Kun meidän kaivosta vesi loppuu

*** START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74577 *** KUN MEIDÄN KAIVOSTA VESI LOPPUU Seuranäytelmä Kirj. MAILA TALVIO Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1913 HENKILÖT: ANTTONI YLITALO, seppä. EULAALIA, hänen sisarensa. HANNA, Alitalon omistaja. KUSTAA METSÄNHEIMO, rakennusmestari. SÖÖTERLUNTI, kaivonkatsoja. ELLI | tyttöjä. ALLI | SALLI, Hannan kasvattitytär. IHANELMA, kesävieras. ANTTI | poikia. KALLE | Tyttöjä ja poikia. ANTTONI: roteva, katkera, itseensä sulkeutunut mies. Päivettynyt. Puku alussa se mitä työmiehet käyttävät maalla, myöhemmin musta siisti pyhäpuku, alaskäännetty tärkkikaulus ja musta kaulahuivi. EULAALIA: katkeroituneen, vanhenevan naisen kasvot. Puku alussa siisti, vanhankansan kotikutoinen hame väljine röijyineen esiliinoineen ja pumpulihuiveineen, lopussa niinikään vanhankansan kaksikymmentä vuotta sitten tehty musta pyhäpuku. HANNA: hento, kalpea, kaunis, vielä nuoren näköinen nainen. Yksinkertainen, hyvin tehty valkea puku. Olkapäillä vaalea, pitkäripsinen silkkihuivi. METSÄNHEIMO: pulska, hyvin puettu mies. SÖÖöTERLUNTI: laiha, hajamielinen, hyväntahtoinen mies. Puku siisti vaikka vähän kulunut. ELLI ja ALLI: iloisia, terveitä tyttöjä kansallispuvuissa. SALLI: noin 12-vuotias tyttönen, yllä lyhyt vaaleansininen tai vaaleanpunainen, somasti tehty kesäpuku. Palmikko riipuksissa ja sidottu punaisella silkkinauhalla. Päässä yksinkertainen olkihattu. IHANELMA: hoikka, nenäkäs, kaupunkilaisesti puettu nuori tyttö. ANTTI ja KALLE: reippaita, terveitä maalaispoikia. Kaikki tytöt kansallispuvuissa. I NÄYTÖS Avoin paikka Anttoni Ylitalon kaivon ympärillä. Taka-alalla kulkee aita, jonka kahdenpuolen porraspuut. Vasemmalla (katsojista) vasta uudella arkulla varustettu vinttikaivo. Pyykkipenkki ja ämpäri. Nuoralla kahden puun välissä vaatteita kuivamassa. Kahdenpuolen näyttämöä metsikköä. Taustalla peltoa ja metsää. ANTTONI on juuri lopettamaisillaan työtään — hän on lujalla rautaristikolla varustanut kaivonsuun. Vasemmalta, näyttämön takaa alkaa reippaassa kuorossa kuulua: »Kun meidän kaivosta vesi loppuu, niin kallion alla on lähde vaan. Fralialilaa ja laulan vaan ja kallion alla on lähde vaan.» ANTTONI naureskellen Sopii loppua, sopii loppua. Mutta sepän kaivosta ei enää lähdekään vettä. Se on loppu nyt, sanoi kukko, kun kaula katkes. Alkaa jälleen kuulua laulua: »Tyttöjen silmistä vedet nokkuu rakkauden tähden vaan. Fralialilaa ja laulan vaan ja rakkauden tähden vaan.» ANTTONI loppupuolella laulua häijysti naurahdellen »Rakkauden tähden vaan.» (Ruuvaa kiinni ristikkoa, selin aitaan. Aidan taakse tulee oikealta Metsänheimo kädessään pieni matkalaukku.) METSÄNHEIMO Päivää. ANTTONI kääntymättä Päivää, päivää. METSÄNHEIMO Kai tästä pääsee sinne kansanopistolle... tarkoitan sinne minne sitä ruvetaan rakentamaan? ANTTONI hetken vaiettuaan äreästi Ei minun pihani läpi. METSÄNHEIMO Vai ei. No, voinhan minä kiertää täältä aidan takaakin, kun vain tiedän suunnan. ANTTONI Kiertäkää, kiertäkää. Kai se sielläpäin on, mistä laulu kuuluu. METSÄNHEIMO nojaten aitaan, katsoo kelloa. Mihinkähän aikaan ne juhlat alkavat? ANTTONI En minä tiedä. METSÄNHEIMO Vai ette. No, ehkette tiedä että juhlia onkaan? ANTTONI En. METSÄNHEIMO No minä voisin sitten kertoa teille, että tänä päivänä lasketaan teidän tulevan kansanopistonne peruskivi. ANTTONI Ja mitä se minuun kuuluu? METSÄNHEIMO naurahtaen Ehkei kuulu, ehkei kuulu. Minä olen ollut täältä niin kauan poissa, etten enää tunne oloja enkä ihmisiä. (Äänettömyys.) Saisikos tähän nurmikolle oikaista vähän lepäämään? ANTTONI Menkää kansanopistojenne nurmikoille... METSÄNHEIMO Ei tullut junassa nukuttua koko