISKA. Sen kyll‰ huomasin. Min‰ yritin puhella sadoista seikoista, ja te vastasitte aina hullusti. (Er‰s toinen palvelija tuo kahvia.) T‰ss‰ tulee ravintoa, jonka ‰‰ress‰ pikemminkin k‰y antautuminen haaveilujen valtaan. Armas, kaihomielinen kahvikulta! NEITI. Haaveilujen? Min‰ en haaveile. Mietin vain sit‰ l‰ksytyst‰, jonka h‰nelle annan. Oletko minut oikein k‰sitt‰nyt, Franziska? FRANZISKA. Olen toki; mutta parasta olisi, ett‰ h‰n s‰‰st‰isi meilt‰ sen vaivan. NEITI. Saatpa n‰hd‰, ett‰ tunnen h‰net perinpohjin. Tuo mies, joka minua nyt kaikkine rikkauksilleni hyljeksii, on taisteleva minusta koko maailmaa vastaan saatuaan kuulla, ett‰ olen onneton ja hylj‰tty. FRANZISKA (hyvin vakavasti). Ja tuo tuollainen kutkuttanee ‰‰rettˆm‰sti mit‰ hienostuneinta itserakkautta. NEITI. Tapaintuomari! Katsoppas vain! ƒsken sai h‰n minut kiinni turhamaisuudesta, nyt itserakkaudesta. -- No, anna minun olla, rakas Franziska. Sin‰h‰n saat tehd‰ varusmestarillesi, mit‰ haluat. FRANZISKA. Minun varusmestarilleni? NEITI. Niin, jos sen viel‰ lis‰ksi kiell‰t, niin on kaikki kuin ollakin pit‰‰. -- En ole viel‰ h‰nt‰ n‰hnyt, mutta joka sanasta, mink‰ h‰nest‰ olet puhunut, ennustan sinulle h‰nest‰ miest‰. TOINEN KOHTAUS. _Riccaut de la Marliniere_. _Neiti Franziska_. RICCAUT (viel‰ oven ulkopuolella). Est-il permis, monsieur le major? FRANZISKA. Mit‰ se on? Aikooko tuo t‰nne? (L‰hestyen ovea.) RICCAUT. Parbleu! Mine on veerin. -- Mais non. -- Mine ei on veerin. -- C'est sa chambre -- FRANZISKA. Armollinen neiti, t‰m‰ herra varmaankin luulee viel‰ tapaavansa majuri von Tellheimin t‰‰ll‰. RICCAUT. Niin on! -- Le major de Tellheirn; juste, ma belle enfant, c'est lui que je cherche. O˘ est-il? FRANZISKA. H‰n ei en‰‰ asu t‰‰ll‰. RICCAUT. Comment? viele sitten nelikolmatta tunti teele asu? Ja ei ene teele asu? Misse asu hen siis? NEITI (l‰hestyy h‰nt‰). Hyv‰ herra, -- RICCAUT. Ah, madame, -- mademoiselle -- teiden armo, anta anteks -- NEITI. Hyv‰ herra, teid‰n erehdyksenne on varsin hyvin ymm‰rrett‰viss‰ ja ihmettelynne on aivan luonnollista. Herra majuri on hyv‰ntahtoisesti luovuttanut huoneensa minulle, jonka t‰‰ll‰ vieraana oli vaikea lˆyt‰‰ kattoa p‰‰ns‰ p‰‰lle. RICCAUT. Ah voilý de ses politesses! C'est un trËs -- galant-homme que ce major! NEITI. Mutta mihin h‰n on muuttanut, -- sit‰ en, h‰pe‰ kyll‰, todellakaan tied‰. RICCAUT. Teiden armo ei tiet‰? C'est dommage; j'en suis f‚chÈ. NEITI. Minun olisi todellakin pit‰nyt ottaa siit‰ selko. H‰nen yst‰v‰ns‰ k‰ynev‰t viel‰ h‰nt‰ t‰‰lt‰ etsim‰ss‰. RICCAUT. Mine on hyvin henen ysteve, teiden armo -- NEITI. Franziska, etkˆ sin‰ tied‰? FRANZISKA. En, armollinen neiti. RICCAUT. Mine henelle puhua hyvin terkki. Mine henelle tuo yks nouvelle, miste hen saa hyvin lysti. NEITI. Sit‰ enemm‰n olen pahoillani. -- Mutta toivon saavani h‰nt‰ pian puhutella. Jos on yhdentekev‰‰, kenen suusta h‰n saa kuulla tuon hyv‰n uutisen, niin tarjoudun min‰, hyv‰ herra -- RICCAUT. Mine ymmere. -- Mademoiselle parle franÁois? Mais sans doute; telle que je la vois! -- La demande etoit bien impolie; vous me pardonnerÈs, mademoiselle -- NEITI. Hyv‰ herra -- RICCAUT. Ei? Te ei puhuta franska, teiden armo. NEITI. Hyv‰ herra, Ranskassa yritt‰isin sit‰ puhua. Mutta miksi t‰‰ll‰? Min‰h‰n kuulen, ett‰ te minua ymm‰rr‰tte, hyv‰ herra. Ja min‰, hyv‰ herra, ymm‰rt‰nen teit‰ kai myˆskin; puhukaa mit‰ haluatte. RICCAUT. Hyve, hyve! Mine voin myˆs selvite teten. -- SachÈs donc, mademoiselle. -- Teiden armo pite siis tiete, ett‰ mine tule ministeri pˆideste -- se ministeri -- se ministeri -- mike ole se ministeri, kun asu siell -- pitke katu? -- suuri tori? -- NEITI. Olen t‰‰ll‰ viel‰ aivan vieras. RICCAUT. No, sota-asiain ministeri. -- Siell mine sˆi peivellinen; -- mine syˆ ý l'ordinaire henne luona, -- ja siell me tuli puhe majori Tellheim; et le ministre m'a dit en confidence, car Son Excellence est de mes amis, et il n'y a point de mystËres entre nous. -- Henen ylheisyys, mine tahto sano, on minulle usko, ett‰ meiden majorin asia on pika loppumas ja hyvi loppumas. Hen on laitta yks rapport kuningan tykˆ, ja kuningas on teke peetˆs tout-ý-fait en faveur du major. -- Monsieur, m'a dit Son Excellence, vous comprenÈs bien, que tout depend de la maniere, dont on fait en visager les choses au Roi, et vous me connoissÈs. Cela fait un trËs-joli garÁon que ce Tellheim, et ne sais-je pas que vous l'aimÈs? Les amis de mes amis sont aussi les miens. Il coute un peu cher au Roi ce Tellheim, mais est-ce que l'on sert les Rois pour rien? Il faut s'entr'aider en ce monde; et quand il s'agit de pertes, que ce soit le Roi, qui en fasse, et non pas un honnÍt-homme de nous autres. Voilý le principe, dont je ne me depars jamais. -- Mite teide armo sano teste? Eikˆ totta, se ole kilti mies? Ah que Son Excellence a le coeur bien placÈ! Hen on au reste minule vakutta, jos majori ei jo sai une lettre de la main -- yks kuninkallinen k‰sikirje, ett‰ hen on saa se tenepeive infailliblement. NEITI. Tietysti, hyv‰ herra, t‰m‰ tieto suuresti ilahduttaa majuri von Tellheimi‰. Haluaisin vain samalla mainita h‰nelle sen yst‰v‰n nimen, joka niin hartaasti ottaa osaa h‰nen onneensa -- RICCAUT. Minu nimi toivo teiden armo? -- Vous voyÈs en moi -- teiden armo nehde minussa le chevalier Riccaut de la Marliniere, seigneur de Pret-au-val, de la branche de Prensd'or. -- Teiden armo joutu ihmetys, kun huoma minun olla niin suuri, suuri p‰rhe, qui est veritablement du sang royal. -- Il faut le dire; je suis sans doute le cadet le plus avantureux, que la maison a jamais eu. -- Mine on palvella minun ykstoistas ikevuosi asti. Yks affaire d'honneur sai minun lehti pako. Sitte mine palvella henen paavillinen pyhyys, San Marinon republik, Puolan kruunu ja Staaten-General, siihen asti kun mine lopulta joutu tennen. Ah, mademoiselle, que je voudrois n'avoir jamais vu ce pais-la! Jos mine sai jeede palvella Staaten-General, niin mine nyt pites olla ainakin eversti. Mut teele mine aina vain olla capitaine, ja sitten viele olla pois pantu capitaine -- NEITI. Se on kovin murheellista. RICCAUT. Oui, mademoiselle, me voilý reformÈ, et par-lý mis sur le pavÈ! NEITI. Min‰ valitan suuresti. RICCAUT. Vous Ítes bien bonne, mademoiselle. -- Ei, teede ei tunte oma arvo. He tahto minunlainen mies reformir! -- Mies, joka viele liseks tesse palvelussa on itsen rouinir! -- Mine on itse anta lise enempi kun kaksikymmentuhat livres. Mite minula nyt on? Tranchons le mot; je n'ai pas le sou, et me voilý exactement vis-ý-vis du rien. NEITI. S‰‰lin teit‰ sanomattomasti. RICCAUT. Vous Ítes bien bonne, mademoiselle. Mut niin kun on tapa sano: paha onni laaha mukanas henen veli; qu'un malheur ne vient jamais seul: niin kevi minun kans. Minkelaisi yks honnÍt-homme kuin on minun extraction, voi keytte muu resource kun peli? Nyt mine on aina pelata onnen kans, kun mine ei onni kaipanut. Nyt kun mine sen kaipan, mademoiselle, je joue avec un guignon, qui surpasse toute croyance. Nyt viisitoista peivene ei on kulunut yks ainoa, ettei he on otta pois kaikki. Viele eilen he otta minult pois kaikki kolme kerta. Je sais bien, qu'il y avoit quelque chose de plus que le jeu. Car parmi mes pontes se trouvoient certaines dames -- Mine ei tahto sano enempi. Teyty olla galant naiset kans. He onkin tene peive minu invitir anta revanche, mais ... vous m'entendÈs, mademoiselle. -- Teyty ensin tiete miste elet‰, ennenkun saa, miste pelata -- NEITI. Toivottavasti ette, hyv‰ herra -- RICCAUT. Vous Ítes bien bonne, mademoiselle -- NEITI (vie Franziskan syrj‰‰n). Franziska, tuota miest‰ tulee todellakin s‰‰li. Pahastuisikohan h‰n, jos tarjoisin h‰nelle v‰h‰n? FRANZISKA. Eip‰ h‰n juuri silt‰ n‰yt‰. NEITI. Hyv‰! -- Hyv‰ herra, kuulin, -- ett‰ pelaatte, ett‰ h‰vi‰tte; ep‰ilem‰tt‰ paikoissa, joissa jotakin voisi voittaakin. Minun t‰ytyy tunnustaa, ett‰ min‰ itsekin -- pelaan hyvin mielell‰ni -- RICCAUT. Tant mieux, mademoiselle, tant mieux! Tous les gens d'esprit aiment le jeu ý la fureur. NEITI. Ett‰ voitan hyvin mielell‰ni; hyvin mielell‰ni j‰t‰n rahani miehen huostaan, joka -- osaa pelata. -- Olisitteko, hyv‰ herra, taipuvainen ottamaan minut osalliseksi peliin? suomaan minulle osan panoksestanne? RICCAUT. Comment, mademoiselle, vous voulÈs Ítre de moitiÈ avec moi? De tout mon coeur. NEITI. Ensi aluksi vain v‰h‰p‰tˆisell‰ summalla -- (Menee ottamaan rahaa lippaasta.) RICCAUT. Ah, mademoiselle, que vous Ítes charmante! -- NEITI. T‰ss‰ on, mink‰ ‰skett‰in voitin, ainoastaan kymmenen pistolia -- h‰pe‰ kyll‰ vain n‰in v‰h‰n -- RICCAUT. DonnÈs toujours, mademoiselle, donnÈs. (Ottaa rahan.) NEITI. Teid‰n panoksenne on ep‰ilem‰tt‰ varsin tuntuva, hyv‰ herra -- RICCAUT. Niin, oikken tuntuva. Kymene pistoli? Teiden armo pite olla interessir minun panos kolme osa, pour le tiers. Kolme osa kyll olla -- vehen enempi. Mut kauniin naisen kans ei pide olla niin tarkka. Mine toivotan itselle onni, kun telle tavalla joutu liaison teiden armo kans, et de ce moment je recommence ý bien augurer de ma fortune. NEITI. Mutta min‰ en voi olla l‰sn‰, kun pelaatte, hyv‰ herra. RICCAUT. Miks teiden armo pite olla lesne? Me muut pelajat olla reheliset ihmiset toinen toisten kans. NEITI. Jos meit‰ onnestaa, hyv‰ herra, niin tuotte kai minulle oman osani. Mutta jollei meit‰ onnesta -- RICCAUT. Niin mine tule nouta rekryytit. Eikˆ totta, teiden armo? NEITI. Pitk‰n p‰‰lle saattaisivat rekryytit loppua. Puolustakaa siis rahojamme hyvin, hyv‰ herra. RICCAUT. Mine teiden armo minun pite? yks moukka? yks tyhme piru? NEITI. Suokaa anteeksi -- RICCAUT. Je suis des bons, mademoiselle. SavÈs-vous ce que cela veut dire? Mine ole ulosoppinut -- NEITI. Mutta etteh‰n, hyv‰ herra -- RICCAUT. Je sais monter un coup -- NEITI (ihmetellen). Todellako? RICCAUT. Je file la carte avec une adresse -- NEITI. ƒlk‰‰ nyt! RICCAUT. Je fais sauter la coupe avec une dexteritÈ -- NEITI. Ette suinkaan te, hyv‰ herra --? RICCAUT. Mite ei? Teiden armo, mite ei? DonnÈs-moi un pigeonneau ý plumer, et -- NEITI. Pelaatte v‰‰rin? pet‰tte? RCCAUT. Comment, mademoiselle? Vous appellÈs cela petette? Corriger la fortune, l'enchainer sous ses doigts, Ítre s˚r de son fait, site te saksalainen sano pette? Pette? Oo, mike se teiden kieli on kˆihe kieli! mike paksu kieli! NEITI. Ei, hyv‰ herra, jos niin arvelette -- RICCAUT. LaissÈs-moi faire, mademoiselle, ja ole te rauhalinen. Mite se teile kuulu, kuinka mine pela? -- Jo riitte, huomena teiden armo neke minun sata pistoli kans tai ei ensink‰ neke minu. -- Votre trÈs-humble -- (Poistuu kiireesti.) NEITI (katsoo h‰nen j‰lkeens‰ h‰mm‰styneen‰ ja inhoten). Toivon j‰lkimm‰ist‰, hyv‰ herra, j‰lkimm‰ist‰! KOLMAS KOHTAUS. _Neiti_. _Franziska_. FRANZISKA (harmistuneena). Saanko en‰‰ sanaa suustani? Kaunista! kaunista! NEITI. Ivaa vain; min‰ ansaitsen ivasi. (Hetkisen mietitty‰‰n, tyyntyneemmin.) ƒl‰ ivaa, Franziska; en sit‰ ansaitse. FRANZISKA. Erinomaista! Nyt te menettelitte mit‰ herttaisimmin, autoitte tuon veijarin j‰lleen jaloilleen. NEITI. Tarkoitukseni oli auttaa onnetonta. FRANZISKA. Ja mik‰ parasta: tuo mies pit‰‰ teit‰ vertaisenaan. Oo, min‰ rienn‰n h‰nen j‰lkeens‰ ja otan h‰nelt‰ rahat takaisin. (Aikoo l‰hte‰.) NEITI. Franziska, ‰l‰ anna kahvin aivan j‰‰hty‰, kaada kuppeihin. FRANZISKA. H‰nen t‰ytyy antaa teid‰n rahanne takaisin; te olette p‰‰tt‰nyt toisin; te ette halua pelata h‰nen toverinaan. Kymmenen pistolia! Kuulittehan te, neiti, ett‰ h‰n oli kerj‰l‰inen! (Neiti kaataa itse t‰ll‰v‰lin kahvin kuppeihin.) Kuka antaisi kerj‰l‰iselle niin paljon? Ja viel‰ koettaisi s‰‰st‰‰ h‰nelt‰ nˆyryytyksen saada ne kerj‰‰m‰ll‰? Ja tuon armeliaan, joka jalomielisyydest‰ haluaa olla tuntematta h‰nt‰ kerj‰l‰iseksi, tuntee tuo kerj‰l‰inen vuorostaan v‰‰rin. Pit‰k‰‰ hyv‰n‰nne, neiti, jos h‰n katsoo lahjanne kukaties miksi -- (Neiti ojentaa Franziskalle kupin.) Tahdotteko saattaa vereni viel‰ enemm‰n kuohuksiin? Min‰ en voi juoda. (Neiti laskee kupin j‰lleen k‰dest‰‰n.) -- ªParbleu, teiden armo, teelle ei tunte oma arvo.ª (Ranskalaisen ‰‰nell‰.) Eip‰ todellakaan, jos sallitaan heittiˆiden tuolla tavoin hirtt‰m‰tt‰ kuljeskella. NEITI (kylm‰sti ja miettien kahvia juodessaan). Tyttˆ, sin‰ ymm‰rr‰t niin mainiosti hyvi‰ ihmisi‰, mutta milloin opit siet‰m‰‰n huonoja? -- Ja hekin ovat kuitenkin ihmisi‰. -- Ja useinkaan eiv‰t l‰hesk‰‰n niin huonoja ihmisi‰ kuin milt‰ n‰ytt‰v‰t. -- On vain etsitt‰v‰ esiin heid‰n hyv‰t puolensa. -- Min‰ kuvittelen, ett‰ tuo ranskalainen on vain turhamainen. Pelk‰st‰ turhamaisuudesta tekeytyy h‰n v‰‰rinpelaajaksi; h‰n ei halua n‰ytt‰‰ olevansa minulle kiitollisuuden velassa; h‰n tahtoo s‰‰sty‰ kiitt‰m‰st‰. Ehk‰p‰ h‰n nyt k‰y maksamassa pienet velkansa, el‰‰ j‰‰nnˆksell‰, mik‰li sit‰ riitt‰‰, hiljaisesti ja s‰‰st‰v‰sti eik‰ ajattelekaan pelaamista. Jos niin on, rakas Franziska, niin k‰ykˆˆn h‰n noutamassa rekryyttej‰, jos h‰nt‰ haluttaa. -- (Antaa h‰nelle kupin.) Tuossa on, vie pois! -- Mutta, sanohan, eikˆ Tellheimin pit‰isi jo olla t‰‰ll‰? FRANZISKA. Ei, armollinen neiti, kumpaakaan en voi, en etsi‰ huonosta ihmisest‰ hyvi‰ enk‰ hyv‰st‰ ihmisest‰ huonoja puolia. NEITI. Kai h‰n tulee aivan varmasti? -- FRANZISKA. Saisi olla tulematta! -- Te olette huomannut h‰ness‰, h‰ness‰, miesten parhaassa, hitusen ylpeytt‰, ja sen vuoksi haluatte h‰nt‰ kiusata niin julmasti? NEITI. Siihenkˆ taas jouduit? -- Vaikene, min‰ tahdon nyt kerran niin. Koetappas turmella minulta t‰m‰ huvi, koetappas olla sanomatta ja tekem‰tt‰ kaikkea, mist‰ olemme sopineet! -- Min‰p‰ j‰t‰n sinut yksin h‰nen kanssaan, ja sitten -- -- Nyt h‰n kai tulee. NELJƒS KOHTAUS. _Paul Werner_ (joka astuu sis‰‰n j‰ykk‰n‰, ik‰‰nkuin palveluksessa ollen). _Neiti_. _Franziska_. FRANZISKA. Ei, se on vain h‰nen rakas varusmestarinsa. NEITI. Rakas varusmestarinsa? Ket‰ tuo rakas tarkoittaa? FRANZISKA. Armollinen neiti, ‰lk‰‰ saattako miest‰ h‰milleen. -- Teid‰n palvelijanne, herra varusmestari, mit‰ teill‰ on asiaa? WERNER (l‰hestyy neiti‰, v‰litt‰m‰tt‰ Franziskasta). Majuri von Tellheim l‰hett‰‰ armolliselle neiti von Barnhelmille minun, varusmestari Wernerin kautta alamaisen tervehdyksens‰ ja ilmoittaa saapuvansa t‰nne. NEITI. Miss‰ h‰n sitten viipyy? WERNER. Teid‰n armonne suokoon anteeksi, me l‰hdimme jo v‰h‰‰ ennen kolmea asunnostamme, mutta sitten kohtasi h‰net t‰nne tullessa sotavarainhoitaja, ja koska sellaisten herrojen puheesta ei useinkaan tule loppua, niin antoi h‰n minulle vihjauksen tulla tekem‰‰n ilmoituksen asiasta armolliselle neidille. NEITI. Hyv‰ on, herra varusmestari. Toivoakseni sotavarainhoitajalla on majurille hauskaa puhuttavaa. WERNER. Sellaisilla herroilla on harvoin upseereille hauskaa sanottavaa. -- Onko teid‰n armollanne mit‰‰n k‰skett‰v‰‰? (On aikeissa j‰lleen l‰hte‰.) FRANZISKA. No, mihin niin kiire, herra varusmestari? Eikˆ meill‰ siis olisi mit‰‰n pakisemista kesken‰mme? WERNER (hiljaa Franziskalle, ja vakavasti). Ei, t‰‰ll‰ ei, neitokainen. Se on vastoin kunnioitusta, vastoin alamaista kuuliaisuutta. -- Armollinen neiti -- NEITI. Kiit‰n vaivann‰ˆst‰, herra varusmestari. -- Minusta on ollut hauskaa tutustua h‰neen. Franziska on kertonut minulle h‰nest‰ paljon hyv‰‰. (Werner kumartaa j‰yk‰sti ja poistuu.) VIIDES KOHTAUS. _Neiti_. _Franziska_. NEITI. Tuoko on sinun varusmestarisi, Franziska? FRANZISKA. Ivallisen ‰‰nens‰vynne t‰hden en ehdi toistamiseen ev‰t‰ tuota sanaanne: *sinun*. -- Niin, armollinen neiti, se on minun varusmestarini. Pid‰tte ep‰ilem‰tt‰ h‰nt‰ hiukan j‰ykk‰n‰ ja puisevana. Melkeinp‰ h‰n nyt tuntui minustakin sellaiselta. Mutta min‰ huomasin varsin hyvin, ett‰ h‰n luuli tarpeelliseksi esiinty‰ teid‰n edess‰nne niinkuin paraatissa. Ja kun sotilaat k‰yv‰t paraatiin, -- niin muistuttavat ne totisesti enemm‰n sorvattuja nukkeja kuin miehi‰. Mutta n‰kisittep‰s h‰net ja kuulisittepas h‰nt‰, kun h‰n on omissa oloissaan. NEITI. Niinp‰ kai pit‰isi! FRANZISKA. H‰n lienee viel‰ salissa. Enkˆ saa menn‰ v‰h‰n juttelemaan h‰nen kanssaan? NEITI. En mielell‰ni tahtoisi kielt‰‰ sinulta t‰t‰ huvia. Mutta sinun t‰ytyy j‰‰d‰ t‰nne, Franziska. Sinun t‰ytyy olla l‰sn‰ keskustelumme aikana. -- Johtuu viel‰ jotakin mieleeni. (Vet‰‰ sormuksen sormestaan.) Kas t‰ss‰, ota t‰m‰ sormukseni, pane se talteen ja anna minulle sen sijaan majurin sormus. FRANZISKA. Miksi niin? NEITI (Franziskan noutaessa toista sormusta). En oikein tied‰ sit‰ itsek‰‰n, mutta minusta tuntuu kuin aavistaisin, ett‰ se viel‰ on tarpeen. -- Koputetaan. -- Anna t‰nne pian! (Pist‰‰ sormuksen sormeensa.) Se on h‰n! KUUDES KOHTAUS. _v. Tellheim_ (entisess‰ puvussaan, mutta muuten sellaisena kuin Franziska oli toivonut). _Neiti_. _Franziska_. v. TELLHEIM. Armollinen neiti, suonette anteeksi viipymiseni -- NEITI. Oi, herra majuri, noin kovin sotilaallisesti ei ole tarvis toisiimme suhtautua. Olettehan jo t‰‰ll‰! Ja kun hauskaa odottaa, on odottaminenkin hauskaa. -- No? (katsoen h‰nt‰ hymyillen) rakas Tellheim, emmekˆ olleetkin lapsia ‰sken? v. TELLHEIM. Niin, lapsia, armollinen neiti, lapsia, jotka panevat vastaan, vaikka heid‰n pit‰isi kiltisti totella. NEITI. Me l‰hdemme ajelemaan, rakas majuri, -- katselemaan v‰h‰n kaupunkia, -- ja sitten enoani vastaan. v. TELLHEIM. Mit‰ sanotte? NEITI. Siin‰ nyt n‰ette, emme edes t‰rkeint‰ ole viel‰ ehtineet sanoa toisillemme. Niin, h‰n saapuu t‰nne viel‰ t‰n‰‰n. Vain sattuma on syyn‰ siihen, ett‰ tulin p‰iv‰‰ varemmin ilman h‰nt‰. v. TELLHEIM. Kreivi von Bruchsallko? Onko h‰n jo palannut? NEITI. Sodan rauhattomuudet karkoittivat h‰net Italiaan: rauha on tuonut h‰net j‰lleen takaisin. -- ƒlk‰‰ kuvitelko turhia, Tellheim. Olemmehan me jo aikoja sitten poistaneet liittomme vahvimman esteen h‰nen puoleltaan -- v. TELLHEIM. Liittomme? NEITI. H‰n on yst‰v‰nne. H‰n on kuullut liian monilta liian paljon hyv‰‰ teist‰ voidakseen olla muuta. H‰n palaa halusta tutustua kasvoista kasvoihin siihen mieheen, jonka h‰nen ainoa perij‰tt‰rens‰ on valinnut omakseen. H‰n tulee enona, holhoojana, is‰n‰ j‰tt‰‰kseen minut teille. v. TELLHEIM. Ah, neiti, miksi ette lukenut kirjett‰ni? Miksi ette tahtonut sit‰ lukea? NEITI. Teid‰n kirjett‰nnekˆ? Niin, nyt muistan, l‰hetitteh‰n te minulle kirjeen. Mitenk‰ olikaan tuon kirjeen laita, Franziska? Olemmeko sen lukeneet vai emmekˆ ole sit‰ lukeneet? Mit‰ te sitten minulle kirjoititte, rakas Tellheim? -- v. TELLHEIM. Ei muuta kuin mit‰ kunnia k‰skee. NEITI. Se on, olemaan j‰tt‰m‰tt‰ yksin kunniallista tyttˆ‰, joka teit‰ rakastaa. T‰ytyyh‰n kunnian siihen velvoittaa. Tietysti minun olisi pit‰nyt lukea tuo kirje. Mutta mit‰ en ole lukenut, senh‰n saan nyt kuulla. v. TELLHEIM. Niin, teid‰n t‰ytyy se nyt kuulla -- NEITI. Ei, minun ei tarvitse sit‰ kuulla. Se on itsest‰‰n selv‰‰. Tekˆ voisitte tehd‰ niin ruman kolttosen, ett‰ nyt ette huolisi minusta? Tied‰ttekˆ, ett‰ siten tulisin koko elini‰kseni h‰v‰istyksi? Kotipuoleni naiset osoittaisivat minua sormellaan. -- ªSiin‰ h‰n onª, sanottaisiin, ªsiin‰ on neiti von Barnhelm, joka luulotteli, rikas kun oli, saavansa kelpo Tellheimin omakseen: juurikuin kelpo miehet olisivat rahalla saatavissa!ª N‰in sanottaisiin: sill‰ kaikki kotiseutuni naiset kadehtivat minua. Sit‰ he eiv‰t voi kielt‰‰, ett‰ olen rikas, mutta siit‰ he eiv‰t halua kuulla puhuttavankaan, ett‰ muutenkin olen jotenkin hyv‰ tyttˆ, joka on miehens‰ arvoinen. Eikˆ niin, Tellheim? v. TELLHEIM. Niin, niin, armollinen neiti, siit‰ tunnen kotiseutunne naiset. Syyt‰p‰ heill‰ onkin kadehtia teilt‰ virkaheittoa, solvaistua upseeria, raajarikkoa kerj‰l‰ist‰. NEITI. Ja tuotako kaikkea te muka olette? Ellen erehdy, kuulin jotakin sentapaista jo t‰n‰‰n aamup‰iv‰ll‰. Siin‰ on sekaisin hyv‰‰ ja pahaa. Valaiskaamme siis kumpaakin l‰hemmin. -- Te olette siis saanut eronne? Niin olen kuullut. Luulin, ett‰ rykmenttinne oli vain yhdistetty toisiin. Mist‰ johtui, ett‰ noin ansiokasta miest‰ ei pidetty toimessaan? v. TELLHEIM. Se johtui siit‰, mist‰ johtua pitikin. Suuret ovat tulleet vakuutetuiksi siit‰, ett‰ sotilas tekee heid‰n hyv‰kseen omasta halustaan varsin v‰h‰n, velvollisuudesta ei paljoakaan enemp‰‰, mutta kaikki oman kunniansa t‰hden. Mit‰p‰ he siis luulisivat olevansa h‰nt‰ kohtaan velkap‰‰t? Rauha on tehnyt useat meik‰l‰iset heille tarpeettomiksi, ja lopultakaan ei kukaan ole heille korvaamaton. NEITI. Te puhutte niinkuin tuleekin miehen puhua, joka vuorostaan voi varsin hyvin tulla toimeen ilman noita suuriakin. Ja nyt enemm‰n kuin koskaan ennen. Sanon noille suurille suuren kiitokseni siit‰, ett‰ he ovat luopuneet miehest‰, jonka varsin vastahakoisesti olisin tahtonut jakaa heid‰n kanssaan. -- Min‰ olen teid‰n k‰skij‰nne, Tellheim, te ette tarvitse muuta herraa. -- Kohdata teid‰t eronsaaneena, sit‰ onnea olisin tuskin uskaltanut uneksia! -- Mutta te ette ole ainoastaan eronsaanut: te olette viel‰ enemm‰nkin. Mit‰s te olettekaan viel‰ lis‰ksi? Raajarikko: sanoitte? No, (katsellen h‰nt‰ ylh‰‰lt‰ alas asti) se raajarikko