yönä. ANTTONI No, oikaiskaa mihin tahdotte, kunhan pysytte aidan takana. METSÄNHEIMO itsekseen naurahdellen Hauska mies! Totisesti hauska mies! (Ottaa takin yltään, loittonee lepäämään katsojain näkyvistä. Anttoni on saanut työnsä valmiiksi, istuutuu kaivonkannelle ja panee tupakan. Huutaa äreästi oikealle, missä hänen asumuksensa on.) ANTTONI Eulaalia... Eulaalia! EULAALIA oikealta, näyttämön takaa Noo, miikää nyt on? ANTTONI Kuivia lastuja. EULAALIA Miitäää? ANTTONI Kuivia lastuja pannun alle. EULAALIA Niinkuin nyt olisi kuivista puista puute! Kun kaikki kylän kaivotkin ovat kuivillaan ja järvet kutistuvat puolta kilomeetteriä pienemmiksi. (Tulee näyttämölle. Kun näkee Anttonin työtönnä, suuttuu mutta hillitsee itsensä. Hetkisen äänettömyys.) Pitääkö minun ruveta kyntämään? Ei nyt hullumpaa! Ei meillä paljon viljelystä ole, mutta siitäkin on vaiva ja vastus siitä pienestä potaattimaasta. Ei sitä uskoisi, että sinä olet talon poika. Miksikä kaupunkilaiseksi luulisi. Hevonen otetaan, että potaattimaa kerrankin saataisiin kuntoon, ja siellä se nyt joutilaana syö mäikkää pientareet puhtaiksi ja itse Anttoni, se kuuluisa seppä, istuu kaivonkannella ja kuuntelee ylenannettua renkutusta. (Hänen puhuessaan on äskeinen »Kun meidän kaivosta vesi loppuu...» taasen alkanut kuulua. Laulua jatkuu.) EULAALIA Taidat jo mielistyä koko kansanopistopuuhaan. Ehkä sinäkin pian lahjoitat kymmenen tuhatta markkaa kansanopistolle! (Nauraa, kokoaa lastuja esiliinaansa.) ANTTONI vilkastuen Kuka semmoisia on lahjoittanut? EULAALIA tiukasti katsellen häneen Niin, kellähän näillä mailla niitä kymmeniä tuhansia niin on? Anttoni kuuntelee häntä jännittyneenä. Kuuluu liioitellun selvästi ja toistettuina sanat: rakkauden tähden vaan. EULAALIA kiivastuen Rakkauden tähden vaan! Hävetkööt. Mitä niillä on tekemistä ihmisten asioiden kanssa. (Avuttomana.) Ja tuota pitää tästä puoleen alituisesti kuunnella. Eikö nyt pitäjässä muita paikkoja ollut kuin tämä meidän mäki! (Suuttuen.) Kyllä minä arvaan, kenen puuhaa se on. Sinusta tehdään nyt lopultakin pappi... ANTTONI Älä sinä siinä. EULAALIA Mutta tämä on estettävä. Mene sinä sinne ja sano että ei. ANTTONI En suinkaan minä voi estää ihmisiä omalla maallaan tekemästä mitä tahtovat. EULAALIA Alitalon maalla — voit kyllä. Se tulee se... emäntä elikkä Hanna elikkä... ANTTONI Suu kiinni! EULAALIA Suu kiinni — vai niin! Vai se on se Alitalon Hanna aina vain niin pyhä, ettei saa nimeäkään mainita. ANTTONI lyö nyrkin kaivonkanteen ja nousee. Suu kiinni! (Äänettömyys. Varustautuu lähtemään.) Mennään sitten perunamaalle. EULAALIA Jokos tuli kiire perunamaalle! (Metsänheimo on sisarusten huomaamatta noussut. Ottaa takkinsa. Eulaalia kerää kuivat vaatteet nuoralta.) METSÄNHEIMO itsekseen hymähdellen Rauhallinen makuupaikka. (Seisoo aitaan nojaten ja tekee johtopäätöksiä.) Ylitalon Eulaalia... Antton... Hanna... ja mikä se nyt olikaan se...? Hyvästi vain! (Lähtee vasemmalle.) EULAALIA Mennään vain, vaikka olisikin kuultu yhtä toista. ANTTONI Ja mitäs sinä olisit kuullut? EULAALIA Olenko minä ehkä... lammas tai... kyyhkynen, etten ymmärtäisi ihmisten puhetta. ANTTONI Et ole edes kaukaa sukuakaan kyyhkyselle. Puhu nopeasti mitä olet kuullut! EULAALIA Enkä puhu. ANTTONI Saan minä ne kumminkin tietää. Kuuluu taasen: rakkauden tähden vaan. EULAALIA Mene hyvä Anttoni estämään se peruskiven laskeminen. Muuten ei tässä tule päivän lepoa. ANTTONI Puhu sitten mitä tiedät. EULAALIA No sitä vain, että se Alitalon emäntä elikkä Hanna elikkä... ANTTONI keskeyttäen Mitä hänestä? EULAALIA Oletpas sinä kuin kiiliäinen. No se on ollut kipeänä se emäntä elikkä Hanna elikkä... ANTTONI keskeyttäen Pahasti? EULAALIA Pahasti. (Äänettömyys.) ANTTONI