on kuitenkin viel‰ jotenkin ehe‰ ja ryhdik‰s; n‰ytt‰‰ yh‰ viel‰ jotenkin terveelt‰ ja voimakkaalta. Rakas Tellheim, jos te terveitten j‰sentenne menett‰misen perusteella aiotte l‰hte‰ kerjuulle, niin ennustan teille jo etuk‰teen, ett‰ ani harvojen ihmisten ovilla mit‰‰n saatte, lukuunottamatta sellaisten hyv‰syd‰misten tyttˆjen ovia kuin min‰ olen. v. TELLHEIM. Tuossa kaikessa kuulen vain ilkamoivan tytˆn puhetta, rakas Minna. NEITI. Ja min‰ kuulen moitteessanne vain tuon ªrakas Minnaª. -- Nyt en en‰‰ aio ilkamoida; sill‰ mieleeni johtuu, ett‰ te sittenkin olette pikku raajarikko. Pyssynluodista on oikea k‰sivartenne hiukan halvaantunut. Mutta tarkoin harkiten ei sek‰‰n ole eritt‰in paha. Sit‰ paremmassa turvassa olen lyˆnneilt‰nne. v. TELLHEIM. Neiti! NEITI. Tarkoitatte: mutta te sit‰ huonommassa turvassa minun lyˆnneilt‰ni. No, no rakas Tellheim, toivoakseni ette p‰‰st‰ asioita niin pitk‰lle. v. TELLHEIM. Teit‰ naurattaa, hyv‰ neiti. Valitan, etten voi nauraa teid‰n kanssanne. NEITI. Miksi ei? Mit‰ teill‰ sitten on naurua vastaan? Eikˆ nauraenkin voi olla hyvin vakava? Rakas majuri, nauru saa meid‰t pysym‰‰n j‰rkev‰mpin‰ kuin paha tuuli. Todistus on t‰ss‰ silminn‰ht‰v‰n‰. Teid‰n naurava yst‰v‰nne arvioi olosuhteitanne monin verroin oikeammin kuin te itse. Kun olette saanut eronne, te sanotte itse‰nne h‰v‰istyksi; kun olette saanut kuulan k‰sivarteenne, te tekeydytte raajarikoksi! Onko se oikein? Eikˆ se ole liioittelua? Ja olenko min‰ j‰rjest‰nyt asiat siten, ett‰ kaikki liioittelu niin helposti joutuu naurunalaiseksi? Lyˆn vetoa, ett‰ jos nyt k‰yn k‰siksi tuohon teid‰n kerj‰l‰iseenne, niin ei sen laita ole v‰h‰‰k‰‰n parempi. Te lienette kerran pari menett‰nyt kentt‰varustuksenne; joitakin sen tai tuon pankkiirin hallussa olevia p‰‰omia joutunee nyt menem‰‰n samaa tiet‰; teill‰ ei kenties ole toivoa saada takaisin joitakin palveluksenne aikana suorittamianne ennakkomaksuja: mutta oletteko silti mik‰‰n kerj‰l‰inen? Vaikkapa teille ei olisikaan j‰‰nyt mit‰‰n muuta kuin se, mit‰ enoni teille tuo mukanaan -- v. TELLHEIM. Enonne, armollinen neiti, ei tuo minulle mit‰‰n. NEITI. Ei muuta kuin ne kaksituhatta pistolia, jotka te niin jalomielisesti annoitte etuk‰teen s‰‰tyjemme k‰ytett‰v‰ksi. v. TELLHEIM. Jospa vain olisitte lukenut kirjeeni, armollinen neiti! NEITI No niin, min‰ olen sen lukenut. Mutta mit‰ siin‰ kirjoititte t‰st‰ asiasta, j‰‰ minulle t‰ydeksi arvoitukseksi. On aivan mahdotonta, ett‰ jalo tekonne tahdottaisiin lukea teille rikokseksi. -- Selitt‰k‰‰ toki, rakas majuri. v. TELLHEIM. Muistatte kai, armollinen neiti, ett‰ olin saanut m‰‰r‰yksen mit‰ ankarimmin ker‰t‰ sotaveroa puhtaassa rahassa kotiseutunne piirikunnista. P‰‰st‰kseni tuota ankaruutta k‰ytt‰m‰st‰ min‰ maksoin puuttuvan summan etuk‰teen. NEITI. Muistanpa tietenkin. Rakastin teit‰ tuon tekonne t‰hden, vaikka en viel‰ ollut teit‰ n‰hnytk‰‰n. v. TELLHEIM. S‰‰dyt antoivat minulle tunnusteensa, ja sen min‰ aioin rauhaa solmittaessa liitt‰‰ hyv‰ksyttyjen saatavien joukkoon. Tunnuste katsottiin t‰ysin sitovaksi, mutta minun omistusoikeuteni siihen asetettiin kiistanalaiseksi. Hymyiltiin ivallisesti, kun vakuutin maksaneeni sen sis‰llˆn k‰teisell‰ rahalla. Se selitettiin s‰‰tyjen minulle antamiksi lahjuksiksi tai hyvitykseksi siit‰, ett‰ niin pian olin sopinut heid‰n kanssaan alimmasta m‰‰r‰st‰, johon olin valtuutettu suostumaan vain ‰‰rimm‰isess‰ h‰t‰tilassa. Niin joutui tunnuste minun k‰sist‰ni, ja jos se maksetaan, niin ei sit‰ varmaankaan makseta minulle. -- T‰ll‰, hyv‰ neiti, katson kunniaani loukatun, enk‰ saamani eron takia, jota olisin vaatinut, ellen olisi sit‰ saanut. -- Te olette vakava, hyv‰ neiti? Miksi ette naura? Ha, ha, ha! Min‰h‰n nauran. NEITI. Oi, tukahuttakaa tuo nauru, Tellheim! Min‰ rukoilen! Se on ihmisvihan hirve‰t‰ naurua! Ei, te ette ole se mies, joka voi katua hyv‰‰ tekoaan sen vuoksi, ett‰ siit‰ on h‰nelle huonot seuraukset. Ei, noita huonoja seurauksia ei mitenk‰‰n voi kest‰‰ kauan! Totuuden t‰ytyy tulla ilmi. Enoni, kaikki s‰‰tymme voivat todistaa -- v. TELLHEIM. Enonne! Teid‰n s‰‰tynne! Ha, ha, ha! NEITI. Teid‰n naurunne surmaa minut, Tellheim! Jos uskotte hyveisiin ja kaitselmukseen, Tellheim, niin ‰lk‰‰ naurako tuolla tavalla! En ole koskaan kuullut pelottavammin kirottavan, kuin te nauratte. -- Ja otaksukaamme pahinta! Jos teid‰t t‰‰ll‰ kaikin mokomin tahdotaan tuomita v‰‰rin, niin ei teit‰ siell‰ meill‰ voida v‰‰rin tuomita. Ei, me emme voi, me emme tahdo teit‰ tuomita v‰‰rin, Tellheim. Ja jos meid‰n s‰‰dyill‰mme on v‰hint‰k‰‰n kunniantuntoa, niin tied‰n, mit‰ niiden on teht‰v‰. Mutta johan nyt joutavia: miksip‰ se olisi tarpeellista? Kuvitelkaa, Tellheim, ett‰ olisitte menett‰nyt nuo kaksituhatta pistolia jonakin rajuna iltana. Kuningas oli teille onneton kortti: rouva (osoittaen itse‰‰n) on teille sit‰ suosiollisempi. -- Kaitselmus, uskokaa minua, suojelee aina rehellist‰ miest‰ vahingoilta ja useimmiten jo etuk‰teen. Tuo teko, joka kerran sai teid‰t menett‰m‰‰n kaksituhatta pistolia, saattoi minut teid‰n omaksenne. Ilman tuota tekoa minua ei koskaan olisi haluttanut p‰‰st‰ teit‰ tuntemaan. Tied‰tteh‰n, ett‰ tulin kutsumattomana ensi kerran seuraan, jossa luulin teid‰t tapaavani. Tulin sinne ainoastaan teid‰n t‰htenne. Tullessani sinne olin varmasti jo p‰‰tt‰nyt teit‰ rakastaa -- min‰ jo rakastinkin teit‰! -- olin varmasti p‰‰tt‰nyt saada teid‰t omakseni, vaikka olisinkin huomannut teid‰t yht‰ mustaksi ja rumaksi kuin Venetian maurilaisen. Te ette ole niin musta ja ruma; ettek‰ liene niin mustasukkainenkaan. Mutta, Tellheim, Tellheim, te muistutatte h‰nt‰ kuitenkin niin monessa suhteessa! Voi noita rajuja, j‰rkkym‰ttˆmi‰ miehi‰, jotka alati vain kunnian kummitukseen tuijottavat ja kaikki muut tunteensa paaduttavat! -- Katsokaa minuun! minuun, Tellheim! (v. Tellheim on t‰ll‰v‰lin kaiken aikaa miettiv‰n‰ ja liikahtamatta tuijottanut yhteen paikkaan.) Mit‰ te ajattelette? Te ette kuuntele? v. TELLHEIM (hajamielisen‰). Kuuntelen toki! Mutta sanokaahan, hyv‰ neiti, kuinka joutui mauri Venetian palvelukseen? Eikˆ maurilla ollut is‰nmaata? Mink‰t‰hden vuokrasi h‰n k‰sivartensa ja verens‰ vieraalle valtiolle? NEITI (pel‰styneen‰). Miss‰ te olette, Tellheim? -- Nyt on aika keskeytt‰‰. -- Tulkaa! (Tarttuen h‰nen k‰teens‰.) -- Franziska, k‰ske ajaa vaunut esiin. v. TELLHEIM (tempautuu irti neidist‰ ja rient‰‰ Franziskan j‰lkeen). Ei, Franziska, minulla ei voi olla kunniaa seurata neiti‰ ajelulle. -- Hyv‰ neiti, suokaa minun viel‰ t‰n‰‰n pit‰‰ terve j‰rkeni, ja sallikaa minun poistua. Olen jo sen menett‰m‰isill‰ni teid‰n t‰htenne. Ponnistan vastaan, mink‰ voin. -- Mutta koska viel‰ olen t‰ydell‰ j‰rjell‰, niin kuulkaa, hyv‰ neiti, min‰ olen lujasti p‰‰tt‰nyt, mist‰ ei mik‰‰n mahti maailmassa saa minua luopumaan. -- Jollei peliini en‰‰ satu onnellista heittoa, jollei lehti kokonaan k‰‰nny, jollei -- NEITI. Minun t‰ytyy keskeytt‰‰ teid‰t, herra majuri. -- Meid‰n olisi heti pit‰nyt puhua h‰nelle siit‰, Franziska. Etk‰ sin‰k‰‰n muistuta minua mist‰‰n. -- Puhelumme olisi k‰ynyt aivan toisenlaiseksi, jos heti aluksi olisin maininnut sen hyv‰n uutisen, jota chevalier de la Marliniere juuri ‰sken k‰vi teille tuomassa. v. TELLHEIM. Chevalier de la Marliniere? Kuka se on? FRANZISKA. H‰n lienee jotenkin kelpo mies, herra majuri, paitsi mit‰ -- NEITI. Vaikene, Franziska! -- Myˆskin er‰s eronsaanut upseeri, joka Alankomaitten palveluksesta -- v. TELLHEIM. Haa! luutnantti Riccaut! NEITI. H‰n vakuutti olevansa teid‰n yst‰v‰nne. v. TELLHEIM. Min‰ vakuutan, etten min‰ ole h‰nen yst‰v‰ns‰. NEITI. Ja ett‰ h‰nelle oli en tied‰ mik‰ ministeri ilmaissut, ett‰ teid‰n asianne on l‰hell‰ mit‰ onnellisinta ratkaisua, jokin kuninkaallinen k‰sikirje kuuluu olevan tulossa teille. -- v. TELLHEIM. Kuinka olisi Riccaut p‰‰ssyt ministerin seuraan? -- Jotakin tosin lienee asiassani tapahtunut; sill‰ vastik‰‰n selitti sotavarainhoitaja minulle, ett‰ kuningas on kumonnut kaiken, mit‰ minua vastaan on esilletuotu, ja ett‰ min‰ nyt voisin peruuttaa kirjallisesti antamani kunniasanan, jolla olin luvannut olla t‰‰lt‰ poistumatta ennenkuin minut on huomattu t‰ysin syyttˆm‰ksi. -- Mutta siin‰ lieneekin kaikki. Minun tahdotaan antaa livist‰‰ tieheni. Mutta siin‰ he erehtyv‰t; min‰ en pakene. Ennemmin vaikka n‰‰nnyn ‰‰rimm‰iseen kurjuuteen solvaajieni silmien edess‰ -- NEITI. Uppiniskainen mies! v. TELLHEIM. Min‰ en tarvitse armoa, min‰ tahdon oikeutta. Kunniani -- NEITI. Sellaisen miehen kunnia kuin teid‰n -- v. TELLHEIM. (kiivaasti). Ei, hyv‰ neiti, te voinette varsin hyvin arvostella kaikkia muita asioita, mutta t‰t‰ ette. Kunnia ei ole omantuntomme ‰‰ni, ei muutamien oikeamielisten todistus -- NEITI. Ei, ei, tied‰n sen kyll‰. -- Kunnia on -- kunnia. v. TELLHEIM. Lyhyesti, hyv‰ neiti, -- te ette antanut minun puhua loppuun, -- tahdoin sanoa: jos se, mik‰ on omani, minulta niin h‰pe‰llisesti pid‰tet‰‰n, jos ei kunnialleni anneta mit‰ t‰ydellisint‰ hyvityst‰, niin min‰ en, hyv‰ neiti, voi olla teid‰n omanne; sill‰ maailman silmiss‰ en ole sen arvoinen. Neiti von Barnhelm ansaitsee tahrattoman miehen. Arvotonta on se rakkaus, joka arvelematta saattaa asettaa sen, johon se kohdistuu, ylenkatseelle alttiiksi. Arvoton on se mies, joka julkeaa ottaa koko onnensa vastaan naiselta, jonka sokea hellyys -- NEITI. Ja onko t‰m‰ t‰ytt‰ totta, herra majuri? -- (K‰‰ntyen h‰neen ‰kki‰ selin.) Franziska! v. TELLHEIM. ƒlk‰‰ suuttuko, hyv‰ neiti -- NEITI (syrj‰‰n Franziskalle). Nyt on aika! Mit‰ arvelet, Franziska? -- FRANZISKA. En osaa arvella mit‰‰n. Mutta kyll‰ h‰n menee v‰h‰n liian pitk‰lle -- v. TELLHEIM (joka tulee keskeytt‰m‰‰n). Te olette suuttunut, hyv‰ neiti -- NEITI (pilkallisesti). Min‰kˆ? en v‰h‰‰k‰‰n. v. TELLHEIM. Jos rakastaisin teit‰ v‰hemm‰n, hyv‰ neiti -- NEITI (viel‰ samaan s‰vyyn). Niin tietysti, se olisi onnettomuuteni -- ja katsokaa, herra majuri, en min‰k‰‰n halua teid‰n onnettomuuttanne. -- Rakkauden t‰ytyy olla aivan ep‰itsek‰s. -- Hyv‰p‰ oli, etten ole ollut avosyd‰misempi! Kenties olisi saalinne suonut minulle sen, mink‰ rakkautenne minulta kielsi. -- (Vet‰en sormuksen hitaasti sormestaan.) v. TELLHEIM. Mit‰ te sill‰ tarkoitatte, neiti? NEITI. Ei, ‰lkˆˆn kumpikaan saattako toistansa onnellisemmaksi tahi onnettomammaksi. Niin vaalii tosi rakkaus! Uskon teit‰, herra majuri, ja teill‰ on liian paljon kunniaa voidaksenne k‰sitt‰‰ v‰‰rin rakkautta. v. TELLHEIM. Ivaatteko, hyv‰ neiti? NEITI. Kas t‰ss‰! Ottakaa takaisin sormus, jonka annoitte minulle uskollisuuden merkiksi. (Ojentaa h‰nelle sormuksen.) Olkoon se mennytt‰! Olkaamme kuin emme olisi tunteneet toisiamme! v. TELLHEIM. Mit‰ kuulen? NEITI. Ihmetytt‰‰kˆ se teit‰? -- Ottakaa, hyv‰ herra. -- Ette kai ole vain teeskennellyt? v. TELLHEIM (ottaen sormuksen h‰nen k‰dest‰‰n). Jumala! ja n‰in voi Minna puhua! -- NEITI. Te ette voi olla omani tuossa *yhdess‰* tapauksessa: min‰ en voi olla teid‰n omanne miss‰‰n tapauksessa. Teid‰n onnettomuutenne on luultava; minun on varma. -- J‰‰k‰‰ hyv‰sti! (Aikoo poistua.) v. TELLHEIM. Mihin nyt, rakkahin Minna? -- NEITI. Hyv‰ herra, te solvaatte minua nyt tuolla tuttavallisella nimityksell‰nne. v. TELLHEIM. Mik‰ teid‰n on, hyv‰ neiti? Mihin menette? NEITI. P‰‰st‰k‰‰. -- Salaamaan teilt‰ kyyneleeni, petturi! (Poistuu.) SEITSEMƒS KOHTAUS. _von Tellheim_. _Franziska_. v. TELLHEIM. Kyyneleet? Ja min‰kˆ j‰tt‰isin h‰net? (Aikoo rient‰‰ j‰lkeen.) FRANZISKA (joka est‰‰ h‰nt‰ puhumasta). Ei toki, herra majuri! Ette suinkaan aio seurata h‰nt‰ h‰nen makuuhuoneeseensa? v. TELLHEIM. H‰nen onnettomuutensa? Eikˆ h‰n puhunut onnettomuudesta? FRANZISKA. Puhuipa kyll‰! onnettomuudesta kadottaa teid‰t, sitten kun -- v. TELLHEIM. Sitten kun? mit‰ sitten kun? Tuon takana piilee enemm‰nkin. Mit‰ se on, Franziska? Puhu, sano! FRANZISKA. Sitten kun h‰n, aioin sanoa, -- on teid‰n t‰htenne uhrannut niin paljon. v. TELLHEIM. Uhrannut minun t‰hteni? FRANZISKA. Kuulkaa siis aivan lyhyesti. -- Oli oikein, hyv‰ herra majuri, ett‰ te t‰ll‰ tavalla h‰nest‰ vapauduitte. Miksip‰ en sit‰ teille sanoisi? Eih‰n se kuitenkaan voi kauemmin pysy‰ salassa. -- Me olemme paenneet! -- Kreivi von Bruchsall on tehnyt neidin perinnˆttˆm‰ksi, kun t‰m‰ ei suostunut ottamaan ket‰‰n miest‰ h‰nen k‰dest‰‰n. Kaikki j‰tti, kaikki hylk‰si h‰n t‰m‰n j‰lkeen. Mit‰ oli meid‰n tekeminen? Me p‰‰timme l‰hte‰ etsim‰‰n h‰nt‰, jolle me -- v. TELLHEIM. Jo riitt‰‰. -- Tule, minun t‰ytyy heitt‰yty‰ h‰nen jalkoihinsa. FRANZISKA. Mit‰ te ajattelette? L‰htek‰‰ toki ja kiitt‰k‰‰ hyv‰‰ onneanne -- v. TELLHEIM. Kurja raukka! sellaisena minua pid‰t? -- Ei, rakas Franziska, tuo neuvo ei tullut syd‰mest‰si. Anna anteeksi kiivastukseni! FRANZISKA. ƒlk‰‰ en‰‰ pid‰tt‰kˆ minua. Minun t‰ytyy rient‰‰ katsomaan, mit‰ h‰n tekee. Kuinka helposti olisi saattanut jotakin tapahtua. -- Menk‰‰! Tulkaa mieluummin takaisin sitte kun teit‰ haluttaa tulla takaisin. (Rient‰‰ neidin j‰lkeen.) KAHDEKSAS KOHTAUS. v. TELLHEIM. Mutta, Franziska! -- Oo, min‰ odotan teit‰ t‰‰ll‰ -- Ei, se on t‰rke‰mp‰‰! -- Kun h‰n n‰kee, ett‰ minulla on tosi mieless‰, ei h‰n voi olla antamatta anteeksi. -- Nyt min‰ tarvitsen sinua, kunnon Werner! -- Ei, Minna, min‰ en ole petturi! (Kiiruhtaa pois.) _(Nelj‰nnen n‰ytˆksen loppu.)_ VIIDES NƒYT÷S. ENSIMƒINEN KOHTAUS. _(N‰ytt‰mˆ: sali.)_ _von Tellheim_ toiselta ja _Werner_ toiselta sivulta. v. TELLHEIM. Haa, Werner! olen etsinyt sinua kaikkialta. Miss‰ olet piileskellyt? WERNER. Ja min‰ olen etsinyt teit‰, herra majuri; niin k‰y aina, kun rupeaa etsim‰‰n. -- Tuon teille hyv‰n uutisen. v. TELLHEIM. Ah, en tarvitse nyt sinun uutisiasi: tarvitsen rahojasi. Pian nyt, Werner, anna minulle kaikki, mit‰ sinulla on, ja sitten koeta saada kokoon niin paljon kuin voit. WERNER. Herra majuri? -- No, kautta kurjan sieluni, enkˆs sit‰ jo sanonut, ett‰ silloin h‰n lainaa minulta rahaa, kun h‰nell‰ itsell‰‰nkin on toisille lainata. v. TELLHEIM. Eth‰n vain tee verukkeita? WERNER. Ettei minun vain k‰visi h‰nt‰ mist‰‰n moittiminen, ottaa h‰n minulta oikealla k‰dell‰‰n ja antaa takaisin vasemmalla. v. TELLHEIM. ƒl‰ viivyt‰ minua, Werner! -- Aikomukseni on antaa ne sinulle takaisin, mutta milloin ja mill‰ tavalla? -- Herra sen tiennee! WERNER. Te ette siis viel‰ tied‰, ett‰ hovikassa on saanut m‰‰r‰yksen maksaa teille rahanne takaisin? Vastik‰‰n sain sen tiet‰‰ tuolla -- v. TELLHEIM. Mit‰ sin‰ hˆpiset? Kaikkea sinut saavatkin uskomaan? Etkˆ sitten k‰sit‰, ett‰ jos se olisi totta, minun toki ensin olisi pit‰nyt saada se tietooni? -- Lyhyesti, Werner, rahaa. Rahaa! WERNER. No niin, ilomielin! t‰ss‰ on v‰h‰n! -- T‰ss‰ on ne sata louisdoria ja t‰ss‰ ne sata tukaattia. -- (Antaa h‰nelle kummatkin.) v. TELLHEIM. Nuo sata louisdoria saat vied‰ Justille. H‰nen on heti j‰lleen lunastettava se sormus, jonka h‰n t‰n‰ aamuna on pantannut. -- Mutta mist‰ saat lis‰‰, Werner? -- Tarvitsen paljon enemm‰n. WERNER. J‰tt‰k‰‰ se minun huolekseni. -- Se mies, joka osti tilani, asuu t‰‰ll‰ kaupungissa. Maksup‰iv‰ olisi tosin vasta kahden viikon kuluttua, mutta rahat ovat jo valmiina odottamassa, ja joku puolen prosentin lyhennys -- v. TELLHEIM. No niin, rakas Werner! -- N‰eth‰n, ett‰ sin‰ olet ainoa turvani? -- Minun t‰ytyykin uskoa sinulle kaikki. Tuo neiti tuolla, -- olethan n‰hnyt h‰net, -- on onneton -- WERNER. Voi surkeutta! v. TELLHEIM. Mutta huomenna h‰n on vaimoni -- WERNER. Oi riemua! v. TELLHEIM. Ja ylihuomenna vien h‰net pois. Min‰ saan l‰hte‰, min‰ tahdon l‰hte‰. K‰ykˆˆn t‰‰ll‰ kaiken miten k‰y! Kenp‰ tiet‰‰, miss‰ minua muualla onni odottaa. Jos tahdot, Werner, niin tule mukaan. Astukaamme j‰lleen palvelukseen. WERNER. Todellako? -- Mutta kaiketi siell‰, miss‰ soditaan, herra majuri? v. TELLHEIM. Miss‰ sitten? -- Mene, rakas Werner, puhumme t‰st‰ viel‰ tarkemmin. WERNER. Voi majuri kulta! -- Ylihuomenna? Miksi ei yht‰ hyvin jo huomenna? -- Kyll‰ min‰ hommaan kaikki, mit‰ tarvitaan. -- Persiassa, herra majuri, soditaan kelpo lailla; mit‰s arvelette? v. TELLHEIM. Pohtikaamme asiaa; l‰hde nyt vain, Werner! WERNER. Helei! el‰kˆˆn prinssi Heraklius! (Poistuu.) TOINEN KOHTAUS. v. TELLHEIM. Mik‰ minun on? -- Koko sieluni on uudessa vireess‰. Oma onnettomuuteni masensi minut -- sai minut harmistuneeksi, lyhytn‰kˆiseksi, ujoksi, veltoksi; h‰nen onnettomuutensa kohottaa minut korkealle, min‰ katselen j‰lleen vapaasti ymp‰rilleni ja tunnen itseni reippaaksi ja voimakkaaksi ryhtym‰‰n h‰nen puolestaan kaikkeen -- mihin tahansa --. Miksi viivyttelen? (Aikoo l‰hte‰ neidin huoneeseen, josta Franziska tulee h‰nt‰ vastaan.) KOLMAS KOHTAUS. _Franziska_. _v. Tellheim_. FRANZISKA. Tekˆ se olitte sittenkin? -- Olin kuulevinani teid‰n ‰‰nenne. -- Mit‰ haluatte, herra majuri? v. TELLHEIM. Mit‰kˆ haluan? -- Mit‰ neitisi tekee? -- Tule! FRANZISKA. H‰n on juuri l‰hdˆss‰ ajelemaan. v. TELLHEIM. Yksinkˆ? ilman minua? mihin? FRANZISKA. Oletteko unohtanut, herra majuri? v. TELLHEIM. Hulluko sin‰ olet, Franziska? -- Min‰ ‰rsytin h‰nt‰, ja h‰n loukkaantui: nyt pyyd‰n h‰nelt‰ anteeksi, ja kyll‰ h‰n antaa. FRANZISKA. Mit‰? -- Senkin j‰lkeen kun otitte sormuksen takaisin, herra majuri? v. TELLHEIM. Haa! -- silloin olin aivan sekaisin. -- Nyt vasta ehdin taas sormusta ajattelemaan. -- Mihin sen pistink‰‰n? -- (H‰n etsii sit‰.) T‰ss‰ se on. FRANZISKA. Sekˆ se on? (H‰nen pist‰ess‰‰n sen j‰lleen taskuunsa, syrj‰‰n.) Kunpa h‰n ymm‰rt‰isi katsoa sit‰ tarkemmin! v. TELLHEIM. H‰n pakotti minut sen ottamaan katkerin mielin. -- Olen jo unohtanut sen katkeruuden. T‰ysi syd‰n ei sanoja punnitse. -- Mutta h‰n ei myˆsk‰‰n hetke‰k‰‰n ep‰rˆi ottamasta sormusta j‰lleen. -- Ja onhan minulla viel‰ h‰nen sormuksensa. FRANZISKA. Sit‰ h‰n odottaa omansa sijaan takaisin. -- Miss‰ se sitten on, herra majuri? N‰ytt‰k‰‰h‰n toki sit‰ minulle. v. TELLHEIM. (v‰h‰n h‰mill‰‰n). Olen -- unohtanut -- pist‰‰ sen sormeeni. -- Just -- Just tuo sen minulle tuossa tuokiossa. FRANZISKA. Toinen on kai jotenkin toisensa n‰kˆinen; n‰ytt‰k‰‰h‰n sit‰; katselen sellaisia kovin mielell‰ni. v. TELLHEIM. Joskus toiste, Franziska. Tule nyt FRANZISKA (syrj‰‰n). H‰n ei n‰y mitenk‰‰n haluavan p‰‰st‰ erehdyksest‰‰n. v. TELLHEIM. Mit‰ sanot? Erehdyksest‰kˆ? FRANZISKA. Se on erehdys, sanon min‰, jos luulette, ett‰ ottaessanne neidin yh‰ viel‰ tekisitte hyv‰n kaupan. H‰nen oma omaisuutensa ei ole kovinkaan suuri; v‰h‰nkin itsekk‰itten laskujen johdosta voi se holhoojien k‰siss‰ h‰vit‰ kuin tuhka tuuleen. H‰n odotti kaikkea hyv‰‰ enoltaan, mutta tuo julma eno -- v. TELLHEIM. Mit‰ h‰nest‰! -- Eikˆ minussa ole miest‰ kerran korvaamaan h‰nelle kaikki? -- FRANZISKA. Kuuletteko? H‰n soittaa; minun t‰ytyy menn‰ sinne. v. TELLHEIM. Min‰ tulen sinun kanssasi. FRANZISKA. Taivas varjelkoon! H‰n on nimenomaan kielt‰nyt minua puhelemasta teid‰n kanssanne. Tulkaa edes V‰h‰n j‰lkeenp‰in. -- (Menee huoneeseen.) NELJƒS KOHTAUS. v. TELLHEIM (huutaa h‰nen j‰lkeens‰). Ilmoita minut h‰nelle! -- Puhu minun puolestani, Franziska! -- Seuraan heti per‰ss‰si! -- Mit‰ h‰nelle sanoisin? -- Kun syd‰n saa puhua, ei tarvita mit‰‰n valmistuksia. -- Ainoa, mik‰ voisi vaatia harkittua sanank‰‰nnett‰, on h‰nen estelyns‰, h‰nen ep‰rˆintins‰ heitt‰yty‰ onnettomana minun syliini, h‰nen teeskennelty ponnistuksensa kuvitella minulle onnea, jonka h‰n minun t‰hteni on kadottanut. T‰m‰ ep‰luottamus minun kunniaani ja omaan arvoonsa on h‰nen saatava anteeksi omalta itselt‰‰n, omalta itselt‰‰n. -- Min‰ olen sen jo anteeksi antanut! -- Haa! tuolla h‰n tulee. -- VIIDES KOHTAUS. _Neiti_. _Franziska_. _v. Tellheim_. NEITI (tullessaan huoneestaan, ik‰‰nkuin ei huomaisikaan majuria). Vaunut kai ovat jo oven edess‰, Franziska? -- Viuhkani! -- v. TELLHEIM (l‰hestyen h‰nt‰). Mihin l‰hdette, hyv‰ neiti? NEITI (teeskennellyn kylm‰sti). Ulos, herra majuri. -- Arvaan, miksi viel‰ kerran olette vaivautunut t‰nne: antaaksenne tekin minulle sormukseni takaisin. -- Hyv‰, herra majuri; olkaa siis hyv‰ ja j‰tt‰k‰‰ se Franziskan huostaan -- Franziska, ota majurilta sormus! -- Minulla ei ole aikaa hukata. (Aikoo poistua.) v. TELLHEIM (astuu h‰nen eteens‰). Hyv‰ neiti! -- Ah, mit‰ olenkaan saanut kuulla, hyv‰ neiti! En ole ansainnut niin suurta rakkautta. NEITI. Vai niin, Franziska? Sin‰ olet siis herra majurille -- -- FRANZISKA. Ilmaissut kaikki. v. TELLHEIM. ƒlk‰‰ suuttuko minuun, hyv‰ neiti. Min‰ en ole petturi. Te olette maailman silmiss‰ menett‰nyt minun t‰hteni paljon, mutta ette minun silmiss‰ni. Minun silmiss‰ni te olette t‰ll‰ tappiollanne ‰‰rettˆm‰sti voittanut. Se oli teille viel‰ liian uutta; te pelk‰sitte, ett‰ se ehk‰ tekisi minuun liian ep‰edullisen vaikutuksen; te halusitte sen minulta aluksi salata. Min‰ en moiti teit‰ t‰m‰n ep‰luottamuksenne vuoksi. Se johtui halusta saada omistaa minut. T‰m‰ halu on minun ylpeyteni! Te kohtasitte minut itsenikin onnettomana ettek‰ tahtonut kasata onnettomuutta onnettomuuden p‰‰lle. Te ette osannut aavistaa, ett‰ teid‰n onnettomuutenne