Lähde perunamaalle. Mitä siinä viivyttelet. EULAALIA Minä! Entä sinä? ANTTONI Se on minun asiani. EULAALIA No kaikkia tässä! Vai enkö minä ole kolmattakymmentä ajastaikaa pessyt sinun nokisia paitojasi... Ja näin sinä minut palkitset. ANTTONI Kyllä minä menen naimisiin, jos niiksi tulee... EULAALIA pelästyen Sen Alitalon emännän elikkä Hannan kanssa... (Vahingoniloisena.) Mutta älä luulekaan että se enää on niin pulska kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Tämä viime tauti on sen ränstyttänyt. Ja kuolemataan pelkää kai, kun omaisuuttaankin jakelee. Ottotyttärelleen, sille Sallille elikkä... ANTTONI keskeyttäen Mene siitä perunamaalle... EULAALIA Perunamaalle ja perunamaalle... ANTTONI En suinkaan minä voi olla kahdessa paikassa yhtaikaa. Itse tahdoit peruskivijuhlilla... EULAALIA Oli se onneton paikka että jouduttiin niin likelle Alitalon maita. Muistatkos mitä minä sanoin, kun meille piti lohkaistaman palsta Ylitalosta, että... (Huomaa äkkiä rautaristikolla varustetun kaivonsuun, purskahtaa nauruun.) No, nyt kelpaa kansanopistolaisten noutaa vettä sepän kaivosta. Ei lähde, vaikka itse Alitalon emäntä... elikkä Hanna... ANTTONI häijysti, keskeyttäen Elikkä Sööterlunti... EULAALIA vaikenee hetken hämillään ja kiukustuneena. Sööterlunti, Sööterlunti. Sööterlunti saa kyllä tulla. Minä en olekaan niin hullu kuin sinä, joka et voi kuulla Alitalon Hannan nimeä mainittavan... ANTTONI Oletkos hiljaa! EULAALIA Mitäs minä sanoin! Et voi kuulla Alitalon Hannan... ANTTONI vimmoissaan Menetkös! (Kuuluu tytönääniä vasemmalta, Eulaalia lähtee lastut kainalossa oikealle. Elli ja Ihanelma tulevat, edellisellä kädessä ämpäri, jälkimmäisellä vesikarahvi. Kun he näkevät Anttonin, säikähtävät he hiukan ja niiata nytkäyttävät.) IHANELMA rohkaisten itsensä Anteeksi. Me pyytäisimme vähän vettä. ANTTONI Tässä on kaivo. IHANELMA kuiskaten Ellille Katsos nyt. Ja kaikki kun pelottelivat, että hän on niin hirveä. ELLI Kyllä hän aina on ollut tavallisen hirveä... (Nousevat kaivonkannelle. Hämmästyvät rautaristikkoja. Käyvät tempomaan niitä. Anttoni naureskelee itsekseen.) IHANELMA Hyvä seppä... ELLI kuiskaten Mitä minä sanoin... IHANELMA ... nämä eivät lähde irti. ELLI Jos olisitte hyvä ja... IHANELMA Älkää menkö pois, hyvä herra seppä... Anttoni, joka on ollut lähtemäisillään, kääntyy tuimasti ympäri. ANTTONI »Herra seppä...» No, neiti kesävieras, mikä hätänä? IHANELMA Kuinka te voitte olla noin häijy? ELLI Meillä on tässä juhlat. Me laskemme kansanopiston peruskiveä... ANTTONI Vai niin, vai niin. ELLI Alitalon emäntä on kutsuttu kunniavieraaksi ja me tarvitsemme vettä kahviin. ANTTONI No, minkätähden siellä pitää olla... yhden paremmin kuin toisen? IHANELMA Ettekö te tiedä että neiti Alitalo on lahjoittanut kymmenen tuhatta... ANTTONI vahingoniloisena No kyllä sitten ansaitsee kahvit. Juottakaa, juottakaa! (Nauraa ilkeästi, ottaa työkalunsa ja lähtee oikealle.) Tytöt jäävät sanattomina katsomaan hänen jälkeensä. IHANELMA polkee jalkaa maahan. Kuinka hän on häijy! ELLI Mitä me nyt teemme? (Nauravat.) IHANELMA Poikien täytyy hankkia vettä. ELLI Ja minä kun kerran leikillä ajattelin, että otan Ylitalon Anttonin, että tulen rikkaaksi. IHANELMA Olisi intresanttia kesyttää hänet... ELLI kuiskaa Kylässä on vain yksi, joka kykenee kesyttämään hänet... IHANELMA uteliaana Kuka? ELLI Äiti kertoi että... (Metsänheimon ja Sööterluntin äänet vasemmalta. Tytöt nokenevat puiden taitse vasemmalle. Sööterluntilla on kädessä pitkä pajunoksa.) SÖÖTERLUNTI Kyllä se vaan paju tietää, missä vesisuoni käy. Katsokaas nyt, arkkitehtööri, kuinka sille tulee kiire maata kohti. Se on minun katsomani tämäkin kaivo eikä kaivo enää siitä parane. Minä olen katsonut... tämä on nyt... tämä on nyt sadas ja kahdeskymmenes kolmas tämä kansanopiston kaivo, jos minä saan sen katsoa. METSÄNHEIMO Ne on niitä vanhanajan keinoja ne pajut ja sensellaiset. Minä luulen, että teemme putkikaivon. Se on kaikin puolin parempi. Tällaisenakin kuivana kesänä... SÖÖTERLUNTI Arkkitehtööri saa uskoa, että jos minä sen kaivan, niin pysyy vesi... METSÄNHEIMO Saamme sitten sopia. Mutta minä suoraan sanoen en luule... että meille tulee kauppoja... SÖÖTERLUNTI Paraneekos nyt kaivo tästä? METSÄNHEIMO katsoo häneen pitkään. Kuulkaas... mikäs teidän nimenne taas olikaan? SÖÖTERLUNTI Sööterluntiksihan minua sanotaan. METSÄNHEIMO Niin oikein... Söderlund. Kuulkaas, vieläkö tämä Anttoni on naimaton? SÖÖTERLUNTI Naimaton, mitäs muuta. Sisar sillä huushollia hoitaa. (Kainostellen.) Se Eulaalia. (Äänettömyys.) METSÄNHEIMO Pidättekös te vielä siitä Eulaaliasta? SÖÖTERLUNTI No voi tuota arkkitehtööriä... kuinka se on leikkisä... Vallan katselee ihmisen läpi... METSÄNHEIMO No, pitääkös se Eulaalia vielä teistä? SÖÖTERLUNTI Mitäs se minusta, köyhästä. Ei toki... Enkä minä koskaan ole uskaltanut sitä ajatella... Ettehän tekään, arkkitehtööri... yrittäisi kuninkaan tytärtä, vaikka hän olisikin mieleisenne. METSÄNHEIMO Yrittäisin tietenkin. Ja ottaisin hänet kanssa. Enkä minä miettisikään kahtakymmentä vuotta. SÖÖTERLUNTI Mistäs se arkkitehtööri kaikki asiat tietää? METSÄNHEIMO Tiedänpähän vain. Ne viettävät hauskoja päiviä tuolla yhdessä, Ylitalon Anttoni ja Eulaalia. SÖÖTERLUNTI Eivätpä ne taida niin hauskojakaan... Ja kyllähän minulla jo on mökki ja hevonen... ja lehmäkin ruokolla. (Äänettömyys.) METSÄNHEIMO Menkää hakemaan Eulaalia tänne, niin tutkitaan vähän sen sydäntä. SÖÖTERLUNTI Se voi suuttua. METSÄNHEIMO Lepytetään. SÖÖTERLUNTI Mutta ei se Anttonikaan tästä hyvää pidä. METSÄNHEIMO Eikös se Alitalon Hannakin vielä ole naimaton? SÖÖTERLUNTI Arkkitehtööri kaivelee kaikki ne vanhat asiat. METSÄNHEIMO Tulivat mieleen, kun kuuntelin Anttonin ja Eulaalian keskusteluja. SÖÖTERLUNTI katselee pitkään. Mutta ettehän te vain ole se Kuuperin Kustaa, joka ennen palveli Ylitalossa? METSÄNHEIMO Sama, sama mies. Kuuperin Kustaa, nyttemmin Kustaa Metsänheimo. SÖÖTERLUNTI Voi nyt kuitenkin...! Mutta hyvinpä teidän on käynyt. METSÄNHEIMO Mitäs niist' maallisist'. Mutta miksei Sööterlunti ottanut Eulaaliaa, vaan antaa tytön aivan loppuun kuihtua? SÖÖTERLUNTI Ei ole tullut puhuttua. Ja mitäs minä, köyhä... METSÄNHEIMO Nyt täytyy pitää kiirettä. Ja kiire on jo Anttonilla ja Hannallakin. SÖÖTERLUNTI Ei, ei... ne on jo niin vanhoja asioita... (Sööterlunti jää mietteisiinsä, paju kädessä. Kalle ja Antti tulevat nopeasti, ämpäri kädessä, vasemmalta.) KALLE Kun sanoivat, että kaivo on taottu lukkoon! ANTTI Onpa se ihme ja kumma, jollei vettä saa! (Nousevat kaivonkannelle. Tempovat ristikkoa.) KALLE Onko tämä nyt järkimiehen työtä? ANTTI Mikä meidän hyvän seppämme pään on sekoittanut? METSÄNHEIMO Antakaas kun minä katson. (Nauraa.) Nämähän ovat kuin kellotapulin kannattimia. Odottakaas... Eikös nuo ruuvit nousisi kirveenterällä... ANTTI Minulla on hyvä puukko. KALLE Ei ne puukolla... METSÄNHEIMO kopeloi taskujaan. Kun ei nyt pidä olla matkassa työkaluja. No, Söderlund... mars matkaan. Ja tuokaa samalla hyvä kirves. SÖÖTERLUNTI Mutta... METSÄNHEIMO hyppää alas kaivonkannelta, menee Sööterluntin luo. Mitä mutta? Näettehän, ettei kunniavieraalle saada kahvia... (Kuiskaa.) Ja Eulaalia...! SÖÖTERLUNTI Kylläpä se arkkitehtööri on leikkisä... METSÄNHEIMO työntää hänet menemään Ja Anttoni tulkoon samalla! Mars matkaan! (Sööterlunti menee oikealle.) ANTTI Ei muuta kuin lyödään koko arkku läjään... KALLE Älä toki. Suututamme sepän. (Anttoni