saisi minut kokonaan unohtamaan omani. NEITI. Kaikki tuo on varsin hyv‰, herra majuri! Mutta se on nyt kerran tapahtunut. Min‰ olen vapauttanut teid‰t sitoutumuksestanne; te olette ottaessanne sormuksen takaisin -- v. TELLHEIM. En ole suostunut mihink‰‰n! -- Pid‰n itse‰ni pikemminkin nyt sidotumpana kuin koskaan. -- Te olette omani, Minna, ikuisesti omani. (Ottaa sormuksen esiin.) Kas t‰ss‰, ottakaa se toisen kerran uskollisuuteni merkiksi -- NEITI. Min‰kˆ ottaisin t‰m‰n sormuksen takaisin? t‰m‰n sormuksen? v. TELLHEIM. Niin, rakkain Minna, niin! NEITI. Mit‰ te minusta ajattelette? t‰m‰n sormuksen? v. TELLHEIM. T‰m‰n sormuksen te otitte ensi kerran k‰dest‰ni, kun kummankin meid‰n olosuhteemme olivat yht‰l‰iset ja onnelliset. Ne eiv‰t en‰‰ ole onnelliset, mutta taaskin yht‰l‰iset. Yht‰l‰isyys on aina rakkauden vahvin side. -- Sallitteko, rakkahin Minna! -- (Tarttuu h‰nen k‰teens‰ pist‰‰kseen siihen sormuksen.) NEITI. Mit‰? v‰kivalloinko, herra majuri? -- Ei, ei ole mit‰‰n mahtia maailmassa, joka pakottaisi minut ottamaan takaisin t‰m‰n sormuksen! -- Luuletteko, ett‰ olen sormusta vailla? -- Oo, n‰etteh‰n toki (n‰ytt‰en sormustaan), ett‰ minulla on t‰ss‰ viel‰ yksi, joka varsin hyvin vet‰‰ vertoja teid‰n sormuksellenne? -- FRANZISKA. Eikˆ h‰n nyt viel‰k‰‰n huomaa! -- v. TELLHEIM (p‰‰st‰en irti neidin k‰den). Mit‰ t‰m‰ on? -- N‰en neiti von Barnhelmin, mutta en kuule h‰nen ‰‰nt‰ns‰. Te teeskentelette, hyv‰ neiti. -- Suokaa anteeksi, ett‰ k‰yt‰n teid‰n omaa sanaanne. NEITI (todellisella ‰‰nens‰vyll‰‰n). Loukkasiko tuo sana teit‰, herra majuri? v. TELLHEIM. Se koski minuun kipe‰sti. NEITI (liikutettuna). Se ei ollut tarkoitukseni, Tellheim. -- Antakaa anteeksi, Tellheim. v. TELLHEIM. Haa, t‰m‰ tuttavallinen ‰‰nens‰vy sanoo minulle, ett‰ j‰lleen tulette entisellenne, hyv‰ neiti, ett‰ yh‰ viel‰ rakastatte minua, Minna. -- FRANZISKA (tokaisten). Pila olisikin helposti saattanut menn‰ liian pitk‰lle. -- NEITI (k‰skev‰sti). Ole sekaantumatta peliimme, Franziska, tee hyvin! -- v. TELLHEIM (syrj‰‰n ja loukattuna). Eikˆ viel‰k‰‰n riit‰? NEITI. Niin, hyv‰ herra, naisellisen turhamaista olisi tekeyty‰ kylm‰ksi ja pilkalliseksi. Pois se! Te ansaitsette saada n‰hd‰ minut yht‰ todellisena kuin itsekin olette. -- Rakastan teit‰ viel‰, Tellheim, rakastan teit‰ viel‰, mutta siit‰ huolimatta -- v. TELLHEIM. Ei enemp‰‰, rakkahin Minna, ei enemp‰‰! (Tarttuu viel‰ kerran h‰nen k‰teens‰ pist‰‰kseen sormuksen h‰nen sormeensa.) NEITI (joka vet‰‰ k‰tens‰ pois). Siit‰ huolimatta, -- sit‰ suuremmalla syyll‰ en en‰‰ koskaan salli sen toistuvan; en koskaan! -- Minne aiotte l‰hte‰, herra majuri? -- Luulin teid‰n saavan tarpeeksenne omasta onnettomuudestanne. -- Teid‰n t‰ytyy j‰‰d‰ t‰nne; kaikkein t‰ydellisint‰ hyvityst‰ teid‰n t‰ytyy -- uhmaten vaatia. T‰ss‰ h‰d‰ss‰ en keksi muutakaan sanaa. -- Uhmaten vaatia, -- vaikkapa ‰‰rimm‰inen kurjuus teid‰t solvaajienne silmien edess‰ runtelisi! v. TELLHEIM. Niin ajattelin, niin puhuin, kun en tiennyt, mit‰ ajattelin ja puhuin. Harmi ja salainen suuttumus olivat sumentaneet koko sieluni; ei edes rakkaus onnen kirkkaimmassa loistossa voinut luoda siihen p‰iv‰nvaloa. Mutta sep‰ l‰hett‰‰kin tytt‰rens‰, s‰‰lin, joka paremmin tuntien synk‰n tuskan, h‰lvent‰‰ sumut ja j‰lleen avaa sieluni kaikki kulkutiet hellyyden vaikutteille. Itses‰ilytysvaisto her‰‰, kun s‰ilytett‰v‰n‰ on jotakin kallisarvoisempaa kuin oma itsens‰ ja se on teht‰v‰ omin voimin. ƒlk‰‰, hyv‰ neiti, loukkaantuko t‰st‰ s‰‰li-sanasta. Kovan onnemme viattomalta aiheuttajalta voimme kuulla sen tuntematta nˆyryytyst‰. Min‰ olen tuo aiheuttaja; minun t‰hteni, Minna, te kadotitte yst‰v‰nne ja sukulaisenne, omaisuutenne ja is‰nmaanne. Minun kauttani, minussa on teid‰n kaikki t‰m‰ j‰lleen lˆydett‰v‰; muutoin j‰‰ tunnolleni rakastettavimman naisen turmio. ƒlk‰‰ saattako minua ajattelemaan tulevaisuuttani sellaiseksi, ett‰ minun t‰ytyisi vihata itse‰ni. -- Ei, ei mik‰‰n saa minua pid‰tt‰‰ t‰‰ll‰ kauempaa. T‰st‰ hetkest‰ alkaen asetan ainoastaan halveksumiseni kaikkea sit‰ v‰‰ryytt‰ vastaan, jota t‰‰ll‰ saan osakseni. Onko t‰m‰ maa koko maailma? T‰‰ll‰kˆ yksin aurinko nousee? Enkˆ saa menn‰, minne haluan? Kukapa kielt‰ytyisi ottamasta vastaan palvelustani? Ja vaikka minun t‰ytyisi l‰hte‰ sit‰ tarjoamaan maailman ‰‰riin: seuratkaa minua turvallisesti, rakkahin Minna; meilt‰ ei ole mit‰‰n puuttuva. -- Minulla on yst‰v‰, joka minua mielell‰‰n tukee. -- KUUDES KOHTAUS. _Er‰s j‰‰k‰ri_, _v. Tellheim_. _Neiti_. _Franziska_. FRANZISKA (huomatessaan j‰‰k‰rin). St! Herra majuri -- v. TELLHEIM (l‰hestyen j‰‰k‰ri‰). Ket‰ haette? JƒƒKƒRI. Min‰ etsin majuri von Tellheimi‰. -- Ah, teh‰n se olettekin. Hyv‰ herra majuri, t‰m‰ kuninkaallinen k‰sikirje (ottaa sen kirjelaukustaan) on minun j‰tett‰v‰ teille. v. TELLHEIM. Minulle? JƒƒKƒRI. Osoitteesta p‰‰tt‰en -- NEITI. Franziska, kuuletko? -- Chevalier puhui sittenkin totta! JƒƒKƒRI (Tellheimin ottaessa kirjeen). Pyyd‰n anteeksi, herra majuri; teid‰n olisi tullut saada se jo eilen, mutta minun on ollut mahdoton p‰‰st‰ selville asunnostanne. Vasta t‰n‰‰n sain sen tiet‰‰ paraatissa luutnantti Riccaut'lta. FRANZISKA. Armollinen neiti, kuulitteko? -- Tuossa nyt on se chevalier'n ministeri. -- ªMike ole sen ministerin nimi, kun asu siell suuri tori?ª -- v. TELLHEIM. Olen teille vaivoistanne hyvin kiitollinen. JƒƒKƒRI. Teen vain velvollisuuteni, herra majuri. (Poistuu.) SEITSEMƒS KOHTAUS. _von Tellheim_. _Neiti_. _Franziska_. v. TELLHEIM. Ah, neiti hyv‰, mit‰h‰n t‰ss‰ on? Mit‰ sis‰lt‰‰ t‰m‰ kirje? NEITI. Minulla ei ole oikeutta ulottaa uteliaisuuttani niin pitk‰lle. v. TELLHEIM. Mit‰? Viel‰kˆ eroitatte minun kohtaloni omastanne? -- Mutta miksi ep‰rˆin sit‰ avata? -- Se ei voi saattaa minua onnettomammaksi kuin olen; ei, rakkahin Minna, se ei voi saattaa meit‰ onnettomammiksi, -- mutta kyll‰ onnellisemmiksi! -- Sallitteko, neiti hyv‰! (Avaa ja lukee kirjeen, samalla kun is‰nt‰ tulee hiipien esiin.) KAHDEKSAS KOHTAUS. _Is‰nt‰_. _Edelliset_. ISƒNTƒ (l‰heten Franziskaa). Pst! kaunis lapseni! sana vain! FRANZISKA (l‰hestyy h‰nt‰). Herra is‰nt‰? -- Totisesti, me emme itsek‰‰n viel‰ tied‰, mit‰ kirje sis‰lt‰‰. ISƒNTƒ. Mit‰p‰ min‰ kirjeest‰? -- Tulin sormusta hakemaan. Armollisen neidin t‰ytyy antaa se minulle heti. Just on tuolla, h‰nen on lunastettava se takaisin. NEITI (joka t‰ll‰v‰lin samaten on l‰hestynyt is‰nt‰‰). Sanokaa te vain Justille, ett‰ se jo on lunastettu, ja sanokaa h‰nelle kuka sen lunasti, ett‰ min‰ sen tein. ISƒNTƒ. Mutta -- NEITI. Min‰ vastaan kaikesta, menk‰‰ nyt vain! (Is‰nt‰ poistuu.) YHDEKSƒS KOHTAUS. _v. Tellheim_. _Neiti Franziska_. FRANZISKA. Ja nyt, armollinen neiti, riitt‰kˆˆn t‰m‰ jo majuri-paralle. NEITI. Vai puhut sin‰ h‰nen puolestaan! Ik‰‰nkuin ei solmu kohta jo itsest‰‰nkin aukenisi. v. TELLHEIM (luettuaan, mit‰ voimakkaimman liikutuksen vallassa). Haa! t‰ss‰kin h‰n on oma itsens‰! -- Oi, hyv‰ neiti, mik‰ oikeamielisyys! -- mik‰ armo! -- T‰m‰ on enemm‰n kuin olen odottanut! -- Enemm‰n kuin ansaitsen! -- Onneni, kunniani, kaikki on ennallaan! -- Enh‰n vain n‰e unta? (Katsahtaen taas kirjeeseen ik‰‰nkuin viel‰ kerran tullakseen vakuutetuksi.) Ei, t‰m‰ ei ole omien toiveitteni harhan‰kˆ‰! -- Lukekaa itse, hyv‰ neiti, lukekaa itse! NEITI. En ole niin vaatelias, herra majuri. v. TELLHEIM. Vaatelias? Kirje on osoitettu minulle, Tellheimillenne, Minna. Se sis‰lt‰‰, -- mit‰ teilt‰ ei enonnekaan en‰‰ voi ottaa. Teid‰n t‰ytyy se lukea, lukekaa toki! NEITI. Jos sill‰ teen mieliksenne, herra majuri. -- (Ottaa kirjeen ja lukee.) _Rakas majuri von Tellheim!_ Min‰ teen Teille tiett‰v‰ksi, ett‰ asia, joka sai minut huolehtimaan kunniastanne, on selvinnyt Teid‰n eduksenne. Veljelleni on siit‰ tehty l‰hemmin selkoa, ja h‰nen todistuksestaan on k‰ynyt ilmi, ett‰ Te olette enemm‰n kuin syytˆn. Hovikassalle on annettu m‰‰r‰ys palauttaa Teille puheenaoleva tunnuste ja maksaa suorittamanne ennakkomaksut; myˆskin olen k‰skenyt, ett‰ kaikki se, mit‰ sotakassoilla on esilletuotavaa Teid‰n laskujanne vastaan, on j‰tett‰v‰ huomioonottamatta. Ilmoittakaa minulle, salliiko terveytenne Teid‰n j‰lleen astua palvelukseeni. Min‰ en mielell‰ni tahtoisi olla vailla miest‰, jolla on Teid‰n urheutenne ja ajatustapanne. Olen Teille alati suosiollinen Kuningas j. n. e.ª v. TELLHEIM. No, mit‰ sanotte t‰st‰, neiti hyv‰? NEITI (k‰‰riess‰‰n kirjeen j‰lleen kokoon ja antaen sen takaisin). Min‰kˆ? en mit‰‰n. v. TELLHEIM. Ette mit‰‰n? NEITI. Niin, tosiaan: ett‰ kuninkaanne, joka on suuri mies, lienee myˆskin hyv‰ mies. -- Mutta mit‰p‰ se minuun kuuluu? H‰n ei ole minun kuninkaani. v. TELLHEIM. Ja mit‰‰n muutako ette sano? Ette mit‰‰n meihin itseemme n‰hden? NEITI. Te astutte j‰lleen h‰nen palvelukseensa; majurista tulee everstiluutnantti, kenties eversti. Toivotan syd‰mest‰ni onnea. v. TELLHEIM. Ja te ette tunne minua paremmin? -- Ei, kun onni antaa minulle niin paljon takaisin, kuin on tarpeen tyydytt‰‰kseen j‰rkev‰n miehen toiveita, niin riippukoon yksinomaan Minnastani, tuleeko minun taas kuulua viel‰ jollekin toisellekin kuin h‰nelle. Yksin h‰nen palvelukseensa olkoon koko el‰m‰ni omistettu! Suurten palveleminen on vaarallista eik‰ palkitse sit‰ vaivaa, pakkoa ja nˆyryytyst‰, jonka se maksaa. Minna ei ole niit‰ turhamaisia naisia, jotka eiv‰t rakasta miehiss‰‰n muuta kuin arvonime‰ ja kunniapaikkaa. H‰n on rakastava minua oman itseni t‰hden, ja min‰ unohdan h‰nen t‰htens‰ koko maailman. Minusta tuli sotilas puoluesyist‰, en edes itse tied‰ mink‰laisten poliittisten periaatteitten takia, ja koska luulottelin, ett‰ jokaisen kunnon miehen olisi hyv‰ t‰ss‰ s‰‰dyss‰ jonkun aikaa koettaa tutustua kaikkeen, mit‰ vaaraksi sanotaan, ja opetella kylm‰verisyytt‰ ja p‰‰tt‰v‰isyytt‰. Ainoastaan ‰‰rimm‰inen h‰t‰ olisi voinut pakottaa minut muodostamaan t‰st‰ kokeesta el‰m‰nteht‰v‰n, tekem‰‰n t‰st‰ tilap‰isest‰ toimesta ammattia. Mutta nyt, kun minua ei mik‰‰n en‰‰ pakota, nyt on taas koko kunnianhimoni yksinomaan siin‰, ett‰ saan olla rauhallinen ja tyytyv‰inen ihminen. Se minusta varmasti tulee teid‰n kanssanne, rakkahin Minna; sellaisena pysyn muuttumattomasti teid‰n seurassanne. -- Huomenna liitt‰kˆˆn meid‰t toisiimme pyhin side, ja sitten katselkaamme ymp‰rillemme ja etsik‰‰mme koko avarasta asutusta maailmasta hiljaisin, hilpein, hymyilevin soppi, jolta ei paratiisiksi muuttuakseen puutu muuta kuin onnellinen ihmispari. Siell‰ asukaamme; siell‰ jokainen p‰iv‰mme --. Mik‰ teid‰n on