tulee tuimana aidan yli.) ANTTONI Mi-mi-mitä tämä merkitsee? Mitä te minun kaivostani? METSÄNHEIMO Vettä. Kaikki kylän kaivot ovat kuivillaan. ANTTONI Onko se minun syyni? Minä en tahdo olla missään tekemisissä sen... sen kansanopiston kanssa, jota tähän hommataan. Minun puolestani saavat hommamiehet mielellään kuolla janoon. (Antti ja Kalle kiiruhtavat pois.) METSÄNHEIMO hetken äänettömyyden jälkeen painostaen joka sanaa Te olette vielä ensimmäinen oppilas siinä opistossa. ANTTONI hämmästyneenä vieraan röyhkeydestä Se on valhe! METSÄNHEIMO Koko opisto rakennetaan tähän teidän tähtenne. ANTTONI Mitäs te... kukas te... Menkää opistoonne ja antakaa minun olla rauhassa. Minä en tarvitse sohvatyynyjä enkä kirjoituspöytämattoja... ja mitä ne kansanopistolaiset muusta tietävät. (Lyhyt äänettömyys.) METSÄNHEIMO Kuules, Anttoni, sinä olit niin hyväpäinen, että sinusta olisi tullut vaikka piispa. ANTTONI Koska me on sinä-kannut juotu? METSÄNHEIMO Rippikoulussa, etkös nyt muista...? (Anttoni katsoo Metsänheimoon pitkään, tuntee hänet, mutta ei sano mitään, kääntyy vain äreästi poispäin. Elli ja Ihanelma tulevat hengästyneinä vasemmalta.) ELLI Eikö sitä vettä nyt voisi saada? IHANELMA Pitää saada. (Kiukkuisesti.) Te olette... te olette sydämetön mies. ANTTONI Kas... kas... kas... ELLI Isä käski sanoa, että jos... tämän kerran. Kaivoa ruvetaan jo huomenna kaivamaan opiston alueelle ja meidän kaivoa syvennetään... Alitalon emäntä on jo tullut... ANTTONI Ei lähde yhtä tippaa. Menkää tiehenne. IHANELMA Tämä on hävytöntä. (Alli tulee juosten vasemmalta.) ALLI Joko tulee vettä? Kun kirkonkylästä juuri telefonoitiin, että sieltä tullaan oikein joukolla. Pappilan nuoret ja tohtorin väet kesävieraineen. (Tytöt käyvät iloisen levottomiksi. Supattavat.) ELLI Kirkonkyläläiset kun aina ovat niin olevinaan. Nyt ne oikein saavat nauraa metsäkyläläisiä. ALLI Tohtorinnaa minä niin pelkään. IHANELMA Hyvä, rakas seppä, tämän kerran... ANTTONI peloitellen, julmalla äänellä No, te harakat, minä menen pajaan ja taon häkin, oikein aika häkin ja pistän teidät kaikki sinne... (Tytöt peräytyvät pelästyneinä, mutta tulevat taas lähemmäksi.) ELLI Huomenna, huomenna, kun vain tänään annatte vettä! METSÄNHEIMO Minä tiedän yhden, joka saa vettä Ylitalon Anttonin kaivosta. TYTÖT Kuka, kuka se on? ANTTONI Ja kuka se olisi? (Äänettömyys.) METSÄNHEIMO Sanonko? TYTÖT Sanokaa, sanokaa... METSÄNHEIMO Anttonille Sanonko? ANTTONI epävarmana Sanokaa vain mitä tahdotte. (Suuttuneena.) Mutta on se ihme ja kumma, ettei ihminen saa rauhaa. Kruununmiehiäkö tässä pitää olla, ennenkuin pihamaa tyhjenee? IHANELMA Me menemme. Mutta me tulemme takaisin ja — kostamme. ELLI ja ALLI Niin, me kostamme... (Menevät.) ANTTONI nauraa Sytytätte kai pajani tuleen vai mitä?... (Metsänheimolle.) Menkää tekin yhtä matkaa siitä suutanne soittamasta. METSÄNHEIMO Ei, Anttoni. Minä olen tullut panemaan kuntoon sinun sydämesi asioita. ANTTONI Kukas sen on sanonut, että ne ovat epäkunnossa...? METSÄNHEIMO Onkos se nyt viisaiden ihmisten puuhaa, että kiusaatte itseänne kaksikymmentä ajastaikaa. Olitte melkein sulhanen ja morsian jo silloin, kun minä renkipoikana palvelin Ylitalossa. Ja nyt kidutte kukin haarallanne. Varmaan te Eulaalian kanssa kerran revitte silmät toistenne päästä, jollei tästä tule loppua. Minä toimitan Hannan tänne kaivolle, mutta puhukin sitten kaikki. ANTTONI joka pitkin matkaa on keskeyttänyt sanalla »mutta», tai raappinut korvallistaan. Ei, ei, ei... en minä... minä menen pois... METSÄNHEIMO No, Eulaalian kanssako aiot ikäsi elää? ANTTONI En... en. METSÄNHEIMO Hän menee sitäpaitsi naimisiin Sööterluntin kanssa. ANTTONI Menköön. Mutta en minä. En ole