hyv‰ neiti? (Neiti k‰‰ntyilee levottomana puoleen ja toiseen ja koettaa salata liikutustaan.) NEITI (toipuen). Te olette kovin julma, Tellheim, kun minulle niin vieh‰tt‰v‰ksi kuvailette onnea, josta minun t‰ytyy kielt‰yty‰. Tappioni -- v. TELLHEIM. Tappionne? -- Mit‰ te sanotte tappioksenne? Kaikki se, mink‰ Minna saattoi menett‰‰, ei viel‰ ole Minna. Te olette viel‰ suloisin, viehkein, rakastettavin, parhain olento auringon alla, pelkk‰‰ hyvyytt‰ ja jalomielisyytt‰, pelkk‰‰ viattomuutta ja riemua! -- Silloin t‰llˆin pient‰ kujeilua; siell‰ t‰‰ll‰ hiukan itsep‰isyytt‰. -- Sit‰ parempi! Minna olisi muutoin enkeli, jota minun t‰ytyisi vavisten kunnioittaa, jota en voisi rakastaa. (Tarttuu h‰nen k‰teens‰, sit‰ suudellakseen.) NEITI (vet‰‰ pois k‰tens‰). Ei niin, hyv‰ herra! -- Mist‰ t‰m‰ ‰killinen muutos? -- T‰m‰kˆ imarteleva, kiihkoisa rakastaja on tuo kylm‰ Tellheim? -- Vain h‰nen palaava onnensako sai h‰ness‰ syttym‰‰n t‰m‰n tulen? -- Sallikoon h‰n, ett‰ min‰ h‰nen lennokkaasti hehkuessaan harkitsen kummankin meid‰n puolestamme. -- Kun h‰n itse viel‰ kykeni harkitsemaan, kuulin h‰nen sanovan arvottomaksi sellaista rakkautta, joka ei ep‰rˆi asettaa rakastettuaan halveksumiselle alttiiksi. -- Oikein, mutta minun pyrkimyksen‰ni on yht‰ puhdas ja jalo rakkaus kuin h‰nenkin. -- Nyt, kun kunnia h‰nt‰ kutsuu, kun suuri hallitsija h‰nt‰ kutsuu palvelukseensa, t‰ytyisikˆ minun nyt suostua siihen, ett‰ h‰n heitt‰ytyisi kanssani armaisiin haaveiluihin? ett‰ mainehikas soturi muuttuisi liehakoivaksi paimeneksi? -- Ei, herra majuri, seuratkaa paremman kohtalonne viittausta. -- v. TELLHEIM. No hyv‰! Jos teit‰ suuri maailma enemm‰n vieh‰tt‰‰, Minna -- hyv‰! j‰‰k‰‰mme siis suureen maailmaan! -- Kuinka pieni, kuinka kurja onkaan tuo suuri maailma! -- Te tunnette sen vasta korealta ulkokuoreltaan. -- Mutta totisesti, Minna, tekin viel‰. Olkoon menneeksi! Siihen asti, hyv‰! Teid‰n suloiltanne ei ole puuttuva ihailijoita eik‰ minun onneltani kadehtijoita. NEITI. Ei, Tellheim, sit‰ en tarkoittanut! Min‰ neuvon teit‰ menem‰‰n takaisin suureen maailmaan, kunnian uralle, mutta en itse aio seurata teit‰ sinne! -- Siell‰ Tellheim tarvitsee tahrattoman puolison! Saksilainen karannut neitonen, joka on heitt‰ynyt h‰nen vastuksikseen -- v. TELLHEIM (hyp‰ht‰en ja katsoen rajusti ymp‰rilleen). Kuka uskaltaa puhua sellaista? -- Ah, Minna, min‰ pelj‰styn itse‰ni, kun kuvittelen, ett‰ jokin toinen kuin te olisi tuon sanonut. Raivoni h‰nt‰ kohtaan olisi rajaton. NEITI. Siin‰p‰ se! Sit‰ juuri pelk‰‰n. Te ette siet‰isi pienint‰k‰‰n pilkkapuhetta minusta, ja joka p‰iv‰ saisitte, kuitenkin niell‰ mit‰ katkerimpia. -- Lyhyesti, kuulkaa siis, Tellheim, mit‰ lujasti olen p‰‰tt‰nyt, mist‰ ei mik‰‰n mahti maailmassa saa minua luopumaan -- v. TELLHEIM. Ennenkuin puhutte loppuun, neiti, -- rukoilen teit‰, Minna! -- harkitkaa viel‰ hetkinen, ett‰ nyt julistatte tuomion el‰m‰st‰ni ja kuolemastani! NEITI. Ilman pitempi‰ harkitsemisia! -- Niin totta kuin olen antanut teille takaisin sen sormuksen, jonka kautta kerran minulle uskollisuuttanne vannoitte, niin totta kuin olette ottanut takaisin tuon saman sormuksen: niin totta ei onneton Barnhelm koskaan ole tuleva h‰nt‰ onnellisemman Tellheimin puolisoksi! v. TELLHEIM. Ja t‰ll‰kˆ on tuomio julistettu, neiti? NEITI. Ainoastaan yht‰l‰isyys on rakkauden luja side. -- Onnellinen Barnhelm toivoi saavansa el‰‰ vain onnellisen Tellheimin hyv‰ksi. Myˆskin onneton Minna olisi lopulta mukautunut joko lis‰‰m‰‰n tahi lievitt‰m‰‰n yst‰v‰ns‰ onnettomuutta. -- Huomasittehan varsin hyvin, ennenkuin saapui tuo kirje, joka j‰lleen tekee tyhj‰ksi kaiken yht‰l‰isyyden v‰lill‰mme, kuinka en‰‰ kielt‰ydyin vain n‰ˆn vuoksi. v. TELLHEIM. Onko se totta, hyv‰ neiti? -- Min‰ kiit‰n teit‰, Minna, ettette viel‰ julistanut tuomiotanne. -- Teille kelpaa vain onneton Tellheim? H‰n on saatavissa. (Kylm‰sti.) Nyt tunnenkin, ett‰ minun on sopimatonta suostua t‰h‰n n‰in myˆh‰‰n saamaani hyvitykseen, ett‰ on parasta olla kokonaan vaatimatta takaisin sit‰, mit‰ on tahrattu niin h‰pe‰llisell‰ ep‰luulolla. -- Niin, olen kuin en olisi saanut koko kirjett‰. Siin‰ kaikki, mit‰ siihen vastaan ja teen! (Aikoo repi‰ kirjeen.) NEITI (tarttuu h‰nen k‰teens‰). Mit‰ aiotte, Tellheim? v. TELLHEIM. Saada teid‰t omakseni. NEITI. Pys‰htyk‰‰! v. TELLHEIM. Neiti, se on auttamattomasti revitty, jollette pian peruuta sanojanne. -- Sittenp‰h‰n saamme n‰hd‰, mit‰ teill‰ viel‰ on minua vastaan! NEITI. Mit‰? tuollako ‰‰nell‰? -- T‰ytyykˆ minun siis muuttua halveksittavaksi omissa silmiss‰ni? Ei koskaan! Arvoton on se olento, joka ei h‰pee ottaa kaikkea onneaan vastaan miehen sokealta hellyydelt‰! v. TELLHEIM. V‰‰rin, perin v‰‰rin! NEITI. Rohkenetteko soimata omia sanojanne minun suussani? v. TELLHEIM. Viisastelija! -- H‰p‰iseekˆ siis heikomman sukupuolen kunniaa kaikki se, mik‰ ei sovellu vahvemmalle? Onko siis miehen sallittava itselleen kaikki se, mik‰ vaimolle soveltuu? Kummanko m‰‰r‰si luonto toisen tueksi? NEITI. Rauhoittukaa, Tellheim! -- En silti j‰‰ne aivan turvattomaksi, vaikka minun t‰ytyykin kielt‰yty‰ teid‰n tarjoamanne turvan kunniasta. Niin paljon minulle aina kuitenkin j‰‰nee, ett‰ toimeen tulen. Olen ilmoittautunut l‰hettil‰‰llemme. Viel‰ t‰n‰‰n p‰‰sen h‰nen puheilleen. Toivottavasti ottaa h‰n huolehtiakseen minusta. Aika rient‰‰. Sallitteko, herra majuri -- v. TELLHEIM. Min‰ seuraan teit‰, armollinen neiti -- NEITI. ƒlk‰‰ toki, herra majuri, j‰tt‰k‰‰ minut v. TELLHEIM. Ennemmin j‰tt‰‰ teid‰t oma varjonne! Tulkaa vain, neiti hyv‰, minne tahdotte, kenen luo tahdotte. Kaikkialla, tutuille ja tuntemattomille, tahdon kertoa, teid‰n l‰sn‰ollessanne sata kertaa p‰iv‰ss‰ kertoa, mitk‰ siteet teid‰t minuun sitovat, mink‰ julman itsep‰isyyden t‰hden te tahdotte n‰m‰t siteet katkoa -- KYMMENES KOHTAUS. _Just_. _Edelliset_. JUST (kiivaasti). Herra majuri! Herra majuri. -- v. TELLHEIM. No? JUST. Tulkaa toki joutuun, joutuun! v. TELLHEIM. Mit‰ sin‰ minusta? Tule t‰nne! Puhu, mik‰ on h‰t‰n‰? JUST. Kuulkaahan vain -- (Puhuu salaisesti h‰nen korvaansa.) NEITI (t‰ll‰v‰lin syrj‰‰n Franziskalle). Huomaatkos, Franziska? FRANZISKA. Voi teit‰ kovasyd‰mist‰! Olen seisonut t‰ss‰ kuin hiilill‰! v. TELLHEIM (Justille). Mit‰ sanot? -- Se ei ole mahdollista! -- Te? (Katsoen neitiin rajusti.) -- Sano se ‰‰neen; sano se h‰nelle, vasten kasvoja! Kuulkaa siis, neiti hyv‰! -- JUST. Is‰nt‰ sanoi, ett‰ neiti von Barnhelm oli ottanut itselleen sen sormuksen, jonka min‰ h‰nelle panttasin; ett‰ neiti oli tuntenut sen omakseen eik‰ halunnut antaa sit‰ takaisin. -- v. TELLHEIM. Onko t‰m‰ totta, neiti hyv‰? -- Ei, se ei voi olla totta! NEITI (hymyillen). Ja miksi ei. Tellheim? -- Miksi se ei voi olla totta? v. TELLHEIM (kiivaasti). No, olkoon se siis totta! -- Mik‰ hirve‰ totuus onkaan minulle yht‰kki‰ selvinnyt! -- Nyt tunnen teid‰t, petollisen, uskottoman! NEITI (pel‰styneen‰). Kuka? kuka on uskoton? v. TELLHEIM. Te, jonka nime‰ en en‰‰ tahdo mainita! NEITI. Tellheim! v. TELLHEIM. Unohtakaa nimeni! -- Te saavuitte t‰nne purkaaksenne liittomme. Se on selv‰! -- Kuinka mielell‰‰n tuleekaan sattuma uskottoman avuksi! Se toi k‰siinne minulle antamanne sormuksen. Ja viekkautenne osasi toimittaa teille antamani minulle takaisin. NEITI. Tellheim, mit‰ aaveita n‰ettek‰‰n! Tyyntyk‰‰ toki, ja kuulkaa minua. FRANZISKA (itsekseen). Joutipa h‰nkin saada osansa! YHDESTOISTA KOHTAUS. _Werner_ (kukkaro kultarahoja k‰dess‰‰n). _v. Tellheim_. _Neiti_. _Franziska_. _Just_. WERNER. T‰ss‰ min‰ jo olen, herra majuri! -- v. TELLHEIM (katsahtamatta h‰neen). Mit‰ min‰ sinusta? WERNER. T‰ss‰ on rahaa! tuhat pistolia! v. TELLHEIM. Min‰ en niit‰ huoli! WERNER. Huomenna saatte, herra majuri, saman verran lis‰‰. v. TELLHEIM. Pid‰ rahasi! WERNER. Neh‰n on teid‰n rahojanne, herra majuri. -- Luulenpa, ettette huomaa, kenen kanssa puhutte? v. TELLHEIM. Vie ne pois! sanon min‰. WERNER. Mik‰ teit‰ vaivaa? -- Min‰ olen Werner. v. TELLHEIM. Kaikki hyvyys on vilppi‰, kaikki alttius petosta. WERNER. Minuako tarkoitatte? v. TELLHEIM. Miten haluat! WERNER. Min‰h‰n olen vain t‰ytt‰nyt k‰skynne -- v. TELLHEIM. T‰yt‰ siis t‰m‰kin ja mene matkaasi! WERNER. Herra majuri! (harmistuneena) min‰ olen ihminen -- v. TELLHEIM. No, seh‰n on jotakin se! WERNER. Jolla on sappeakin -- v. TELLHEIM. Hyv‰! Sappi onkin parasta, mit‰ meill‰ on. WERNER. Min‰ pyyd‰n teit‰, herra majuri -- v. TELLHEIM. Kuinka monta kertaa minun pit‰‰ se sanoa? Min‰ en tarvitse rahojasi! WERNER (suuttuneena). No tarvitkoon niit‰ sitten kuka tahansa! (Heitt‰‰ kukkaron h‰nen jalkojensa eteen ja menee syrj‰‰n.) NEITI (Franziskalle). Ah, rakas Franziska, minun olisi pit‰nyt totella sinua. Olen pitkitt‰nyt pilaa liian kauvan -- Mutta h‰nenh‰n tarvitsisi vain kuulla, mit‰ minulla -- (L‰hestyen h‰nt‰.) FRANZISKA (vastaamatta neidille l‰hestyy Werneri‰). Herra varusmestari! WERNER (‰re‰sti). Menkˆˆn h‰n tiehens‰! -- FRANZISKA. Huu! Mink‰laisia miehi‰! NEITI. Tellheim! -- Tellheim! (T‰m‰ puree vimmoissaan kynsi‰‰n, k‰‰ntyy poisp‰in eik‰ kuule mit‰‰n.) Ei, t‰m‰ menee jo liian pitk‰lle! -- Kuulkaa minua toki! -- Te erehdytte! -- Pelkk‰ v‰‰rink‰sitys, -- Tellheim! -- Ettekˆ tahdo kuunnella omaa Minnaanne? -- Kuinka sellaista saatatte ep‰ill‰k‰‰n? -- Min‰kˆ haluaisin p‰‰st‰ teist‰ eroon? -- Min‰kˆ olisin tullut t‰nne sit‰ varten? -- Tellheim! KAHDESTOISTA KOHTAUS. _Kaksi palvelijaa_, eri puolilta poikki salin juosten. _Edelliset_. ENSIMƒINEN PALVELIJA. Armollinen neiti, h‰nen ylh‰isyytens‰, kreivi! -- TOINEN PALVELIJA. H‰n saapuu, armollinen neiti! -- FRANZISKA (on rient‰nyt ikkunaan). H‰n se on! h‰n se on! NEITI. Onko se h‰n? -- Oi, nyt pian, pian, Tellheim -- v. TELLHEIM (yht‰kki‰ tointuen). Kuka? kuka tulee? Enonneko, neiti? tuo julma eno? -- Antakaa h‰nen tulla, antakaa h‰nen tulla! -- ƒlk‰‰ pel‰tkˆ! H‰n ei saa solvata teit‰ ainoallakaan katseella! H‰n joutuu tekemisiin minun kanssani. -- Tosin te ette sit‰ ansaitse -- NEITI. Syleilk‰‰ minua pian, Tellheim, ja unohtakaa kaikki -- v. TELLHEIM. Haa, jospa tiet‰isin, ett‰ osaatte katua! -- NEITI. Ei, min‰ en voi katua sit‰, ett‰ olen p‰‰ssyt n‰kem‰‰n koko teid‰n syd‰menne! -- Ah, mink‰lainen mies te olettekaan! -- Syleilk‰‰ Minnaanne, onnellista Minnaanne! mutta juuri teid‰n kauttanne onnellista! (Vaipuu h‰nen syliins‰.) Ja nyt h‰nt‰ vastaan! -- v. TELLHEIM. Ket‰ vastaan? NEITI. Parhainta tuntemattomista yst‰vist‰nne. v. TELLHEIM. Mit‰? NEITI. Kreivi‰, enoani, is‰‰ni, teid‰n