nähnyt... häntä... kahteenkymmeneen vuoteen... Älä tuo häntä tänne. METSÄNHEIMO Tuon kuin tuonkin. Mutta sinulla pitää olla toiset vaatteet. Mene nopeasti muuttamaan. Ja katso sitten, että puhut kaikki. ANTTONI Puhu sinä. METSÄNHEIMO Etkö sinä nyt, iso mies, itse osaa puhua! No, minä autan. Kun vain ensin puet yllesi kosimapuvun. ANTTONI No, sinä autat. (Menee oikealle.) METSÄNHEIMO naureskellen itsekseen, istuutuu kaivonkannelle ja laulaa: Rakkauden tähden vaan. Fralialilaa ja fralialilaa ja rakkauden tähden vaan. (Elli, Ihanelma ja Alli tulevat.) ELLI Kahvi on valmista! ALLI Vettä saatiin lopultakin. METSÄNHEIMO No, mistä? ELLI Pojat olivat hakeneet oikein hevosella. IHANELMA Me olemme tulleet tänne kostamaan. Me aiomme laulaa tässä kaivonkannella koko yön. (Istuutuu kaivonkannelle.) ELLI ja ALLI Koko yön. Ettei seppä saa nukkua. METSÄNHEIMO Suurenmoinen kosto. Saanko minäkin olla mukana? ALLI Mutta eikö teitä tarvita juhlilla? Neiti Alitalo jo kysyi teitä. METSÄNHEIMO merkitsevästi Minulla on nyt tärkeämpiä tehtäviä. (Istuvat kaivonkannelle ja laulavat. Äkkiä Metsänheimo hypähtää pystyyn ja keskeyttää.) METSÄNHEIMO Tässä voi tapahtua jotakin hauskaa. IHANELMA Jos...? ELLI ja ALLI Jos...? METSÄNHEIMO salaperäisesti Jos neiti Alitalo saadaan tänne. IHANELMA Neiti Alitalo... se lahjoittaja? Hän on niin vakavan ja surullisen näköinen... METSÄNHEIMO Juuri siksi on hauskaa, jos hänet saadaan nauramaan. (Tytöt nauravat.) IHANELMA hypähtäen päättäväisesti pystyyn. Hänen pitää tulla ja hänen pitää nauraa. ELLI Pitäjän jäykin tyttö — ei hän niinkään tule eikä hän niinkään naura. IHANELMA Jos minä tahdon! METSÄNHEIMO Sanokaa... sanokaa, että täällä on mainio kaivo, jota minä rakennusmestarina tahtoisin näyttää. (Tytöt ovat lähtemäisillään.) Älkää kaikki menkö! Kuka jää minun kanssani... kostamaan sepälle! (Elli palaa nauraen.) ELLI No, vaikka minä! METSÄNHEIMO Mainiota! (Asettuu kaivonkannelle. Hetken perästä tulee siihen Ellikin, istuutuu selin häneen.) Millä laululla me nyt kostaisimme? ELLI En minä vain tiedä. (Äänettömyys.) METSÄNHEIMO alkaa tutun laulun, Elli yhtyy siihen pian Meinasin, meinasin, meinasin olla, meinasin olla _yksin_. Katselin taivaan tähtiä ja nekin oli _kaksin_. Meinasin, meinasin, meinasin olla, meinasin olla _yksin_. Katselin aidan seipäitä ja nekin oli _kaksin_. (Äänettömyys.) METSÄNHEIMO Kauanko teistä miehen pitää miettiä, ennenkuin uskaltaa kosia? (Lyhyt äänettömyys.) ELLI Niin kauan... että on sydämestään varma... METSÄNHEIMO No, kauankohan se ottaa? ELLI Kaksikymmentä vuotta... Ainakin täällä meidän paikkakunnalla. METSÄNHEIMO yrittäen lähetä Elliä. Tai kaksikymmentä minuuttia. ELLI Se on liian vähän. METSÄNHEIMO St! Piiloon! (Juoksevat piiloon. Eulaalia ja Sööterlunti tulevat.) SÖÖTERLUNTI Tänne se käski tulla, arkkitehtööri. EULAALIA Olenko minä mikä sen käskettävä. (Vaikenevat saamattomina, toinen toisessa, toinen toisessa päässä näyttämöä.) SÖÖTERLUNTI lauhasti ja tunteellisesti, pajunoksa kädessä Tällaisia vesisuonia ei ole missään. EULAALIA Sööterlunti saisi naida sen pajun. (Nauraa hihittää esiliinaansa.) (Äänettömyys.) SÖÖTERLUNTI Jaa tämän pajun? EULAALIA Niin, siinä olisi Sööterluntille ihan kylläksi muijaa. SÖÖTERLUNTI Tekee pilkkaa. (Äänettömyyden jälkeen, rakastuneena.) Muistaako Eulaalia mitä minä sanoin, kun kaivoin tätä kaivoa... Kaksikymmentä vuotta sitten...? EULAALIA heltymystään salaten Mitäs joutavista muistelisi! SÖÖTERLUNTI Että minä tulen... kun minulla on... mökki ja hevonen ja lehmä... EULAALIA itkun ja naurun välillä Nai nyt vaan sen pajun... METSÄNHEIMO astuu vakavana esiin. Iltaa... Anteeksi — olisin vain puhunut Sööterluntille niistä urakoista. Että tottahan te sitten kaivatte sen opiston kaivon — ja yhtä hyvän kuin tämä tässä... SÖÖTERLUNTI hämmästyneenä Kyllä vallan, jos arkkitehtööri... METSÄNHEIMO Ja ehkä otatte tukinajotyötäkin, kun teillä on hevonen. Ja hyvä kuuluu olevankin. SÖÖTERLUNTI hyvillään Se on vielä niin nuori, mutta kyllä siitä hyvä pitäisi tulla. EULAALIA tiuskaten Mitä tuollainen mies tukinajossa ja mitä se hevosella...? ELLI juoksee esiin. Niin kyllä, älkää rakennusmestari ottako sitä miestä työhön. Näettehän sen kaivot... kaikki ne on kuivillaan. SÖÖTERLUNTI avuttomana Mutta... EULAALIA käyden Ellin ranteeseen ja vetäen hänet etualalle. Mustasukkaisena. Mitäs se Sööterlunti teihin kuuluu? SÖÖTERLUNTI hätääntyneenä Kyllä virpi tietää vesisuonet, mutta näillä mailla ei ole vesisuonia... ELLI Virpi ei tiedä mitään. Nykyaikana katsotaan kaivoja aivan toisella tavalla... EULAALIA Nykyaikana katsotaan... Mitä te tästä Sööterluntista tahdotte? ELLI veitikkamaisuuttaan peitellen lähestyy Sööterluntia ja yrittää ottaa häntä käsipuolesta. Sööterlunti pakenee. Minä... minä... olen ajatellut... jos hän ottaisi minut... sinne mökkiinsä... EULAALIA Vai niin, vai on sillä Sööterluntilla morsian... ja kehtaat... SÖÖTERLUNTI rukoillen Eulaalia... ei saa suuttua... Se puhuu leikkiä tai mitä puhunee... Eulaaliaa minä olen katsellut viisikolmatta vuotta... Vaikkei ole tullut puhutuksi. Tahtooko Eulaalia...? EULAALIA raivoissaan Ota sinä vain tuo harakka... (Menee oikealle.) SÖÖTERLUNTI Eulaalia... (Menee, kädet ojennettuina, Eulaalian perässä. Elli ja Metsänheimo nauravat.) METSÄNHEIMO Sinä olet viisas tyttö, Elli. ELLI Ja sinä... aika hauska poika. METSÄNHEIMO Kuule Elli... (Salli tulee vasemmalta. Niiaa hyvin opetetusti ja pikkuvanhasti.) SALLI Onkohan rakennusmestari Metsänheimo täällä? METSÄNHEIMO On. Tässä. SALLI Täti käski sanoa... neiti Alitalo käski sanoa, ettei hän voi tulla. Rakennusmestari tekee hyvin ja tulee. METSÄNHEIMO Vai niin, tyttöseni. Mutta katsos, kun neiti Alitalon pitäisi saada nähdä tämä kaivo, juuri tämä mainio kaivo. SALLI Jaa kaivo? METSÄNHEIMO Niin, kaivoa ei voi siirtää, vaikka minä mielelläni tulisinkin. (Äänettömyys.) SALLI Mutta täti ei tahdo seurustella sepän kanssa. METSÄNHEIMO Miksei? SALLI Sitä en minä tiedä. (Hetken perästä.) Seppä on kai ollut tädille paha. METSÄNHEIMO Voi olla, voi olla. Seppä on hyvinkin voinut olla tädille paha... Tai... täti sepälle. SALLI Täti ei ole paha kenellekään. METSÄNHEIMO Niissä asioissa ei koskaan voi tietää kuka on paha, kuka hyvä. Kyllä se todella olisi hyvä, kun neiti Alitalo voisi tulla... katsomaan tätä kaivoa. SALLI Minä sanon tädille. (Lähtee.) METSÄNHEIMO No nyt saadaan Hanna tänne, mutta missä se Anttoni viipyy? Nyt niiden täytyy saada toisensa... ELLI Te olette oikein tullut tänne panemaan... asioita kuntoon. METSÄNHEIMO rakastuneesti Kyllä minä otan palkkani. (Elli painaa veitikkana päänsä alas ja juoksee, Anttonin nähdessään, vasemmalle. Anttoni tulee pyhäpuvussaan, hyvin juhlallisena.) METSÄNHEIMO kääntää häntä joka kulmalle, käskevästi Hyvä on. Odota nyt tässä. ANTTONI Mihin sinä menet? METSÄNHEIMO Hakemaan tyttöä tietysti. Et saa liikkua tästä. ANTTONI Älä jätä minua... METSÄNHEIMO painaa hänet kaivonkannelle istumaan. Muista ettet jänistä. (Metsänheimo lähtee vasemmalle. Anttoni jää yksin, koettelee sykkivää sydäntään, harjailee käsillään vaatteitaan, yskii, voihkii.) ANTTONI itsekseen En minä sentään. Vanhoilla päivilläni... Mitä hullua... (Nousee kiivaasti, yrittää paeta oikealle. Hanna tulee, pysähtyy hämillään. Anttoni jää seisomaan selin Hannaan. Heidän vuorosanansa lausutaan lyhyen äänettömyyden jälkeen.) HANNA Iltaa... ANTTONI Iltaa. HANNA Minua käskettiin tänne katsomaan kaivoa. ANTTONI kuin unessa