is‰‰nne -- -- Minun pakoni, h‰nen suuttumuksensa, minun perinnˆttˆm‰ksi tekemiseni; -- ettekˆ kuule, ett‰ kaikki on vain keksitty‰? Herkk‰uskoinen ritari! v. TELLHEIM. Keksitty‰? Mutta sormus? sormus? NEITI. Miss‰ teill‰ on se sormus, jonka annoin teille takaisin? v. TELLHEIM. Te otatte sen j‰lleen? -- Oi, sitten olen onnellinen! -- Kas t‰ss‰, Minna! -- (Vet‰‰ sen esiin.) NEITI. Katsokaahan sit‰ toki ensin! -- Voi niit‰ sokeita, jotka eiv‰t tahdo mit‰‰n n‰hd‰! -- Mik‰ sormus se sitten on? Sekˆ, jonka sain teilt‰, vai se, jonka te saitte minulta? -- Eikˆ se ole juuri se, jota en tahtonut j‰tt‰‰ is‰nn‰n huostaan? v. TELLHEIM. Hyv‰ jumala! mit‰ n‰en? mit‰ kuulen? NEITI. T‰ytyykˆ minun nyt taas se ottaa? t‰ytyykˆ? -- (Tempaa sen h‰nen k‰dest‰‰n ja pist‰‰ sen omaan sormeensa.) No? onko kaikki nyt hyvin? v. TELLHEIM. Miss‰ olen? -- (Suudellen h‰nen k‰si‰‰n.) Oi, te paha enkeli! -- kiduttaa minua sill‰ tavalla! NEITI. T‰m‰ n‰ytteeksi siit‰, rakas puolisoni, ettei teid‰n koskaan pid‰ tehd‰ minulle kepposta, jollette tahdo, ett‰ heti maksan takaisin samalla mitalla. -- Ettekˆ muka tekin ole minua kiduttanut? v. TELLHEIM. Voi teit‰ ilveilijˆit‰, olisihan minun pit‰nyt tuntea teid‰t! FRANZISKA. Ei, totisesti; minusta ei ole ilveilij‰ksi. Olen vavissut ja tutissut ja minun on t‰ytynyt k‰dell‰ni pit‰‰ suutani tukossa. NEITI. Ei ole omakaan osani ollut helppoa. Mutta tulkaahan toki! v. TELLHEIM. En osaa viel‰ oikein tointua. -- Kuinka hyv‰lt‰, kuinka pelottavalta minusta tuntuu! On kuin ‰kki‰ her‰isi hirvitt‰v‰st‰ unesta! NEITI. Me vitkastelemme. -- Kuulen h‰nen jo tulevan. KOLMASTOISTA KOHTAUS. _Kreivi v. Bruchsall_, jota _is‰nt‰_ ja jotkut _palvelijat_ seuraavat. _Edelliset_. KREIVI (sis‰‰n astuessaan). H‰n saapui kai onnellisesti perille? -- NEITI (joka hyp‰ht‰‰ h‰nt‰ vastaan). Ah, is‰ni! KREIVI. T‰ss‰ olen, rakas Minna! (Syleillen h‰nt‰.) Mutta mit‰, tyttˆ? (Huomatessaan Tellheimin.) Tuskin olet ollut t‰‰ll‰ t‰ytt‰ vuorokautta ja sinulla on jo tuttuja ja seuranpit‰ji‰? NEITI. Arvatkaa, kuka h‰n on? KREIVI. Eih‰n vain sinun Tellheimisi? NEITI. Kukapa muu kuin h‰n? -- Tulkaa, Tellheim! (Vie h‰net kreivin luo.) KREIVI. Hyv‰ herra, emme ole koskaan n‰hneet toisiamme, mutta jo ensi silm‰yksell‰ olin teid‰t tuntevinani. Toivoin arvanneeni oikein. -- Syleilk‰‰ minua. -- Olette saavuttanut t‰yden kunnioitukseni. Pyyd‰n yst‰vyytt‰nne. -- Sisareni tyt‰r, tytt‰reni rakastaa teit‰. -- NEITI. Sen te tied‰tte, is‰ni! -- Ja onko se sokea, minun rakkauteni? KREIVI. Ei, Minna, rakkautesi ei ole sokea, mutta rakastettusi on -- mykk‰. v. TELLHEIM (heitt‰ytyen h‰nen syliins‰). Suokaa minulle aikaa tointuakseni, is‰ni! -- KREIVI. Hyv‰ n‰inkin, poikani! Kuulen, ett‰ vaikka suusi ei osaakaan pakista, niin osaa syd‰mesi kuitenkin puhua. -- Min‰ en muuten juuri pid‰ tuonv‰risist‰ upseereista. (Viitaten Tellheimin univormuun.) Mutta te olette rehellinen mies, Tellheim, ja olipa rehellisell‰ miehell‰ millainen puku tahansa, h‰nt‰ ei voi olla rakastamatta. NEITI. Oi, jospa tiet‰isitte kaikki! -- KREIVI. Mik‰p‰ minua est‰‰ saamasta tiet‰‰ kaikkea? -- Miss‰ ovat huoneeni, herra is‰nt‰? ISƒNTƒ. Teid‰n ylh‰isyytenne suvaitkoon vain astua t‰nne sis‰‰n. KREIVI. Tule, Minna! Tulkaa, herra majuri! (Poistuu is‰nn‰n ja palvelijoitten seuraamana.) NEITI. Tulkaa, Tellheim! v. TELLHEIM. Seuraan teit‰ tuossa tuokiossa, hyv‰ neiti. Viel‰ vain sananen t‰lle miehelle! (K‰‰ntyen Wernerin puoleen.) NEITI. Ja se oikein yst‰v‰llinen! Minusta n‰ytt‰‰, ett‰ se on tarpeen. -- Franziska, eikˆ niin? (Seuraa kreivi‰.) NELJƒSTOISTA KOHTAUS. _von Tellheim_. _Werner_. _Just_. _Franziska_. v. TELLHEIM (osoittaen kukkaroa, jonka Werner on heitt‰nyt maahan). Kas tuossa, Just! -- nosta kukkaro maasta ja vie se kotiin. Mene! -- (Just poistuu.) WERNER (joka yh‰ viel‰ on seisonut nurkassa murjottaen eik‰ ole n‰ytt‰nyt ottavan osaa mihink‰‰n, t‰m‰n kuultuaan). No niin! v. TELLHEIM (l‰hestyen h‰nt‰ tuttavallisesti). Werner, milloin voin saada ne toiset tuhat pistolia? WERNER (yht‰kki‰ j‰lleen hyv‰ll‰ tuulellaan). Huomenna, herra majuri! huomenna. -- v. TELLHEIM. Minun ei tarvitse joutua velalliseksesi, mutta tahdon ruveta varojesi hoitajaksi. Kaikille teille hyv‰syd‰misille ihmisille pit‰isi asettaa holhooja. Te olette jonkinlaisia tuhlaajia. -- Sin‰ suutuit minuun ‰sken, Werner! -- WERNER. Kautta kurjan sieluni, suutuin! -- Mutta minun ei sittenk‰‰n olisi pit‰nyt olla sellainen tolvana. Nyt k‰sit‰n sen varsin hyvin. Min‰ ansaitsisin saada sata patukan iskua. K‰skek‰‰ pois vain antaa ne minulle; mutta nyt ei en‰‰ mit‰‰n kaunaa, rakas majuri! -- v. TELLHEIM. Kaunaa? -- (Puristaen h‰nen k‰tt‰‰n.) Lue silmist‰ni kaikki se, mit‰ en osaa sinulle sanoa! -- Haa! haluaisinpa n‰hd‰ sen, jolla olisi parempi tyttˆ ja vilpittˆm‰mpi yst‰v‰ kuin minulla! -- Franziska, eikˆ niin? -- (Poistuu.) VIIDESTOISTA KOHTAUS. _Werner_. _Franziska_. FRANZISKA (itsekseen). Niin, totisesti, h‰n on perin hyv‰ mies! -- Sellaista en tapaa toista. -- Se t‰ytyy tulla sanotuksi! (L‰hestyen Werneri‰ ujona ja h‰peiss‰‰n.) Herra varusmestari -- WERNER (joka pyyhkii silmi‰‰n). No? FRANZISKA. Herra varusmestari -- WERNER. Mit‰ nyt sitten, neitokainen? FRANZISKA. Katsahtakoon h‰n minuun, herra varusmestari -- WERNER. En viel‰ saata; en tied‰, mik‰ silmiini on tullut. FRANZISKA. Katsokoon h‰n minua toki! WERNER. Pelk‰‰np‰, ett‰ olen katsonut h‰nt‰ jo liiaksikin, neitokainen! -- No, nyth‰n jo n‰en h‰net! Mik‰ on h‰t‰n‰? FRANZISKA. Herra varusmestari -- -- eikˆ h‰n tarvitsisi varusmestarin rouvaa? WERNER. Puhuuko h‰n totta, neitokainen? FRANZISKA. T‰ytt‰ totta! WERNER. L‰htisikˆ h‰n vaikka Persiaankin? FRANZISKA. Mihin varusmestari vain haluaa! WERNER. Oikeinko totta? -- Hoi! Herra majuri! ei pid‰ suurennella! Nyt on minulla ainakin yht‰ hyv‰ tyttˆ ja yht‰ vilpitˆn yst‰v‰ kuin teill‰kin! -- Antakoon h‰n minulle k‰tens‰, neitokainen! Top! -- Kymmenen vuoden kuluttua h‰n on kenraalin rouva tai leski! Nelj‰nnen n‰ytˆksen toisen kohtauksen ranskankieliset lauseet merkitsev‰t suomeksi: _Est-il permis_ j. n. e. Saanko luvan, herra majuri? _Parbleu!_ -- _Mais non_ -- j. n. e. Hitto viekˆˆn! -- Mutta ei -- t‰m‰ on h‰nen huoneensa -- _Le Major de Tellheim;_ j. n. e. Majuri von Tellheim; aivan oikein, kaunis lapseni, h‰nt‰ min‰ etsin. Miss‰ h‰n on? _Comment?_ -- Mit‰? _Ah, Madame,_ -- _Mademoiselle_ -- Ah, rouva, neiti. _Ah voilý de ses politesses!_ j. n. e. Ah, se on h‰nen kohteliaita tapojaan! H‰n on eritt‰in siro ja hieno mies, tuo majuri! _C'est dommage;_ j. n. e. Sep‰ on vahinko; olen siit‰ pahoillani. _Nouvelle_ -- uutinen. _Mademoiselle parle franÁois?_ j. n. e. Puhuuko neiti ranskaa? Mutta seh‰n on selv‰‰; n‰keeh‰n sen! -- Kysymykseni oli varsin ep‰kohtelias; suonette anteeksi, neiti. -- _SachÈs donc, Mademoiselle_ -- Tiet‰k‰‰ siis, neiti -- _· l'ordinaire_ -- tavallisesti. _et le Ministre m'a dit_ j. n. e. -- ja ministeri sanoi minulle noin meid‰n kesken, sill‰ h‰nen ylh‰isyytens‰ on minun yst‰vi‰ni, ja meid‰n v‰lill‰mme ei ole mit‰‰n salaisuuksia. _rapport_ -- selostus. _tout ý fait en faveur_ j. n. e. kokonaan majurin eduksi. -- Herra, sanoi minulle h‰nen ylh‰isyytens‰, te ymm‰rt‰nette, ett‰ kaikki riippuu siit‰ tavasta, mill‰ asiat esitet‰‰n kuninkaalle, ja te tunnette minut. Tuo Tellheim on eritt‰in kelpo poika, ja tied‰nh‰n min‰, ett‰ te pid‰tte h‰nest‰. Yst‰vieni yst‰v‰t ovat minunkin yst‰vi‰ni. Tuo Tellheim tulee kuninkaalle maksamaan koko tavalla, mutta palvellaanko kuninkaita ilmaiseksi? T‰ss‰ maailmassa t‰ytyy tukea toisiaan molemmin puolin; ja jos jonkun on jotakin menetett‰v‰, niin olkoon se kuningas eik‰ meid‰n laatuisemme kunnon mies. T‰st‰ periaatteesta en poikkea milloinkaan. _Ah que son Excellence_ j. n. e. Ah, h‰nen ylh‰isyydell‰‰n on syd‰n oikealla paikallaan! _au reste_ -- muuten. _une lettre de la main_ -- k‰sikirje. _infailliblement_ -- aivan varmaan. _Vous voyÈs en moi_ j. n. e. Te n‰ette minussa ritari Riccaut de la Marlinieren, Pitk‰n Kynnen herran, Kullanhaalijain sukuhaaraa. _qui est veritablement_ j. n. e. jossa todellakin on kuninkaallista verta. -- T‰ytyy tunnustaa, ett‰ min‰ olen ep‰ilem‰tt‰ koko suvun kaikkein seikkailurikkain vesa. _affaire d'honneur_ -- kunnia-asia. _Ah, Mademoiselle, que je voudrois_ j. n. e. Ah, neiti, kunpa en olisi koskaan n‰hnyt t‰t‰ maata! _Capitaine_ -- kapteeni. _Oui, Mademoiselle, me voil· reforme_ j. n. e. Aivan niin, neiti, olen saanut eroni ja sen johdosta joutunut keppikerj‰l‰iseksi. _Vous Ítes bien bonne,_ j. n. e. Te olette kovin hyv‰, neiti. _reformir_ -- erottaa virasta. _rouinir_ -- joutua puille paljaille. _Tranchons le mot;_ j. n. e. Suoraan sanoen, minulla ei ole ropoakaan, ja nyt minua todellakin odottaa t‰ydellinen tyhjyys. _qu'un malheur ne vient jamais seul_ -- ettei onnettomuus koskaan tule yksin. _extraction_, syntyper‰. _resource_ -- keino. _honnÍt-homme_ -- kunnon mies. _Mademoiselle, je joue avec un guignon_ j. n. e. neiti, min‰ pelaan uskomattoman huonolla onnella. _Je sais bien, qu'il y avoit_ j. n. e. Tied‰n varsin hyvin, ett‰ kysymyksess‰ oli muutakin kuin peli. Sili‰ vastapelaajieni joukossa oli joitakin naisia. _invitir_ -- kutsua. _revanche, mais_ -- j. n. e. korvausta, mutta -- te ymm‰rr‰tte, neiti -- _Tatit mieux, Mademoiselle,_ j. n. e. Sit‰ parempi, neiti, sit‰ parempi! Kaikki henkev‰t ihmiset pit‰v‰t pelaamisesta intohimoisesti. _Comment, Mademoiselle, vous poulÈs_ j. n. e. Mit‰, neiti, te haluatte olla minun osakkaani? Kaikesta syd‰mest‰ni. _Ah, Mademoiselle, que_ j. n. e. Ah, neiti, kuinka rakastettava te olette! -- _DonnÈs to˚jours,_ j. n. e. Antakaa pois vain, neiti, antakaa. _interessir_ -- olla osallisena. _pour le tiers_ -- kolmannella osalla. _liaison_ -- suhde. _et de ce moment_ j. n. e. ja t‰st‰ hetkest‰ alkaen alan min‰ toivoa parasta onneeni n‰hden. _Je suis des Bons,_ j. n. e. Min‰ kuulun noihin taitaviin, neiti, Tied‰ttekˆ, mit‰ se merkitsee? _Je sais monter un coup_ -- Min‰ osaan tehd‰ tempun. _Je file la carte_ j. n. e. Min‰ sujautan kortin hyvin taitavasti -- _Je fais sauter la coupe_ j. n. e. Min‰ pist‰n nostetun pinkan entiselleen eritt‰in etev‰sti -- _DonnÈs moi un pigeonneau_ j. n. e. Antakaa minulle vain kyyhkysenpoika kynitt‰v‰ksi, ja -- _Comment, Mademoiselle?_ j. n. e. Mit‰, neiti? Te nimit‰tte sit‰ ªpetetteª? Korjata onnensa kulkua, k‰yd‰ siihen lujasti k‰siksi, olla varma asiastaan -- _LaissÈs-moi faire, Mademoiselle_ -- J‰tt‰k‰‰ se minun huolekseni, neiti -- _Votre trËs-humble_ -- Teid‰n nˆyrin palvelijanne -- End of Project Gutenberg's Minna von Barnhelm, by Gotthold Ephraim Lessing *** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MINNA VON BARNHELM *** ***** This file should be named 22389-8.txt or 22389-8.zip ***** This and all associated files of various formats will be found in: http://www.gutenberg.org/2/2/3/8/22389/ Produced by Matti J‰rvinen, Tuija Lindholm and Distributed Proofreaders Europe. Updated editions will replace the previous one--the old editions will be renamed. Creating the works from public domain print editions means that no one owns a United States copyright in these works, so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United States without permission and without paying copyright royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you do not charge anything for copies of this eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, performances and research. They may be modified and printed and given away--you may do practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is subject to the trademark license, especially commercial redistribution. *** START: FULL LICENSE *** THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free distribution of electronic works, by using or distributing this work (or any other work associated in any way with the phrase "Project Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project Gutenberg-tm License (available with this file or online at http://gutenberg.org/license). Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm electronic works 1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to and accept all the terms of this license and intellectual property (trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. 1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be used on or associated in any way with an electronic work by people who agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works even without complying with the full terms of this agreement. See paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic works. See paragraph 1.E below. 1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the collection are in the public domain in the United States. If an individual work is in the public domain in the United States and you are located in the United States, we do not claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, displaying or creating derivative works based on the work as long as all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily comply with the terms of this agreement by keeping this work in the same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. 1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in a constant state of change. If you are outside the United States, check the laws of your country in addition to the terms of this agreement before downloading, copying, displaying, performing, distributing or creating derivative works based on this work or any other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning the copyright status of any work in any country outside the United States. 1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: 1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, copied or distributed: This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included with this eBook or online at www.gutenberg.org 1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived from the public domain (does not contain a notice indicating that it is posted with permission of the copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in the United States without paying any fees or charges. If you are redistributing or providing access to a work with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted with the permission of the copyright holder, your use and distribution must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the permission of the copyright holder found at the beginning of this work. 1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm License terms from this work, or any files containing a part of this work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. 1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this electronic work, or any part of this electronic work, without prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with active links or immediate access to the full terms of the Project Gutenberg-tm License. 1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any word processing or hypertext form. However, if you provide access to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. 1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. 1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided that - You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has agreed to donate royalties under this paragraph to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid within 60 days following each date on which you prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty payments should be clearly marked as such and sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - You provide a full refund of any money paid by a user who notifies you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm License. You must require such a user to return or destroy all copies of the works possessed in a physical medium and discontinue all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm works. - You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the electronic work is discovered and reported to you within 90 days of receipt of the work. - You comply with all other terms of this agreement for free distribution of Project Gutenberg-tm works. 1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. 1.F. 1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread public domain works in creating the Project Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic works, and the medium on which they may be stored, may contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by your equipment. 1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all liability to you for damages, costs and expenses, including legal fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE PROVIDED IN PARAGRAPH F3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH DAMAGE. 1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a written explanation to the person you received the work from. If you received the work on a physical medium, you must return the medium with your written explanation. The person or entity that provided you with the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a refund. If you received the work electronically, the person or entity providing it to you may choose to give you a second opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy is also defective, you may demand a refund in writing without further opportunities to fix the problem. 1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTIBILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. 1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any provision of this agreement shall not void the remaining provisions. 1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance with this agreement, and any volunteers associated with the production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, that arise directly or indirectly from any of the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of electronic works in formats readable by the widest variety of computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from people in all walks of life. Volunteers and financial support to provide volunteers with the assistance they need, is critical to reaching Project Gutenberg-tm's goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will remain freely available for generations to come. In 2001, the Project Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit 501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by U.S. federal laws and your state's laws. The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered throughout numerous locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email [email protected]. Email contact links and up to date contact information can be found at the Foundation's web site and official page at http://pglaf.org For additional contact information: Dr. Gregory B. Newby Chief Executive and Director [email protected] Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide spread public support and donations to carry out its mission of increasing the number of public domain and licensed works that can be freely distributed in machine readable form accessible by the widest array of equipment including outdated equipment. Many small donations ($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt status with the IRS. The Foundation is committed to complying with the laws regulating charities and charitable donations in all 50 states of the United States. Compliance requirements are not uniform and it takes a considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up with these requirements. We do not solicit donations in locations where we have not received written confirmation of compliance. To SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any particular state visit http://pglaf.org While we cannot and do not solicit contributions from states where we have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition against accepting unsolicited donations from donors in such states who approach us with offers to donate. International donations are gratefully accepted, but we cannot make any statements concerning tax treatment of donations received from outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation methods and addresses. Donations are accepted in a number of other ways including checks, online payments and credit card donations. To donate, please visit: http://pglaf.org/donate Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be freely shared with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper edition. Most people start at our Web site which has the main PG search facility: http://www.gutenberg.org This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, including how to make donations to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.