En minä ole käskenyt... HANNA taistellen mielenliikutustaan vastaan Joku toinen sitten... ANTTONI kuin kaiku Joku toinen sitten... (Äänettömyys.) HANNA Ei minulle sitten ollutkaan kenelläkään asiaa? ANTTONI Ei... HANNA Minä menen sitten. (Kääntyy lähtemään. Taistelee itkuaan vastaan.) ANTTONI voimanponnistuksella, kääntyy Hannaan päin. Mitä piti ruveta laittamaan tänne opistoa? HANNA Oliko se paha? ANTTONI Minä en kärsi sellaista! HANNA Sitä minä en voinut aavistaa. ANTTONI Se piti tehtämän tänne minun kiusakseni...? HANNA kääntyy Anttonia kohti, valoisasti Sinun iloksesi — miksen sitä tunnustaisi! Sinua minä ajattelin ja sinun suurta opinhaluasi ennen muinoin. Ja minä tahdoin, että opisto olisi seuranasi pitkinä talvina. ANTTONI En minä mitään seuraa kaipaa. Viekää vain kirkonkylään omaksi seuraksenne... (Hanna purskahtaa itkuun ja kääntyy menemään. Suurella voimanponnistuksella kokoaa Anttoni itsensä.) ANTTONI Hanna!... Hanna, Hanna! Anttoni rientää Hannan jälkeen, tarttuu hänen käteensä ja tuo hänet näyttämölle. Hanna vaipuu hiljaa itkien kaivon kannelle. Anttoni kulkee hetkisen kuin unessa. Hannan astuessa näyttämölle on juhlapaikalta aivan hiljaa ja sanojen kuulumatta alkanut soida laulu: »Koko päivän odotin hukkaan.» Hannan ja Anttonin äänettömän kohtauksen aikana soi laulu täyteläisenä loppuun. Viime värssyn aikana asettuu Anttoni Hannan viereen ja ottaa hänen kätensä. Viime säkeiden soidessa tulevat Metsänheimo ja Elli kihlautuneina aidan taakse näyttämön taka-alalle, säteilevän onnellisina. Kun he huomaavat Anttonin ja Hannan, tekevät he iloisia merkkejä toisilleen. Laulun loputtua huutaa Metsänheimo juhlapaikalle päin: METSÄNHEIMO Hoi, hoi tänne! Hoi, hoi tänne! ANTTONI Hannalle joka on hypähtänyt ylös: Ei, ei enää koskaan. Nyt pidän kiinni sepän kourilla. METSÄNHEIMO Tulkaa katsomaan eikö sepän kaivosta jo heltiä vettä! ANTTONI iloisena nousten ja käyden purkamaan äskeistä työtään. Tulkaa, tulkaa. (Hänen käsissään irtaantuvat ristikot helpolla, Hanna katselee hymyillen vieressä. Tyttöjä ja poikia kokoontuu vasemmalta.) IHANELMA Joko vihdoinkin? ALLI Mitä täällä on tapahtunut? METSÄNHEIMO Kihlajaisia, kihlajaisia! SALLI juosten Hannan luo. Täti, onko seppä tehnyt pahaa tädille? Miksi täti on itkenyt? (Hanna sulkee hymyillen Sallin syliinsä.) METSÄNHEIMO Kihlajaisia, kihlajaisia ja häitä! No, kaikki kihlatut esiin, näyttämään itseänne! Anttoni ja Hanna kaivonkannelle. No, ei yhtään vastaansanomisia... Kaikkien täytyy saada nähdä miltä näyttävät ihmiset, jotka ovat kaksikymmentä vuotta uskollisesti rakastaneet toisiaan. (Iloista hämmästystä kansanjoukossa. Huudahduksia. Hanna ja Anttoni pakotetaan nousemaan kaivonkannelle.) SALLI Täti... ette saa... Paha seppä! (Naurua.) METSÄNHEIMO Entä ne muut kihlatut! No esiin, esiin! Pian, pian — jo sitä nyt on vitkasteltukin. TYTTÖJÄ ja POIKIA Kutka... kutka... onko muitakin kihlattuja? (Sööterlunti, kukka rinnassa, ja Eulaalia vanhanaikaisessa mustassa puvussa astuvat esiin. Äänekästä iloisuutta ja huudahduksia joukossa. Asettuvat hämillään ja hyvillään Hannan ja Anttonin rinnalle.) METSÄNHEIMO Tällä paikkakunnalla rakastetaan uskollisesti! (Huudahduksia kansanjoukosta: »rakastetaan kyllä... Ei vanha rakkaus ruostu... Eläköön!» Metsänheimo ottaa Elliä kädestä, tuo hänet etualalle ja kumartaa hattua nostaen yleisölle.) Sanokaa nyt, hyvät ystävät ja kylänmiehet, eikö joskus ole hyötyäkin siitä, että kylän kaivot kuivuvat? (Vilkkaita hyväksymishuutoja. Laulunjohtaja on antanut köörille äänen ja kaikki yhtyvät reippaasti laulamaan: »Kun meidän kaivosta vesi loppuu.» Laulun aikana laskee esirippu.) *** END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK 74577 ***